People in an office

Nettomaahanmuuttoa on lisättävä, jotta työikäinen väestömme ei vähene – yritykset tarvitsevat kasvuun osaajia

|
Uutinen

Etla arvioi, että Suomeen tarvitaan jopa 44 000 hengen nettomaahanmuutto pysäyttämään työvoiman väheneminen. Osaajia tarvitaan esimerkiksi suomalaisiin kasvuyrityksiin.

Maahanmuutto on merkitykseltään kasvava teema poliittisessa keskustelussa. Työikäisen väestömme määrä on kääntynyt laskuun samalla, kun monella alalla on kasvutarpeita. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla sekä teknologia-aloilla tarve osaavalle työvoimalle on kova.

Etlan tänään julkaiseman raportin mukaan Suomeen tarvitaan jopa 44 000 hengen nettomaahanmuutto nykyisellä ikä- ja sukupuolirakenteella, jotta työikäinen väestömme ei vähene.

– Tekniikan alalla on Suomessa runsaasti kasvuyrityksiä, jotka tarvitsevat lisää väkeä. On varmistettava, että nämä yritykset voivat kasvaa nimenomaan Suomessa ja tähän tarvitaan lisää osaajia, painottaa TEKin innovaatio- ja elinkeinopolitiikan asiantuntija Mikko Särelä.

Tällä hetkellä näyttää siltä, että vuoden 2022 nettomaahanmuutto on liki 35 000 henkeä. Raportin asettaman 44 000 hengen tavoitteesta ei toisin sanoen olla enää valtavan kaukana. Särelän mukaan hyvän kehityksen vauhdittamiseksi on tärkeää, että seuraava hallitus jatkaa uudistuksia maahanmuuton helpottamiseksi.

– Prosessien on oltava kunnossa ja sujuvia. Erityisosaajien maahanmuuttoprosessissa käsittelyajat alkavat olla kunnossa, mutta tekemistä riittää muilla osa-alueilla. Lisäksi on kiinnitettävä huomiota siihen, että tänne tulevat kokevat olonsa tervetulleeksi, Särelä sanoo.

Etlan tutkimusraportti Maahanmuutto ja työvoiman riittävyys – taloudellisten vaikutusten arviointia on Tekniikan akateemiset TEKin, Teknologiateollisuuden sekä Suomen Akatemian strategisen tutkimuksen neuvoston rahoittama. Tutkimus on osa Väestörakenteen muutoksen elämänkaari- ja talousvaikutukset LIFECON-hanketta.

Etlan raportti Maahanmuutto ja työvoiman riittävyys – taloudellisten vaikutusten arviointia

Raportti

Etlan tiedote Etla laski mikä pysäyttäisi työvoiman vähenemisen Suomessa – liki kolminkertainen nettomaahanmuutto

Tiedote