Mia 600

TEKin töissä

Mitä meillä kuuluu esimerkiksi sopimusalavastaavan tai palveluneuvojan tehtäviin? Lue lisää alta: tällä sivulla tekkiläiset kertovat työstään TEKissä.

Alueasiamies

Turun ja Vaasan seudun alueasiamiehemme Mia Adolfsson vastaa TEKin paikallisesta toiminnasta: jäsenpalvelusta, edunvalvonnasta ja tapahtumista. Hän on alueen työelämän rautainen ammattilainen, jonka puoleen voi kääntyä kaikissa paikallista työelämää koskevissa asioissa. Mian työhön kuuluu myös YTN:n ja Teknologiateollisuuden asiamiehen tehtävät sekä luottamusmiestoiminta. Tapahtumissa näkyy usein alueen kaksikielisyys ja niitä järjestetäänkin myös yhteistyössä TFiFin kanssa. Mian mielestä parasta TEKissä on teekkarihenkisyys; innovatiivisuus, rohkeus ja ennakkoluulottomuus. Lue lisää Mian töistä.

HR-johtaja

HR-johtaja Kati Johanssonin moninainen työnkuva kiteytyy toimiston uudistumiseen ja hyvän työarjen rakentamiseen. Tehtäviin kuuluvat niin HR-prosessit rekrytoinneista exit-keskusteluihin, kuin osaamisen kehittäminen, hyvinvointi ja muutosohjelman edistäminen. Katia motivoi asioiden eteneminen ja yhdessä tekeminen, jossa parhaimmillaan saavutetaan yhteinen flow-tila. Hänen mielestään parasta TEKissä ovat fiksut ihmiset niin toimistolla, päättävissä elimissä kuin jäsenkunnassammekin. Lue lisää Katin töistä.

IT-asiantuntija

IT-asiantuntija Arto Leskinen sukeltaa työssään IT-järjestelmien konepellin alle; hän pitää huolta, että TEKin palvelimet, käyttöjärjestelmät ja web-järjestelmät ovat ajan tasalla ja toiminnassa. Vikatilanteissa Arton tehtävä on selvittää, missä vika on ja miten se korjataan. Esimerkiksi TEKin jäsenportaalin ja verkkosivujen toimiminen kuuluu Arton vastuualueisiin. Työ ei käy tylsäksi alan nopean kehityksen myötä – mielenkiintoista pureskeltavaa riittää. Lue lisää Arton töistä.

Nuorisoprojektivastaava

Nuorisoprojektivastaava Tuula Pihlajamaan työn tavoitteena on tuoda tekniikan alaa lähemmäs nuoria ja näyttää, mitä kaikkea jännittävää tekniikan korkeakouluopinnoilla voi tehdä. Näkyvimmät keinot ovat Tutki-Kokeile-Kehitä -tiedekilpailu, opo.tek.fi-sivusto sekä työpajat, joita Tuula vetää erilaisissa tapahtumissa. Hän inspiroituu erityisesti nuorten oivaltavasta ajattelusta ja kyvystä löytää ratkaisuja yli tieteenalojen. Lue lisää Tuulan töistä.

Palvelujohtaja

Palvelujohtaja Miia Seppi luotsaa palveluita ja jäsenkokemusta sekä toimii esimiehenä niistä vastaavalle palveluporukalle. Miia uskoo vahvasti yhteistyön voimaan ja siihen, että jäsenten osallistamisella saavutetaan parhaat tulokset. Huippujuttu hänen työssään on jäsenten hyvinvoinnin ja hyvän arjen edistäminen. Lue lisää Miian töistä

Palveluneuvoja

Palveluneuvoja Ira Arvidson on jäsenyyteen ja jäsenmaksuihin liittyvien asioiden ammattilainen. Häneltä löytyy vastaus niin jäsenmaksualennuksiin, jäseneksi liittymiseen kuin yrittäjäksi ryhtyvän työttömyysturvaankin liittyviin kysymyksiin. Tietyt elämänmuutokset, kuten ulkomaille muuttaminen, saattavat vaikuttaa myös TEKin tai työttömyyskassan jäsenyyteen – nämä asiat voi aina tarkistaa jäsenrekisteristä! Työssään Ira nauttii itsenäisestä tekemisen kulttuurista sekä ihmisten kanssa kontaktissa olemisesta. Lue lisää Iran töistä.

Palkkatutkija

Palkkatutkija Tuunia Keräsellä ei ole mikään kaikkein tyypillisin tutkijan työ, sillä siihen kuuluu tutkimuksen lisäksi jäsenpalvelua. Tuunia toteuttaa vuosittain TEKin työmarkkinatutkimuksen, jonka avulla selvitetään miten tekkiläisillä menee työmarkkinoilla. Hän on myös mukana YTN:n tutkimustoiminnassa. Jäsenpalvelu tarkoittaa palkkaneuvontaa; Tuuniaan voi ottaa yhteyttä esimerkiksi sopivaa palkkatoivetta miettiessä tai ulkomaan palkkoja pohtiessa. Tuunian mielestä on hienoa, että TEKissä tehdään omaa tutkimusta työelämän asioista. Lue lisää Tuunian töistä.

Sopimusalavastaava

IT- ja ohjelmistoalaa edustavan YTN tietoalan sopimusalavastaavan Björn Wiemersin päiviin kuuluu kaikennäköistä silppua, josta lopulta muodostuu pohja kokonaisen alan työnteon säännöille. Kokonaisuuteen kuuluu esimerkiksi sopimusneuvotteluita, luottamusmiesten kouluttamista ja auttamista sekä suoraan jäsenten työsuhteisiin liittyvien ongelmien ratkomista. Björn kokee työnsä merkitykselliseksi erityisesti silloin, kun voi rakenteisiin vaikuttamalla auttaa ihmisiä kohti reilumpia työsuhteen ehtoja ja parempaa työelämää. TEKissä parasta ovat työkaverit, joiden kanssa ne hieman tylsemmätkin jutut sujuvat. Lue lisää Björnin töistä.

Tasa-arvovastaava

Tasa-arvovastaavana toimivan Sirkku Pohjan työhön kuuluu niin vaikuttamis-, neuvottelu- kuin neuvontatehtäviä sekä koulutussuunnittelua. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden sanomaa hän edistää asiantuntijana TEKin, Akavan ja YTN:n ryhmissä, joista aloitteita viedään työehtosopimusneuvotteluihin sekä lainsäädäntöön. Sirkkua motivoi mahdollisuus tehdä parempaa työelämää, jossa erilaisuutta pidetään voimavarana. Lue lisää Sirkun töistä.

Toiminnanjohtaja

TEKin toiminnanjohtajan Jari Jokisen kalenterin täyttävät erilaiset kokoukset ja tapaamiset. Keskusteluista saadaan myös tuloksia; esimerkiksi kilpailukieltosopimusten rajoittaminen ja yleiskorotukset ovat neuvottelutyön konkreettisia aikaansaannoksia. Tekniikan alan eteenpäinvieminen ja alan korkeakoulutettujen puolesta puhuminen ovatkin Jarin työuran punainen lanka. Toimiston puolella Jari pitää johtoryhmän kanssa huolta, että henkilökunnalla on parhaat mahdolliset edellytykset olla jäsentemme apuna. Lue lisää Jarin töistä.

Työmarkkinajohtaja

Työmarkkinajohtaja Teemu Hankamäki vaikuttaa jäsentemme hyvän ja reilun työelämän puolesta muun muassa neuvottelemalla työehtosopimuksia, kehittämällä työelämän lainsäädäntöä sekä antamalla henkilökohtaista jäsenpalvelua. TEKissä Teemu arvostaa sitä, että työntekijöiden asiantuntijuuteen luotetaan; itsenäisyys ja itseohjautuvuus näkyvät myös työnteossa. Lue lisää Teemun töistä.

Uravalmentaja

Satu Myller on yksi TEKin uravalmentajista. Hän toimii henkilökohtaisessa valmennuksessa eräänlaisena kanssa-ajattelijana, joka auttaa jäseniä löytämään vastauksia urakysymyksiinsä. Satu pitää myös erilaisia koulutuksia ja workshopeja työnhakuun ja uraan liittyen. Lisäksi työnkuvaan kuuluvat digitaalisten verkkomateriaalien ja -kurssien sekä uraharjoitusten kehittäminen. TEKissä parasta on Sadun mielestä ihanat työkaverit sekä mahdollisuus tehdä työtä omalla persoonalla. Lue lisää Sadun töistä.

Yhteiskuntasuhdejohtaja

Juhani Nokelan työ yhteiskuntasuhdejohtajana pitää sisällään niin vaikuttajaviestintää, kokouksia, tapahtumia kuin tiimin vetämistä. Yhteistyön voima tehostaa vaikuttamistyötä; esimerkiksi YTN-liittojen ajama osaamistili näkyy jo useiden puolueiden ajattelussa. Juhania motivoi mahdollisuus edistää työnsä kautta asioita, jotka lisäävät yhteiskunnan vahvuutta ja kestävyyttä tuleville sukupolville. Lue lisää Juhanin töistä.

Yrittäjyysvastaava

Martti Kivioja vastaa TEKin yrittäjyysasioista. Käytännössä työ pitää sisällään palveluiden ja tapahtumien kehittämistä sekä edunvalvontaa ja vaikuttamista. Yrittäjyystoiminnassa yhteistyö on kultaa ja Martti onkin tekemisissä Ekonomien, muiden ammattiliittojen, AKYn muiden toimijoiden tai yrittäjyysvaliokunnan kanssa päivittäin. Palveluita kehitetään jäsenistön toiveiden mukaisesti kokeilukulttuurin hengessä – jos jokin toimii, sitä jatketaan, jos ei, keksitään jotain muuta. Martti arvostaa TEKissä yhdessä tekemistä ja kollegoiden monipuolista osaamista, jonka ansiosta saadaan aikaan paras mahdollinen lopputulos. Lue lisää Martin töistä.

Avainsanat:
TEK