Wiley Post oli 1930-luvulla Yhdysvaltain kuuluisin ennätyslentäjä – ja ensimmäinen, joka käytti painepukua.
Elokuun 16. päivänä 1935 Yhdysvaltoja järkytti tieto: koomikko Will Rogers ja lentäjäsankari Wiley Post olivat menehtyneet lento-onnettomuudessa Alaskassa, Point Barrowissa.
Post oli ystävänsä kanssa tutkimassa reittiä Alaskasta Siperiaan, kun hänen vesitasonsa moottori sammui lentoonlähdössä ja kone paiskautui selälleen järveen.
Onnettomuudessa maailma menetti rakastetun viihdyttäjän sekä korkealla lentämisen uranuurtajan.
Maatilalta ilmasirkukseen
Maanviljelijäperheeseen 1898 syntynyt Wiley Post vietti riehakkaan nuoruuden. Hän lopetti koulun 11-vuotiaana, eikä maanviljelyskään kiinnostanut.
Yhdysvaltain liityttyä ensimmäiseen maailmansotaan Post koulutettiin radistiksi, mutta hän ei ehtinyt sotatoimiin. Sodan jälkeen hän työskenteli öljykentillä, rötösteli ja istui ilmeisesti vuoden telkien takana.
Keväällä 1924 Post pestautui laskuvarjohyppääjäksi ilmasirkukseen ja kouliintui siellä myös lentämiseen. Parin vuoden kuluttua hän palasi öljykentille ansaitakseen rahaa omaan lentokoneeseen.
Yksisilmäinen lentäjä
Onnettomuus oli katkaista hänen haaveensa: erään työmiehen lekasta sinkosi metallinsiru Postin vasempaan silmään. Silmä tulehtui, ja se oli poistettava, jottei tulehdus olisi levinnyt toiseenkin silmään.
Onni onnettomuudessa oli, että Post sai vammastaan 1 700 dollarin korvauksen. Post osti vaurioituneen kaksitasoisen Canuckin, kunnosti sen ja ryhtyi kiertämään lentonäytöksiä.
Se ei kuitenkaan ollut tuottoisaa puuhaa, ja Post päätyi jälleen työnhakuun. Talvella 1927 hän tapasi öljybisneksessä mukana olleen F. C. Hallin, joka palkkasi hänet lentäjäkseen.
Viranomaisvalvonnan kiristyessä yksisilmäisen Postin piti suorittaa lentolupakirja. Silmävamman kompensoimiseksi häneltä edellytettiin 700 lentotunnin kokemusta. Hän sai tunnit täyteen syksyllä 1928.
Post kertoi myöhemmin harjoitelleensa syvyysnäköä oikeanpuoleisella silmällään arvioimalla muun muassa puhelinpylväiden etäisyyksiä. Hän oppikin arvioinnissa paremmaksi kuin moni kaksisilmäinen pilotti.
Vuonna 1928 Hall osti modernin umpiohjaamoisen Lockheed Vegan, joka sai hänen tyttärensä mukaan nimeksi Winnie Mae. Pörssiromahdus pakotti hänet kuitenkin myymään sen.
Talouden normalisoiduttua Hall hankki toisen Vegansa, joka myös kastettiin Winnie Mayksi.
Kahdesti maapallon ympäri
1920- ja 30-luvuilla tehtiin ilmailussa tiheään uusia ennätyksiä. Myös Post halusi kokeilla, mihin Vegan kanssa yltäisi. Elokuussa 1930 hän osallistui lentokoneiden nopeuskilpailuun Los Angelesista Chicagoon suunnistajanaan Harold Gatty.
Parivaljakko voitti kilpailun. Siitä innostuneena Hall, Post ja Gatty ryhtyivät kaavailemaan jotain ainutlaatuista: maapallon ympäri ei vielä ollut lennetty lentokoneella.
Winnie May -konetta muokattiin lentoa varten sijoittamalla runkoon lisätankkeja, joiden väliin Gatty ja navigointilaitteet ahtautuivat.
Post ja Gatty lähtivät matkaan New Yorkista 23. kesäkuuta 1931. Ensimmäinen etappi oli Newfoundland, josta lähdettiin Atlantin ylitykselle. Englannin ja Euroopan kautta reitti kulki Neuvostoliittoon, Siperiaan ja sieltä Alaskaan. New Yorkiin kaksikko palasi 1. heinäkuuta.
Välilaskuineen vajaat kahdeksan vuorokautta kestänyt ennätyslento teki Postista ja Gattystä juhlittuja sankareita.
Rikastunut Post osti F. C. Hallilta Winnie Mayn ja ryhtyi seuraavaksi suunnittelemaan maailmanympärilentoa yksin.
Post turvautui suunnistamisessa uuteen radiosuuntimalaitteistoon ja Sperryn kehittämään ensimmäiseen autopilottiin, Mekaaniseen Mikkoon (Mechanical Mike).
Soololennollaan heinäkuussa 1933 Post alitti Gattyn kanssa lentämänsä ennätyksen 21 tunnilla. Viimeistään nyt hän astui ilmailun merkittävimpien uranuurtajien joukkoon.
Stratosfääriin
Vuonna 1934 järjestettiin MacRobertson-lentokilpailu Englannista Melbourneen, Australiaan. Kilpailu kiinnosti Postia, mutta hänen Vegansa oli jäänyt auttamatta hitaaksi uusiin koneisiin verrattuna.
Post laskelmoi, että jos hän voisi nousta koneellaan yli 10 000 metriin, stratosfäärissä olevat suihkuvirtaukset voisivat antaa lisänopeutta. Vaikka suihkuvirtaukset jo tunnettiin, oli ajatus niissä lentämisessä uutta.
Post tiesi, ettei ihminen ei voi viettää pitkiä aikoja suurissa korkeuksissa ilman paineistusta. Vega oli rakennettu puusta, eikä sen ohjaamoa voinut paineistaa.
Oli ryhdyttävä suunnittelemaan paineistettavaa lentäjän pukua. Yhteistyökumppaniksi tuli renkaita valmistava B. F. Goodricht Company.
Kaksi ensimmäistä pukua epäonnistui. Ensimmäinen ei kestänyt paineistusta, toinen jumittui Postin päälle ja jouduttiin leikkelemään palasiksi. Myös ensimmäinen kypärä oli susikappale.
Kolmas yritys tuotti toimivan, kaksiosaisen painepuvun. Sisempänä oli paineenkestävä kumikerros ja ulompana kangas, jonka puristi kumikerroksen vartalonmyötäiseksi. Metallisessa kypärässä oli lasiluukku. Asukokonaisuuden kruunasivat siannahkakäsineet ja kumisaappaat. Painekammiokoe osoitti puvun toimivan.
Syyskuun 5. päivänä 1934 Post teki ensimmäisen koelennon puku päällään. Vegaan jouduttiin tekemään aikaa vieviä muutoksia, ja Postin oli hylättävä osallistumisensa lokakuussa järjestettävään MacRobertson-kisaan.
Sen sijaan Post aikoi rikkoa lentokoneiden korkeusennätyksen 14 432 metriä, joka oli italialaisen Renato Donatin lentämä.
Yhden epäonnistuneen lennon jälkeen Post nousi Vegalla 7. joulukuuta yli 15 240 metriin, mutta ennätystä ei voitu kirjata virallisesti, koska toinen kahdesta barografista ei toiminut.
Post kertoi lennolla päässeensä suihkuvirtaukseen, jonka nopeus oli yli 322 km/h. Lento sai hänet vakuuttumaan teoriastaan, että korkealla suihkuvirtauksissa lentokoneella voisi taittaa matkaa huomattavan nopeasti.
Oli aika yrittää nopeusennätystä USA:n itärannikolta länsirannikolle stratosfäärin virtauksissa.
Vuoden 1935 aikana Post teki kaikkiaan neljä yritystä, joista parhaimmalla lennolla 5. maaliskuuta hän lensi 3 275 kilometrin matkan ajassa 7 tuntia 19 minuuttia.
Koviin rasituksiin joutunut Vega alkoi kuitenkin rapistua. 15. kesäkuuta tapahtuneen viimeisen stratosfäärilennon jälkeen Winnie May siirrettiin ”eläkkeelle”.
Vain kahden kuukauden kuluttua tästä 36-vuotias Post tapasi kohtalonsa Point Barrowissa.
Lue myös:
Lähteet:
Bobby H. Johnson ja R. Stanley Mohler: Wiley Post, His Winnie Mae, and the World’s First Pressure Suit. Smithsonian Institution, 1971;
Flight-lehden numerot vuosilta 1931 ja 1933.
Juttu on julkaistu alun perin Tekniikan Historiassa 3/2016.