Aivoergonomia auttaa aivoja jaksamaan

Digitalisaatio on muuttanut yhä useamman tehtävän mekaanisesta ja lihaksia vaativasta puurtamisesta aivotyöksi. Siksi aivoihin kohdentuu uudenlaisia työhyvinvointia heikentäviä altistuksia. Aivotyön sujuvuutta voidaan onneksi parantaa kehittämällä aivoergonomiaa.

– Aivotyössä tarvitaan tiedollisia eli kognitiivisia taitoja. Keskeytykset, tietotulva, häly ja epäselvyydet kuitenkin vaikeuttavat töistä suoriutumista. Tehtäviä voi olla hoidettavana useita päällekkäin. Digilaitteiden jatkuva piippaaminen niiden pukatessa eri kanavien viimeisimpiä viestejä pahentaa tietotulvan kokemusta, Työterveyslaitoksen Aivotyö-tiimin tuotepäällikkö Teppo Valtonen kuvailee ongelmaa.

Aivotutkija Minna Huotilainen Helsingin yliopistosta pitää aivotyöhön sisäänrakennettua kiirettä jopa nykyaikaisena orjuutuksen muotona.

– Ihmisiä on orjuutettu kautta aikojen, milloin rakentamaan pyramideja, nykyään teettämällä tuotteita halpatuotannon maissa olosuhteissa, jotka eivät menisi täällä läpi. Henkisessä työssä ihmistä voidaan orjuuttaa hoputtamalla ja luomalla kiireen tunnetta. Tekeminen ei siitä muutu tehokkaammaksi, Huotilainen pohtii.

Aivoterveyden edistämisen asiantuntija (AMK) ja Aivoliiton digitaalisesta viestinnästä vastaava Sanna Reuna puolestaan ihmettelee, miten esimerkiksi yöunista nipistämistä saatetaan pitää tavoittelemisen arvoisena.

– Edelleen välillä näkee lehtijuttuja, joissa joku kehuskelee pärjäävänsä muutaman tunnin yöunilla ja muuten olevansa tehokas. Sitä jopa ihastellaan. Jätetään huomiotta, että unista nipistäminen on aivoille myrkkyä. Aivoille pitää antaa aikaa palautua.

Kaikelle pitää varata aikaa

Teppo Valtosen mukaan aivoergonomian kehittäminen on työelämässä entistä tärkeämpää, jotta ihmiset pysyisivät ylipäänsä työkykyisinä, mieluusti mahdollisimman pitkään. Aivoergonomia eli kognitiivinen ergonomia on sitä, että työ ja työvälineet sovitetaan yhteen ihmisen tiedonkäsittelykykyjen mukaan vähän samalla tavalla kuin työpöytä ja työtuolin korkeus sovitetaan ihmisen fyysisten mittojen mukaan sopiviksi.

– Ensimmäinen askel pärjätä tässä myllyssä on suunnitella omat työt tarkoin. Kannattaa ehdottomasti opetella käyttämään kalenteria ja raivata sinne tilaa erityistä keskittymistä vaativille töille, keskeytyneiden töiden jatkamiselle, tapaamisille, päätöksille, valmisteluille, kokouksille ja niin edelleen. Kaikelle pitää yksinkertaisesti varata aikaa. Puutteellisesti organisoidut työt vain kuormittavat lisää ja johtavat virheisiin, Valtonen huomauttaa.

Aivotyö on käsitteenä äärimmäisen laaja, ja pitää sisällään myös ihan tavallisia asioita, kuten asioiden huomaamisen, kirjaamisen ja muistamisen, ongelmien ratkaisun, päätöksenteon ja uuden oppimisen.

Minna Huotilainen huomauttaa, että saatamme osittain luoda itsekin kiireen tunnetta omilla valinoillamme, kun yritämme olla muka tehokkaita.

– Jatkuvassa paineessa saamme aikaan enemmän virheitä, huonompaa laatua, vähemmän ideoita, huonompia kohtaamisia työkavereiden ja asiakkaiden kanssa ja tietysti uupuneita työntekijöitä. Yksittäinen ihminen on vastuussa oman työnsä tekemisen tavoista, kuten siitä, ettei pidä erilaisia hälytysääniä ja ponnahdusikkunoita päällä tai ettei järjestä heikosti valmisteltuja kokouksia.

On hyvä pysähtyä miettimään omaa työtapaansa: luoko se laatua, mahdollistaako se keskittymisen, vai saako se aikaan sähellystä? Huotilainen kannustaa myös välillä vaihtamaan tehtävien järjestystä ja miettimään, mihin ihan oikeasti kannattaa ensimmäisenä tarttua.

Muutoksen on lähdettävä yhteisöstä

Aivoliitto koordinoi parhaillaan kansallista aivoterveys-ohjelmaa, jonka yhtenä teemana on nimenomaan aivoergonomian edistäminen.

Sanna Reuna myöntää, että yksittäisen henkilön on vaikea vastustaa vallitsevaa työkulttuuria ja olla menemättä muiden mukana digitalisaation luomaan 24/7-valmiustilaan. Hänen mielestään nykyinen työntekokulttuuri kaipaa perusteellista ravistelua.

– Töiden sujuvuus perustuu pitkälti siihen, että ihmiset opiskelevat ja omaksuvat itsenäisesti työnsä ohessa jatkuvasti uusia taitoja, kuten vaikkapa uusien ohjelmien ja laitteiden käyttöä. Yksilö pystyy lähinnä vain hiukan hienosäätämään tekemisen tapoja.

Reunan mukaan yhteiskunnan ja työelämän rakenteita pitäisi muuttaa yhdessä.

– Työpaikoille tarvitaan avointa keskustelua siitä, miten kukin voisi itse parantaa jaksamistaan, mutta myös, mitä työnantaja voisi tehdä, jotta työntekijät jaksaisivat paremmin. Luotaisiin muutokselle aito tahtotila. Aivoja voi ja tulee haastaa, mutta samalla pitää muistaa, että emme ole kaikki samantahtisia. Siksi on tärkeää sopia asioista yhdessä.

Tehokkuuden ihailu on hänen mukaansa johtanut jo siihen, että uupuminen on lisääntynyt myös koululaisilla ja opiskelijoilla.

– Tehostaminen on vedetty äärimmilleen. Työt yritetään hoitaa mahdollisimman pienellä väellä. Ihmisten kapasiteetin venyttäminen ei ole kovin pitkäjänteistä. Tavoitteiden tulisi olla realistisemmat ja suhteutettu oikein mahdollisuuksiin nähden.

Lepoa myös työpäivän aikana

Sanna Reuna ja Teppo Valtonen muistuttavat, että yksittäinen työntekijä pystyy itse vaikuttamaan lähinnä vain seurauksiin, ei varsinaisiin työn sujuvuutta haittaaviin syihin. Siksi koko työyhteisön toimintaan on puututtava ja rakennettava yhdessä keskittymisen ja ajattelun mahdollistava ympäristö.

– Yksilön keinot vaikuttaa työyhteisön tapoihin ovat kuitenkin kuin päänsärkylääkettä: ne auttavat hetkeksi, mutta eivät vie syytä pois. Ainoastaan yhteisillä pelisäännöillä luodaan käytäntöjä, joilla työtä saadaan oikeasti sujuvoitettua, Valtonen pohtii.

Muutokset työnteossa ovat hänen mukaansa välttämättömiä. Muuten epämääräiset pahan olon tuntemukset työelämässä vain lisääntyvät. Pahimmassa tapauksessa ajamme kokonaisia sukupolvia varhaiseläkkeelle uupumuksen takia.

Minna Huotilainen korostaa, että työtapojen kehittämisen tulisi olla työyhteisön jatkuva prosessi. Hän haluaa vetää myös selkeän rajan työn ja vapaan välille. Nykyisellään työ valuu liian usein vapaa-ajalle, ja se uuvuttaa.

Kun työyhteisö uupuu, kokeilukulttuuri katoaa: kukaan ei ehdota mitään uutta, vaan painetaan töitä eteenpäin vanhoilla menetelmillä.

Tilanne on kestämätön, sillä maailma ympärillä muuttuu koko ajan. Tietää ongelmia, jos työyhteisö ei ole innostunut uudistumaan ja kokeilemaan uusia tekemisen tapoja.

– On hyvä pohtia yhdessä, mikä työssä on olennaista ja mistä käskyt tulevat. Miksi-kysymykset ovat tärkeitä. Muutokset työyhteisössä voivat tarkoittaa vaikkapa sitä, että perustetaan joku tukitoiminto, joka mahdollistaa muiden keskittymisen olennaisempiin työtehtäviin. Sihteerit takaisin -liikkeitä näkyy nyt aika paljon. Työkierto voi olla silmiä avaavaa, Huotilainen ehdottaa.

Reuna muistuttaa terveellisten elämäntapojen, ravinnon ja riittävän unen merkityksestä. Aivojen hyvinvointi lähtee siitä, että panostetaan perustaan.

– Kiireessä tahtoo unohtua palautumisen ja taukojen tärkeys. Ei riitä, että levätään viikonloppuina. Aivojen pitää saada lepoa myös työpäivän aikana. Mikrotauoista kannattaa pitää kiinni!