Fjäder: Muuttuiko sopiminen ja yhteistyö yhden osapuolen ilmoitusasiaksi?

|
Uutinen
Kuuntele

Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder paheksuu Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) tapaa irtisanoa keskusjärjestösopimukset yksipuolisesti ilmoittamalla.

Akavan johto muistuttaa, että bisnesmaailmassakin sopimukset neuvotellaan uusiksi ennen vanhojen irtisanomista. Suomi tarvitsee nyt yhteistyötä ja yhteistoimintaa, ei yksipuolista sanelua tai irtautumista sopimisesta.

– EK:n ratkaisu on akavalaisille ylemmille toimihenkilöille paljon merkittävämpi kuin mitä EK antaa julkisuudessa ymmärtää. EK katkaisee muun muassa henkilöstön koulutukseen liittyviä sopimuksia ajassa, jolloin yritykset ovat jo muutenkin vähentäneet henkilöstönsä koulutusta. Henkilöstön osaamisen ylläpito ja kehittäminen on Suomen kilpailukyvyn kannalta nyt tärkeämpää kuin ehkä koskaan, Akavan puheenjohtaja Sture Fjäder sanoo.

Fjäder muistuttaa, että työmarkkinajärjestöt ja liitot olisivat kohti liittokierrosta mentäessä tarvinneet entistä tiiviimpää sopimisen henkeä.

– Liittokierroksella olisi tärkeää vaalia hyvää työllisyyskehitystä ja parantaa ostovoimaa kilpailukyvyn kannalta kestävällä tavalla. EK:n yksipuolinen toimintatapa ja ilmoituksen ajankohta eivät luo hyvää ja luottamuksellista neuvotteluilmapiiriä. Tämä on syytä muistaa ensi syksynä, jos julkisuudessa etsitään taas syyllisiä mahdollisiin työmarkkinaselkkauksiin.

Akavan tavoitteena on saada ylemmille toimihenkilöille työehtosopimuksia useille sopimuksettomille toimialoille. Akavan hallitus keskustelee muuttuneesta työmarkkinailmapiiristä kokouksessaan tiistaina 21. helmikuuta.

 

Avainsanat: