Kuvassa on TEKin toiminnanjohtaja Jari Jokinen.

Työllisyystilanne hyvä, suunta askarruttaa

|
Blogimerkintä

Mihinkään epätoivoon ei ole syytä vaipua, vaikka työllisyystilanteen kehitykseen liittyy epävarmuutta.

Tekniikan yliopistokoulutettujen työllisyystilanteen paraneminen alkoi vuoden 2020 puolivälissä. Koronasta johtunut lomautettujen poikkeuksellinen määrä suli onneksi nopeasti ja työvoiman hyvän kysynnän vuoksi työttömyysprosentti painui viime vuoden keväällä reilusti alle kolmen prosentin.

Valitettavasti työllisyystilanteen paraneminen tasoittui viime vuoden jälkipuolella ja lomautettujen tekniikan yliopistokoulutettujen määrä tuplaantui.

Tilannetta voi kuvata hyväksi, mutta kehityksen suuntaa on vielä vaikea ennustaa.

Korkea osaaminen ja oman osaamisensa kehittäminen ovat keinoja, joilla voi lisätä vastustuskykyään työttömyyttä vastaan.

Seuraavassa kuitenkin tuoretta tietoa eli valitettavan paljon numeroita tilanteesta.

Tammikuussa työttömänä tai kokonaan lomautettuna oli 2 240 diplomi-insinööriä tai arkkitehtia eli noin 3,1 prosenttia vastaavasta työvoimasta. Tekniikan tieteellisen jatkotutkinnon suorittaneita oli työttömänä tai lomautettuna 151. Tekniikan tai ICT-alan ylemmän yliopistotutkinnon tai tieteellisen jatkotutkinnon suorittaneita oli tammikuussa työttömänä 2 722, joista 331 oli suorittanut FM-, KTM- tai YTM-tutkinnon tai vastaavan tieteellisen jatkotutkinnon.

Jos katsotaan koko työllisyyden tilannetta Suomessa, ennustaminen on yhtä vaikeaa. Akavan ajatus- ja tutkimuspajan Akava Worksin mukaan vähintään vuoden kestäneen työttömyyden eli pitkäaikaistyöttömyyden määrä on vähentynyt, mutta alle vuoden mittaisten työttömyysjaksojen määrä on kohonnut. Kaiken kaikkiaan työttömyys on pysynyt likimain ennallaan ja on hieman korkeampaa kuin ennen COVID19-pandemiaa.

Mihinkään epätoivoon ei ole syytä vaipua, vaikka työllisyystilanteen kehitykseen liittyy epävarmuutta. Korkea osaaminen ja oman osaamisensa kehittäminen ovat keinoja, joilla voi lisätä vastustuskykyään työttömyyttä vastaan.

Yksi keino osaamisen lisäämiseen ja uusien urien pohtimiseen on vaikkapa osallistua TEKin valmennuksiin ja koulutuksiin tai katsoa niitä tallenteina.

Kirjoitus on julkaistu aiemmin pääkirjoituksena TEK-lehdessä 2/2023.
 

Avainsanat: