Opiskelijoista yrittäjiksi

|
Uutinen
Kuuntele

Aalto-yliopiston harjoitustyöstä syntynyt Leeluu Labs Oy rekrytoi nyt väkeä viemään yrityksen ensimmäinen interaktiivinen tekstiilituote kauppojen hyllylle.

Lasten älykäs yövalo oli niin hyvä idea, että suunnittelijanelikko päätti lähteä kaupallistamaan sitä tuotteeksi. Nyt vastaperustettu yritys palkkaa insinöörivoimaa perustajien muotoilu- ja bisnesosaamista täydentämään.

– Hakemuksia on tullut mukavasti. Eiköhän sieltä löydy täydellinen tyyppi meille, kertoo viittä vailla valmis tekstiilitaiteen maisteri Emmi Pouta.

Leeluun tulevalla elektroniikkainsinöörillä riittää työsarkaa, sillä tuote halutaan kauppoihin vielä tämän vuoden puolella.

TEK-lehti kertoi Leeluun ensiaskelista kesällä 2013. Aalto-yliopiston Interactive Prototyping -kurssilla lopputyötään esitellyt nelikko oli muutamassa viikossa luonut hämmästyttävän valmiin tuotekonseptin ja toimivan prototyypin. Muotoilija Lisa Gerkensin puristaessa soman näköistä unilelua se syttyi loistamaan. Otuksen päätä silittämällä valo himmeni.

Tuolloin opiskelijatiimi vihjasi, että tuotteen kaupallistaminen on käynyt mielessä. Nyt, puolitoista vuotta myöhemmin, joukolla on täysi vauhti päällä. Emmi Pouta ja Heini Salovuori valottavat tulevaisuuden suunnitelmia Aallon yrityskiihdyttämö Startup Saunan neuvottelupöydässä.

– Patentointiprosessi on käynnissä, yrityksen bisneskehityksestä vastaava Salovuori kertoo.

Syksyllä projektissa aloittanut kauppatieteilijä on Leeluun ensimmäinen rekrytointi.

Opintotuki vaihtui starttirahaan

Opiskellessa yrittäjyys tuntui Emmi Poudan mukaan aika kaukaiselta ajatukselta.
Ensimmäistä Leeluu-prototyyppiä luodessaan nelikko kuitenkin huomasi olevansa loistava tiimi.

– Harvoin löytää näin hyvää jengiä, ja tuotetta, Emmi Pouta kertoo.

– Se oli myös minulle pääsyy tulla mukaan yritykseen. Jaamme samanlaiset työtavat ja arvomaailman, Heini Salovuori sanoo.

Hyppy opiskelijasta yrittäjäksi oli lopulta varsin kivuton. Vielä ei ole tarvinnut ottaa edes suuria taloudellisia riskejä, sillä toistaiseksi isoimmat investoinnit ovat olleet ajatustyötä.

– Pian tarvitaan kyllä ihan oikeata rahaa, Pouta ja Salovuori toteavat.

Potentiaalisia rahoittajia on tavattu Slushin kaltaisissa tapahtumissa. Lokakuussa 2014 Techcrunch-teknologiatapahtumassa Lontoossa kävi selväksi, että interaktiiviset tekstiilit kiinnostavat sijoittajia.

– Digitaalistuvassa maailmassa ihmisillä on säilynyt tarve käsin kosketeltaviin asioihin, Pouta pohtii.

Leeluu-yölelun perusajatus näyttää olevan teknologiatrendin aallonharjalla: sisällä monimutkaista elektroniikkaa, päällä interaktiivinen käyttöliittymä, jota lapsikin oppii käyttämään omin päin.

Myös yrittäjyyskoulutuksen opit on sisäistetty hyvin, sillä niin tottuneesti Emmi Pouta maalailee isoa kuvaa tulevaisuudesta.

– Tarkoituksenamme on muuttaa ihmisten tapaa olla vuorovaikutuksessa teknologian kanssa.

Vauhtia yrittäjyyskoulutuksesta

Vauhtiin kaupallistaminen pääsi kesällä 2014, kun Leeluu hyväksyttiin Aalto-yliopistossa pyörivään Summer of Startups -valmennusohjelmaan. Syksyllä tiimi jatkoi Aalto Startup Sauna -yrityskiihdyttämössä ja etsi rahoittajia kasvuyritystapahtumissa.

– Nyt on meneillään tuotteen käyttäjätestaus. Alkusyksystä 2015 käynnistämme joukkorahoituskampanjan, ja ensimmäiset tuotteet toimitetaan rahoittajille vuodenvaihteen tienoilla, Emmi Pouta lupaa.

Lapset ja heidän vanhempansa otettiin mukaan tuotekehitykseen jo aivan alkumetreillä, harjoitustyön konseptisuunnitteluvaiheessa. Tuotteiden suunnittelusta yhdessä käyttäjien kanssa on tullut tärkeä osa Leeluun bisnesideaa. Tuotannon käynnistäminen joukkorahoituksella sopii hyvin käyttäjälähtöiseen tuotekehitysideologiaan.

– Joukkorahoituksessa tulee testattua, ovatko tuotteen hinta ja ominaisuudet kohdillaan, Heini Salovuori toteaa.

Pehmeää hitechia

Pehmolelun pinnassa on sensorialue, joka tunnistaa erilaiset kosketustavat.

– Tämä on kuin pehmeä kosketusnäyttö, Pouta kuvailee.

Patentoitava salaisuus liittyy Leeluun sisuksiin. Mitä elektroniikkaa Leeluu on syönyt, sitä eivät Pouta ja Salovuori suostu kertomaan. Ensimmäinen tuoteversio on kuulemma "aika simppeli".

Siitä huolimatta se osaa esimerkiksi ohjata muita kaltaisiaan radioteitse. Pehmolelu latautuu omassa pedissään, tietenkin langattomasti. Uusia lisäosia ja antureita on jo suunnitteilla.

– Leeluu voi toimia vanhemmille välineenä esimerkiksi lapsen unen tarkkailuun, Pouta vihjaa.

– Vanhemmille tämä on teknologiaa hienosti paketoituna, lapselle silkkaa taikaa.
 

Uudet työpaikat syntyvät mikroyrityksiin

Tammikuussa 2015 kaupparekisteriin merkitty Leeluu Labs Oy on tyyppiesimerkki nykysuomalaisesta työllistäjästä. Työ- ja elinkeinoministeriön selvityksen mukaan uudet työpaikat syntyvät nyt pieniin, kasvuhaluisiin yrityksiin. Uusista työpaikoista 48 prosenttia syntyy enintään yhdeksän henkeä työllistäviin toimipisteisiin.

Yhdessä suhteessa Leeluu poikkeaa valtavirrasta. Perustajat ovat naisia. Suomalaisista startup-yrittäjistä naisten osuus on alle 10 prosenttia.

Näin Leeluu Labs Oy syntyi

  • Toukokuu 2013 Ensimmäinen Leeluu-yövalon prototyyppi valmistuu Aalto-yliopiston Interactive Prototyping -kurssilla.
  • Toukokuu 2014 Bisnesideaa jalostetaan Summer of Startups -kiihdyttämöohjelmassa.
  • Lokakuu 2014 Heini Salovuori aloittaa yrityksen bisneskehittäjänä, tuoteideaa esitellään rahoittajille Helsingissä ja Lontoossa.
  • Joulukuu 2014 Leeluu saa EU:n CreatiFI-rahoitusta bisnesidean ja prototyypin kehitystyöhön.
  • Tammikuu 2015 Leeluu Labs Oy kaupparekisteriin, elektroniikkasuunnittelijan paikka hakuun.
  • Joulukuu 2015 Ensimmäinen tuote markkinoilla.

Startup-yrittäjät Hanna Markgren (vas), Lisa Gerkens, Heini Salovuori ja Emmi Pouta yhdistävät tekstiileihin älykästä elektroniikkaa.

Lue lisää Leeluun aikaisemmista vaiheista: