Teemu Hankamäki istuu pöydän ääressä.

Sadat yritykset menettämässä paikallisen sopimisen mahdollisuutensa ensi viikolla

|
Blogimerkintä

Tämäkö oli siis manööverin tarkoitus – ei kai sentään?

Neuvottelut teknologiateollisuuden työehtosopimusten uudistamisesta ovat parhaillaan käynnissä, sillä nykyiset sopimukset päättyvät marraskuun lopussa. Ylemmät Toimihenkilöt YTN, kuten muutkin palkansaajaliitot, käyvät neuvotteluja Teknologiateollisuus ry:n perustaman uuden yhdistyksen Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n kanssa, joka jatkossa sopii alan valtakunnalliset työehtosopimukset. Tämä muutos perustuu Teknologiateollisuus ry:n viime maaliskuussa tekemään yksipuoliseen ilmoitukseen ja ratkaisuun.

Näköpiirissä on, että teknologiateollisuuden kentän useista työntekijä- ja toimihenkilösopimuksista sekä ylempien toimihenkilöiden sopimuksista tulee jatkossakin yleissitovia. Poikkeuksena näyttää kuitenkin olevan tietotekniikan palvelualan sopimus, jonka yleissitovuus päättynee.

Merkittävä osa Teknologiateollisuus ry:n jäsenyrityksistä tulee siis jatkossakin olemaan yleissitovien työehtosopimusten piirissä, mutta ne menettävät oikeuden paikalliseen sopimiseen, koska eivät ole sopimukset solmivan Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n jäseniä. Näiden yritysten siis pitää noudattaa yleissitovien työehtosopimusten vähimmäisehtoja, mutta yritykset eivät enää voi käyttää sopimuksessa annettuja, yleensä varsin laajoja, paikallisen sopimisen mahdollisuuksia lainkaan. Melkoinen ja yllättävä taka-askel!

Kaiken kaikkiaan siis Teknologiateollisuus ry:n keväällä tekemän strategisen muutoksen käytännön tulos näyttää erittäin omituiselta suhteessa niihin vaatimuksiin ja puheisiin, joita laajasti työnantajapuolelta on kuultu paikallisen sopimisen laajentamisesta ja sen merkityksestä yritysten kilpailukyvylle. Fakta on, että tällä hetkellä sadat yritykset näyttävät menettävän paikallisen sopimisen mahdollisuutensa joulukuun alusta lukien. Tämäkö oli siis manööverin tarkoitus – ei kai sentään?

Teknologiateollisuus ry:n yrityksillä on onneksi helppo tie saada sopimisen mahdollisuudet käyttöönsä liittymällä myös työehtosopimukset solmivan Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n jäseneksi.

Teknologiateollisuus ry:n yrityksillä on onneksi helppo tie saada sopimisen mahdollisuudet käyttöönsä liittymällä myös työehtosopimukset solmivan Teknologiateollisuuden työnantajat ry:n jäseneksi. Näin yritykset tulevat ns. normaalisitovasti työehtosopimuksen piiriin ja kaikki sopimisen mahdollisuudet on käytettävissä. Uskon vahvasti, että tämä on niin yrityksen kuin henkilöstönkin intressissä ja suorastaan keskeinen menestystekijä. 

Yrityksillä on luonnollisesti mahdollisuus solmia myös yrityskohtainen työehtosopimus. Tämän reitin valitessaan yrityksessä on syytä muistaa, että työehtosopimus syntyy sekä käytännöllisesti että juridisesti vain siten, että sen sopijana ja allekirjoittajana on henkilöstöä edustava yhdistys. Ylempien toimihenkilöiden osalta tämä tarkoittaa YTN ry:tä.

 

Kirjoittaja on sekä Ylemmät Toimihenkilöt YTN:n puheenjohtaja että Tekniikan akateemiset TEKin työmarkkinajohtaja.

Avainsanat: