”Kun uskaltaa, kaikki on mahdollista”

|
Uutinen
Kuuntele

Kuitu- ja partikkelitekniikan professori Mirja Illikainen motivoituu paremman maailman rakentamisesta. 37-vuotias seitsemän lapsen äiti on oppinut vuosien varrella tehokkaaksi.

On elokuinen tiistai-iltapäivä. Kuitu- ja partikkelitekniikan professori Mirja Illikainen on tullut töihin puoli kahdeksaksi, perannut sähköpostia, istunut kokouksissa, syönyt lounaaksi mikropuuron sekä ohjannut ryhmänsä tutkijoita.
Nenän alla on jatkuvasti päivittyvä tehtävälista: vertaisarviointi, artikkelin korjaus, tutkimussuunnitelmat, tiedekunnan strategiakysely, tutkimusesitelmän päivittäminen.

Pöydän reunalla on laboratoriosta tulleita näytteitä ja kulmalla kasa kehystettyjä palkintoja ja lasten piirustuksia. Tuoreen diplomityön vieressä on Paul Ordenin kirja It's Not How Good You Are, It's How Good You Want to Be.

Kiitos vinkistä, opettaja

Illikainen aloitti professuurinsa tämän vuoden alussa. Hän toimi viimeiset viisi vuotta yliopistonlehtorina. Syksyllä 2008 oli tohtorinväitös, ja diplomi-insinööriksi hän valmistui 2002. Opintojen loppu­vaiheessa hän oli tutkimusharjoittelijana.

Lapsena Illikainen rakensi mielellään palapelejä ja mutkikkaita legorakennelmia. Varhaisista insinöörinvinkeistä huolimatta alan valinta ei ollut itsestäänselvyys. Vielä lukiossa Illikainen haaveili matematiikan opettajan tai biokemistin urasta.

– Nuorten on vaikea haluta sellaista, mistä he eivät tiedä mitään, hän kommentoi.

Kun Illikainen istui ainoana tyttönä viimeisellä fysiikan syventävällä kurssilla, opettaja Lea Putkosella oli idea: hän kehotti Mirjaa hakemaan prosessitekniikkaan.

– Hän kertoi, että se on vähän biokemiaa, enemmän matematiikkaa, ja siellä on paljon poikia. Sinne voisi hakea nyt ensimmäistä kertaa pelkällä ylioppilastodistuksella.

Yliopiston ovet avautuivat, ja ala imaisi mukaansa.

Yrittäjän asennetta

Illikainen suhtautuu työhönsä intohimoisesti. Samanlaista sitoutumista hän odottaa myös ryhmänsä 25 tutkijalta.

– Jos aikoo pärjätä, työn täytyy olla intohimo ja harrastus.

Nykyisin ammattitutkijoiden on hankittava tutkimuksilleen rahoitus. Illikainen kertoo, että tekeminen vaatii yrittäjähenkisyyttä. Tulosten mittaaminen esimerkiksi julkaisujen ja tutkimusten määrissä on arkipäivää, ja Illikainen vastaa tutkimusryhmänsä tuloksellisuudesta.

– Tuloksia pitää jatkuvasti seurata ja tavoitteita selkiyttää. Pitää motivoida, sparrata ja yrittää rekrytoida huippututkijoita.

Hänen ryhmänsä tutkimuksissa on tällä hetkellä hyvä kulmakerroin sekä julkaisu- että rahoitusmielessä.

– Nautin työstäni, vaikka krooninen aikapula vaivaa. Harjoittelen nyt priorisoimaan, hän sanoo.

Järjestelykysymyksiä

Illikaisella on kotona seitsemän lasta. Hän on aina ajatellut, että melkein kaiken voi saada, jos tarpeeksi haluaa.

– Kotona opetettiin, että pitää olla ahkera ja nöyrä, uskoa itseensä, olla rohkea ja vetää pokkana.

Hän tunnustaa oppineensa vuosien varrella tehokkaaksi. Hän kiittää myös syntymä­lahjaansa keskittymiskykyä.

– Minulla on taito sulkea ”häiriötekijät” ulkopuolelle. Vauva sylissä voi kirjoittaa pätkän diplomityötä.

Ilman läheistensä apua hän ei olisi tässä. Vanhemmat ovat auttaneet paljon, ja avio­puoliso on ollut paras tuki. Kun Illikainen meni eilen työpäivän päätteeksi kotiin, terassilla odotti miehen valmiiksi kattama päivällinen.

Illikainen kannustaa naisia tekemään omat valintansa ja seisomaan niiden takana. Asiat ovat usein järjestettävissä: kukin Illikaisen lapsista saa tällä hetkellä äidin jakamattoman huomion autossa matkalla harrastuksiin. Haittaako, jos välillä syödään enemmän eineksiä kuin olisi toivottavaa?

Haastavimpana työn ja perheen yhdistämisessä professori pitää matkoja, joita hänellä on harva se viikko.

”Minusta tulee isona seikkailija niin kuin äidistä”, yksi lapsista kommentoi muutama vuosi sitten, kun äiti taas kerran kiirehti kodin edessä odottavaan taksiin.
 

Sivuvirtojen viemää

Professorin pöydän reunalla on rivi laboratoriosta tulleita geopolymeerinäytteitä.
 

Vielä vuonna 2008, kun Mirja Illikainen väitteli tohtoriksi, Oulun yliopiston teknillisen tiedekunnan kuitu- ja partikkelitekniikan yksikön tutkimus keskittyi sellu- ja paperiteollisuuden yksikköoperaatioiden tutkimukseen.

Pian paperiteollisuus oli murroksessa, ja prosessointi siirtyi taka-alalle myös tutkimuksessa. Mielenkiinto kohdistui uusiin materiaaleihin ja niiden mahdollisuuksiin.

Illikaisen ryhmän tutkimuksissa on kolme osa-aluetta: biokomposiitit, nanoselluloosamateriaalit ja geopolymeerit. Ryhmässä tehdään kansainvälisestikin korkeatasoista tutkimusta nanoselluloosan kemialliseen muokkaukseen ja sovelluksiin liittyen. Bio­komposiittitutkimus on käynnistynyt ruotsalaisen huippu­tutkijan, professori Kristiina Oksmanin johdolla vuoden alusta.

Viime vuosina Illikainen on vetänyt tutkimusprojekteja, jotka ovat keskittyneet teollisuuden sivu­virtojen hyödyntämiseen. Keskiössä ovat tuhkat ja kuonat. Niiden tutkimus sai vauhtia vuoden 2011 jäteverouudistuksesta. Sen seurauksena teollisuusyritykset eivät voineet enää kuljettaa jätteitä ilmaiseksi kaatopaikoille, ja yrityksiä lähti mukaan rahoittamaan tutkimusta.

Lupaavin tutkimuskohde on tällä hetkellä geopolymeerit, jotka ovat tyypillisesti teollisuuden sivuvirroista tai jätteistä valmistettuja kiinteitä alumiinisilikaatti­materiaaleja. Tutkimusalueeseen on kiinnitetty tällä hetkellä kolme post doc -tutkijaa ja neljä väitöskirjatutkijaa.

Hankkeissa tutkitaan esimerkiksi sitä, miten kaivosten rikastushiekkoja voitaisiin stabiloida tai hyödyntää muun muassa korkea-arvoisissa keraami­materiaaleissa tai miten puun, turpeen ja energia- tai sekajätteen polttamisessa syntyviä tuhkia voitaisiin uusiokäyttää rakennusmateriaaleina.

– Tavoitteena on myös parantaa uusiokäytön hyväksyttävyyttä. Ihmisten pitäisi sietää se, että meluvalli on rakennettu jätemateriaalista, ja Lapin yliopistossa pohditaan nyt, miltä ratkaisut voisivat näyttää, Illikainen kertoo.

Illikaisesta on upeaa olla mukana tekemässä tutkimusta paremman maailman hyväksi. Vaikka tutkimus on teknistä, motiiveina ovat energian säästäminen ja päästöjen vähentäminen.

Kun professorilta kysyy, mitä hän haluaisi urallaan nähdä, hän vastaa:

– Olisi hienoa, jos tutkimuksistamme syntyisi spin-off-yrityksiä, ja joku alkaisi tehdä tutkimustulostemme perusteella kannattavaa liiketoimintaa.

 

Kuka?

Mirja Illikainen

  • s. 1978
  • Oulun yliopiston kuitu- ja partikkelitekniikan professori
  • Väitellyt tohtoriksi 2008 (Mechanisms of Thermomechanical Pulp Refining)
  • Harrastukset: kuntosali, teatteri ja kotityöt
  • TEKin jäsen vuodesta 2002

Lue myös artikkelit: