Suomen teollisuuden suurilla ilmastopäätöksillä on jo kiire. Suomi menettää miljardeja, jos yritykset päätyvät viemään talteenotetun hiilidioksidin Pohjanmerelle, varoittavat tutkijat. Heillä on selviä vaihtoehtoja Nesteelle ja metsäyhtiöille. Selvitimme myös, kuinka paljon Suomen teollisuuslaitoksista syntyy CO₂:ta ja kuinka paljon ne saavat vielä ilmaisia päästöoikeuksia.
Tekniikka&Talous julkaisee kesän ajanvietteeksi uudelleen kiinnostavimpia juttuja. Tämä artikkeli on julkaistu alun perin tammikuussa 2026.
Energiamurroksen seuraava vaihe on, että liikenne ja teollisuus pääsevät eroon öljypohjaisista raaka-aineista.
Suomalaisella teollisuudella on aivan kaikki eväät tähän: halpaa sähköä puhtaan vedyn tuotantoon ja runsaasti hiilidioksidipäästöjä. Niistä syntyy uusia vientituotteita, jotka tuovat miljardeja Suomeen ja puhdistavat teollisuutta.
Tämä on kuitenkin pelkkää fantasiaa ja fiktiota.
Todellisuudessa suomalaisten teollisuusyhtiöiden investoinnit ovat jäässä. Maan tunnelma on tammikuussakin 2026 kuin olisi ikuinen marraskuu.
Suomalaisen teollisuuden energiamurroksesta ei ole tietoakaan.
”Kun bisneksessä on paha paikka, tullaan helposti aika likinäköiseksi”, tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen Lut-yliopiston Energiajärjestelmien tiedekunnasta sanoo.
Hän on sitä mieltä, että ainakin Suomen kaikkien kolmen metsäyhtiön ja Nesteen kannattaisi jo suunnitella uusia investointeja, jotka muuttavat niiden tuotannon ja tuotteet fossiilivapaiksi.
Joulukuussa 2025 EU teki päätöksiä, joiden mukaan jo nyt lentoliikenteen pitäisi sekoittaa polttoaineisiinsa synteettisiä polttoaineita. Jo vuonna 2028 sama tulee maantieliikenteeseen ja lämmitykseen.
”Uusien polttoaineiden volyymit ovat pieniä aluksi, mutta ne kasvavat. Meillä ei ole kuitenkaan yhtään laitosta, joka näitä tekisi. Jos vain puusilmällä katsoo, meillä on jo markkina, jossa asiakkaat joutuvat jo ostamaan synteettistä polttoainetta”, Laaksonen sanoo.
”Kyllä näillä päätöksillä alkaa olla todella kiire. Väitteeni perustuu tutkimustietoon.”
Sellutehtaista väkisin voittoa
Sellutehtaiden tuottama hiilidioksidi olisi teollisuuden energiamurroksen paras lähde, koska ne ajavat tuotantoa koko ajan lähes täysillä. Vaikkapa lämpölaitoksissa CO₂-tuotanto vaihtelee vuodenajan mukaan.
EU hyväksyy sellunkeitosta syntyvän hiilidioksidin raaka-aineeksi uusiutuville, ei-biologisen alkuperän polttoaineille (rfnbo, renewable fuels of non-biological origin).
Suomen sellutehtaista tulee 24 miljoonaa tonnia biohiilidioksidia. Suomi ja Ruotsi tuottavat 80 prosenttia koko EU:n biohiilidioksidista.
”Miksi biohiilidioksidia ei hyödynnetä, vaikka siitä tulee melkein väkisin voittoa?”, Laaksonen kyselee.
Myös päästöoikeuksien ilmaisjakelu päättyy vuonna 2034. Silloin yhtiöiden pitää alkaa maksaa kaikista päästöistä.
Lut-yliopiston tutkijat ovat laskeneet, että esimerkiksi Nesteen Porvoon polttoainelaitokselle tulee uusia kuluja 500 miljoonaa euroa. Laskelmassa CO₂-päästötonnin hinta on sata euroa.
”Aikaa olisi kahdeksan vuotta tehdä muutos, mutta se on aivan liian vähän, koska muutosta ei ole tietääksemme lähdetty suunnittelemaan eikä toteuttamaan.”
”Suomessa ratkaisu on, että sellutehtaiden CO₂ otetaan talteen ja mennään metanolireittiä kemianteollisuuteen. Se pääsee irti fossiilisista raaka-aineista siirtymällä biopohjaisiin raaka-aineisiin ja siirtyy niistä tuotteisiin, joissa ei ole enää fossiilista mukana.”
Käytännössä vety ja hiilidioksidi syntetisoidaan metanoliksi. Se on helppoa kuljettaa laivoissa tai junavaunuissa.
Fossiilista metanolia kuljetetaan globaalisti koko ajan. Metanolia voidaan käyttää suoraan polttoaineena esimerkiksi laivoissa.
Kun metanolia vielä jalostetaan olefiineiksi, ne sopivat kemianteollisuuden prosessiin suoraan välituotteiksi. Näin kemianteollisuuden lopputuotteet saadaan fossiilivapaiksi. Rfnbo-polttoaineet ovat juuri tämän ketjun tuotteita.
Laaksonen uskoo, että fossiilittomuuden vaatimus tulee myös kemian- ja muoviteollisuuden tuotteille melko pian.
CO₂ pois silmistä Pohjanmerelle
Sen sijaan, että hiilidioksidia jalostettaisiin, Suomessa on käynnistymässä hiilidioksidin kuljettaminen Pohjanmerelle.
Ensimmäiseksi ehtii näillä näkymin Vantaan Energia, joka suunnittelee vievänsä hiilidioksidia Pohjanmerelle 2030-luvulla Vuosaaren sataman kautta. Vantaan jätevoimalan CO₂-päästöt olivat lähes 339 000 tonnia vuonna 2024.
On mahdollista, että jopa metsäteollisuus päätyy viemään CO₂:ta pois Suomesta.
Tiiminvetäjä Janne Kärki VTT:ltä nimittäin esittelee oman laskelmansa, jonka esimerkkinä on Metsä Fibren Äänekosken biotuotetehdas.
Tehdas päästää hiilidioksidia noin kolme miljoonaa tonnia vuodessa. Jos siitä haluttaisiin tehdä sähkömetanolia, vedyn tuotantoon tarvittaisiin noin 4 000 megawattia uutta sähköä, siis parikin Olkiluodon ydinreaktoria.
”Kyllähän tässä realismi iskee kasvoille, kuinka paljon voidaan vetyjohdannaisia tehdä”, Kärki sanoo.
Hän arvioi, että monen suomalaisen teollisuuslaitoksen hiilidioksidin päästömäärät ovat niin valtavia, ettei niiden hyötykäyttö ole ainakaan kokonaan mahdollista.
Päästöoikeus maksaa nyt 82 euroa tonnilta.
Hiilidioksidin laivakuljetus ja varastointi Suomesta Norjan tienoille maksaa 50–100 euroa tonnilta. Hinta voi halventua, kunhan kaupallinen CCS pääsee kunnolla käyntiin, joten varastointi voi houkutella.
Rahtaus houkuttelee rannikolla
Varsinkin rannikolla sijaitsevia CO₂:ta tupruttelevia laitoksia voi houkuttaa viedä hiilidioksidia pois Suomesta maailmalle, koska hiilidioksidi on helposti laivattavissa.
”Sisämaassa on paljon teollista tuotantoa myös, mutta hiilidioksidin vienti rannikolle ja logistiikka maksavat paljon. Silloin hyötykäyttö voi tulla paremmin kyseeseen”, Kärki sanoo.
Hyötykäyttöprosessit tarvitsevat kuitenkin tietyn laatuista hiilidioksidia. Puhdistaminen voi heikentää hyötykäytön kannattavuutta.
”Kun on useiden miljoonien tonnien päästöt, käytännön rajoitteet tulevat vastaan hyötykäytössä. Tarvitaan valtavasti sähköä ja vetyä.”
Suomesta CO₂:n suurviejä
Suomen teollisuuslaitokset tuottavat hiilidioksidia 30 miljoonaa tonnia vuosittain.
Kärki laskee, että jos Suomessa halutaan napata talteen ja varastoida tai hyötykäyttää päästömäärästä edes 10–20 miljoonaa tonnia, tarvitaan satakunta isohkoa uutta laitosta käsittelemään kaikki se määrä.
Sata isoa laitosta on lukema, joka ei toteudu todennäköisesti ikinä. Realistista lienee, että laitoksia tulee joitakin kymmeniä.
Todennäköisesti Suomeen rakennetaan jonkinlaisia keskittymiä tai solmuja, joiden infra kokoaa eri päästäjien hiilidioksidin.
Osa hiilidioksidista voi päätyä hyötykäyttöön vetyjalosteiden valmistuksessa ja osa vientiin näiden samojen keskittymien kautta.
”Teknologiassa ja osaamisessa on synergioita.”
Kärki arvioi, että kun laitoksen päästöt ovat joitakin satoja kilotonneja hiilidioksidia, ne ovat vielä hyödynnettävissä. Vienti pois Suomesta voi sen sijaan houkutella, kun hiilidioksidia on käsissä miljoonia tonneja.
Tuleeko Suomesta sittenkin suuri hiilidioksidin vientimaa eikä fossiiliton vetytalouden suurmaa?
Kärki arvioi, että tonneissa voi hyvinkin käydä niin. Euroja pitäisi kaiken järjen mukaan alkaa liikkua enemmän hiilidioksidia hyödyntävissä vetyhankkeissa.
”Hiilidioksidin viennissä eurot päätyvät Norjaan, mutta jos teemme itse Suomessa power-to-x-tuotteita, eurot päätyvät Suomeen. Toivotaan, että CO₂ kuitenkin käytetään hyödyksi ja luodaan arvoa eikä sitä viedä varastoitavaksi”, myös Kärki sanoo.
Tappiollista vientiä
Lappeenrannassa Lutin tutkimusjohtaja Petteri Laaksonen laskee, että CO₂-vienti on sitä paitsi tappiollista liiketoimintaa. Tiedossa on, että nyt päästötonni maksaa 82 euroa ja talteenoton hinta on 100–150 euroa. CO₂ on otettava talteen, tekipä sille mitä tahansa.
Sen päälle tulevat kuljetus- ja varastointikulut, joiden hintaa tutkijat vielä selvittävät.
”CO₂-vienti näyttäytyy negatiivisena bisneskeissinä tavalliselle tuta-insinöörille”, Laaksonen sanoo.
Hän arvioi, ettei edes päästövähennysyksiköiden ostaminen kannata, sillä päästöoikeus maksaa todennäköisesti vähemmän kuin hiilidioksidin talteenotto, kuljetus ja varastointi.
Ideana on, että esimerkiksi Vantaan Energia saa päästövähennysyksiköitä ja voi myydä niitä, kun se on vienyt omia päästöjään Pohjanmerelle varastoon.
Kuulostaa hämärältä, mutta asiantuntijoiden mukaan ainakaan koko liiketoimintalogiikka ei ole vielä kirkas.
Laaksonen ei allekirjoita sitäkään, ettei Suomessa riitä sähköä teollisuuden energiamurrokseen.
”Ei ydinvoimaloita ehditä eikä tarvitse rakentaa tähän. Meillä on kahdeksan OL3:n verran tuuli- ja aurinkovoiman liittymäkyselyitä vuoteen 2035 mennessä.”
Ydinvoimaa valmistuu aikaisintaan vuonna 2045.
”Uusiutuva energia on ainoa vaihtoehtomme näin suureen sähkön tuotannon lisäykseen”, hän sanoo.
Harrastelua piloteilla
Laaksonen ihmettelee, miksi Suomen teollisuusyhtiöt tyytyvät harrastelemaan pienillä CO₂-talteenoton ja vedyn pilottihankkeilla.
”Teollinen murros on nyt leikkimistä suhteessa siihen, mitä sääntely tulee vaatimaan. Onko tätä oikeasti tajuttu?”
Hänestä ongelma on, että Suomessa moni yhä ajattelee vanhan järjestelmän kautta tulevaa.
Vaikkapa teollisuus tarvitsee hiilidioksidin pariksi vetyä. Sitä tehdään varastoon, kun uusiutuvaa energiaa on saatavilla. Terästehdas tai sellutehdas voi ottaa vetyä sitten varastosta tuotantotarpeensa mukaan.
Sen sijaan metsäteollisuus ei näe mahdollisuuksiaan vaan irtisanoo ja vetää investointejaan pois.
Laaksosen laskelmissa sellutehdas voisi tehdä jopa 100 prosenttia enemmän voittoa hiilidioksidilla kuin sellukaupalla.
Neste pystyy rakentamaan omaa uudistumistaan vasta, kun metsäteollisuus on lähtenyt liikkeelle. Tämä johtuu siitä, että ensin tarvitaan metanolin tuotanto biohiilidioksidista.
Nesteen suunnitelmat tulisi sovittaa yhteen metsäteollisuuden ja synteesivalmistajien kanssa.
”Pitäisi kysyä, missä on arvo, eikä vain miettiä investointejamme kaavamaisesti kustannuksena ja pääomantuottovaatimuksena. Nyt on kiire, että teollisuus saadaan heräämään.”
Suomi tukee myös CO₂-vientiä
Norja on joka tapauksessa taas kerran suuri, kadehdittava voittaja.
Se haluaa varastoida hiilidioksidia syvälle merenalaisiin luoliin, jotka ovat syntyneet fossiilisten polttoaineiden porauksesta. Norja lupaa näin poistaa päästöt lopullisesti. Ensin maa myi öljynsä ja maakaasunsa, ja nyt se tavoittelee lisää miljardeja toiminnasta syntyneillä luolilla.
Suomi on tehnyt jo puitesopimukset Norjan ja myös Tanskan kanssa siitä, että maihin voidaan viedä hiilidioksidia Suomesta. Lakimuutoksia ei tarvita Suomen päässä.
Suomen valtio edistää muutenkin CO₂:n vientimahdollisuuksia.
Vuonna 2026 Suomen valtio toteuttaa huutokaupan, jossa on jaossa 90 miljoonaa euroa tukea CO₂:n talteenoton demohankkeille. Yksi hanke voi saada enintään 30 miljoonaa euroa.
Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan tulppaustuki ei ota kantaa siihen, meneekö CO₂ varastoon vai hyötykäyttöön.
”Ketju pitää kuitenkin osoittaa, jotta talteenotto voidaan käynnistää. Ensin CO₂ pitää ottaa talteen, sitten se joko käytetään uudelleen johonkin tai varastoidaan. Me olemme pyrkineet edistämään näitä molempia. Pyrimme kehittämään alaa”, sanoo teollisuusneuvos Juhani Tirkkonen työ- ja elinkeinoministeriöstä.
Jotta isot yhtiöt, kuten metsäyhtiöt, ryhtyisivät tosissaan ottamaan päästöjä talteen ja hyödyntämään niitä, tarvitaan Tirkkosen mukaan vielä kansallista tukea kuten verohyvityksiä. Niitä lasketaan jo valtiovarainministeriössä.
Tirkkonen myöntää, että Suomen etu olisi, että CO₂ hyödynnettäisiin Suomessa. Miksi siis valtio tukee myös varastointia?
”Myös varastoinnin pitää olla yhtiöille kannattavaa”, hän sanoo.
Putki- ja laivainfran kustannukset jäävät yhtiöille. Kovin pitkiä putkia ei ole edes odotettavissa, mutta CO₂-laivoista pitäisi saada jäänkestäviä. Hiilidioksidi nesteytetään ja lastataan laivaan, joka kestää kovia paineita ja matalia lämpötiloja.
