Kolme vinkkiä puhujalle

|
Uutinen
Kuuntele

Puhetaidosta on työelämässä monenlaista hyötyä. Se, joka puhuu hyvin, saa toiset puolelleen. Puhetaidon kouluttaja Juhana Torkki kertoo miten. Katso myös Torkin vinkit videolta.

– Joku saattaa kuvitella, että sosiaalisen median ja kehittyneen viestintätekniikan takia puhe ei ole enää kovin tärkeää. Kaiken hälyn keskellä kuitenkin tilanteet, joissa puhutaan kasvokkain, ovat mahdollisuuksia jättää muistijälki ja tehdä vaikutus, Juhana Torkki sanoo.

Puhetaidon kouluttaja, kirjailija ja teologian tohtori Torkki kehottaa tarttumaan rohkeasti mahdollisuuksin mennä puhumaan.

– Asiantuntijoilla on paljon sanottavaa ja on sääli, jos viesti ei pääse esille. Kyllähän kaiken tiedon voi lähettää vaikka PDF-tiedostona, mutta puhuja voi hyvällä esiintymisellä tuoda vielä jotain lisää. Hän voi kertoa, mikä tieto on olennaista ja innostaa muita johtopäätöksiin. 

Taitavalla puheella pystyy Torkin mukaan vaikuttamaan ja saamaan haluamiaan asioita aikaan. Nyky-yhteiskunnassa tämä toisinaan unohdetaan.

– Ihmisistä tulee robotteja, jotka vain siirtävät tietoa ja ottavat käskyjä vastaan. Kuitenkin jo antiikin aikana oli ajatus, ettei tärkeää ole se, mitä sanotaan vaan se, mitä tapahtuu, kun jotain sanotaan.

Hyvän puheen ainesosat

Missing kuvan.

2 min, videokuvaus: Matti Ruottinen / Rabbit Photography Oy

Torkin mukaan hyvä puhe on sellainen, jollaista kuulijana toivoisi toisilta. Videolla antamiensa vinkkien lisäksi hän listaa muutamia yleisiä ohjeita hyvän puheen pitämiseen.

– Puheen tulee olla niin lyhyt kuin mahdollista, koska töissä ihmisillä on kiire. Sen pitää olla selkeä, jotta tärkein pointti painuu jokaisen kuulijan mieleen. Siinä kannattaa olla sopivasti huumoria, joka keventää kuuntelemista. Näkökulman tulee olla kuulijoiden, Torkki listaa.

– Lisäksi auttaa, jos puhuja on itse energinen ja innostunut aiheestaan.

Torkki on kirjoittanut aiheesta juuri kirjan. Kirja käsittelee puhetaitoa työelämässä ja antaa hyvän puheen reseptin.

– Resepti perustuu sekoitukselle Aristoteleen ja Mika Häkkisen ajatuksia. Reseptin avulla seuraava puheesi on tähänastisen elämäsi paras, Torkki lupaa.

Torkin mukaan seminaariesitelmät ovat tyypillisesti huonosti valmisteltuja, niissä on liikaa asiaa, epäoleellista tietoa ja koko paketti kerrotaan sekavasti. Kun valmistelee puhetta, tulisi Torkin mukaan substanssin lisäksi keskittyä siihen, miten aikoo rakentaa luottamuksen itsensä ja yleisönsä välille. Peruspuheen kaavan saa myös rikkoa.

– Ole se puhuja, joka jää yleisön mieleen. Ole rohkea! Moni kuvittelee, ettei saa olla rento. Silti jokainen rakastaa sitä seminaarin puhujaa, joka uskaltaa olla älykkäällä tavalla erilainen.

Torkki muistuttaa myös puhujan vastuusta. Puhuja käyttää aina toisten ihmisten aikaa.

– Jos seminaarissa on sata kuulijaa ja esityksesi kestää puoli tuntia, käytät yhteensä 50 tuntia muiden aikaa. Se on työelämässä hirveän kallis aikamäärä. Ainoa eettisesti kestävä tapa ajatella puhetta on se, että tuottaa tuon määrän verran hyötyä ja iloa kuuntelijoille.

Puhujan vastuun huomioiminen voi auttaa myös esiintymisjännitykseen.

– Omaan jännitykseen käpertyminen on itsekästä. Puheen tarkoitus on palvella kuulijoita ja esiintyessä fokus on pidettävä toisissa ihmisissä eikä itsessä.

Huono viestintä uuvuttaa

Torkki ei viittaa puhetaidosta puhuessaan vain seminaariesityksiin. Retoriikkaa tarvitaan, kun kirjoittaa sähköposteja, puhuu puhelimessa tai osallistuu palavereihin.

– Otetaan esimerkki: Työntekijä kysyy pomoltaan sähköpostitse jotakin asiaa. Miettiikö pomo vain oikeaa vastausta kysymykseen vai miettiikö hän samalla, miten vastaus kannattaa muotoilla, jotta työntekijä motivoituu hoitamaan asian mahdollisimman hyvin?

Torkin mukaan iso osa työuupumuksesta johtuu huonosta viestinnästä, joka ei ota tunteita huomioon tai on liian raskasta. Esitykset ovat tarpeettoman monimutkaisia ja tehty kiireessä.

– Usein syy huonoon viestintään on huono ajankäyttö. Joko valmisteluaikaa ei ole tai sitten tehdään vääriä asioita viime tipassa.

Torkki on havainnut, että viestintään suhtaudutaan työpaikoilla liian usein asiana, jota tehdään oman toimen ohella. 

– Jokainen viisas johtaja tajuaa, että viestintä on niin tärkeää, että siihen pitää voida käyttää työaikaa.

– Huono viestintä syö energiaa, hyvä räjäyttää toiminnan käyntiin!

 

  • Juhana Torkin uutuuskirja Puhevalta käyttöön! Näin valmistelet elämäsi parhaan puheen ilmestyi syyskuussa 2015.
  • Tervetuloa TEKin urailtaan Lappeenrantaan 12.11.2015. Juhana Torkki puhuu uraillassa aiheesta "Miten syntyy vaikuttava puhe-esitys”. Lue lisää ja ilmoittaudu viimeistään 5.11. www.tek.fi/urapalvelut/uraillat/urailta-lappeenranta

 

Avainsanat: