Robert Nemlander

120 osaajaa / 
Tulevaisuuden lupaus
60
/
120

Robert Nemlander

Tehtävä: ratkaise nälänhätä

Teksti: 
Pekka Leiviskä
 • 
Kuvaaja: 
Pekka Leiviskä

Robert Nemlander on laittanut kaiken peliin. Hän aikoo korjata rikkoutuneen ruuantuotantojärjestelmän ja mahdollistaa Marsin asutuksen. Ratkaisu: syötävät hyönteiset ja teknologia.

"Olen sellainen ihminen, joka haluaa löytää paremman tavan tehdä asioita tai tehdä jotain uutta ja mullistavaa. Vuonna 2012 minusta tuli astronauttikokelas. Osana koulutusta tutustuimme Marsin asuttamiseen. Kestävä ruuantuotanto on siinä keskeinen haaste. Tuli selväksi, että hyönteiset ovat osa sitä ratkaisua.

Keväällä 2014 pyörittelin mielessäni, että hyönteiset voisivat auttaa ratkaisemaan nälänhädän, ilmastonmuutoksen ja ympäristötuhon. Olin Pöyryn työmaalla ja näin rivin toimistokontteja. Menin sisälle lämpimään konttiin ja tajusin, että niissä voi asua vuoden ympäri. Siitä lähti idea kontissa kasvatetuista sirkoista.

Vannoin, etten enää koskaan juokse ohi.

Valmistuin vuonna 2015, ja minun piti päättää, otanko Pöyryltä vastaan vakituisen työn, hankin uuden asunnon ja lopetan EntoCubessa. Olin jo laittanut kaikki säästöni EntoCubeen ja avoliittoni oli kariutunut. Päätin, että vien kaikin hinnoin EntoCubea eteenpäin. Minusta tuli koditon. Nyt teen Pöyryllä sen verran töitä, että pysyn leivässä ja nukun ystäväni lattialla. Päättäväisyys johtuu tekemästäni lupauksesta.

Elokuussa 2014 juoksin Helsinki City Marathonia, kun 36 kilometrin kohdalla jalkakäytävälle oli lyyhistynyt juoksijamies, jota ohikulkijat yrittivät hoitaa. Minulla on lääkintäkersantin koulutus armeijasta, mutta ajattelin, että miehellä on vain nestehukka. Kaukaa tilanteeseen juoksi myös lääkintämies. Ajattelin, että muut hoitavat. Pari viikkoa myöhemmin kuulin ystävältä, että se reitin varteen tuupertunut mies oli meidän yhteinen ystävämme. Hän oli kuollut sillä maratonilla. Sen jälkeen vannoin, etten enää koskaan juokse ohi. Oli sitten kyse tuntemattomasta henkilöstä tai maailmanlaajuisesta haasteesta.

Viime vuonna EntoCubesta tuli teknologiayritys. Ideana on automatisoida koko kasvatusprosessi. Esimerkiksi ravintolasta voitaisiin laittaa konttiin tai tehdashalliin ylijäämäruokaa, automaatio mylläisi sen sisällä ja toisesta luukusta tulisi ulos sirkkajauhoa."

Julkaistu 31.7.2016

Kuka?

Robert Nemlander

s. 1988 DI, rakennustekniikka Aalto-yliopisto Työpaikka: EntoCube, Pöyry Ammatti: perustaja, suunnittelija

Miten kiinnostuit tekniikan alasta?
Palo auttaa ihmisiä ja kehittää maailmaa. Minusta piti tulla toisen polven lääkäri, mutta rakentaminen vei voiton. Nuorena näin vuosia viihdyttäviä jatkuvia yöunia itsestäni antiikin Roomassa rakentamassa 2000-luvun yhteiskuntaa – inspiroituneena imin itseeni tietoa päivisin koulussa, jotta voin rakentaa, löytää ja opettaa uutta seuraavana yönä. Uni jatkui siitä mihin edellisenä yönä jäi. Nyt aikuisiällä rakentaminen jatkuu oikeassa maailmassa.

Saavutus, josta olet urallasi ylpeä?
Koen, että ne saavutukset ovat edessäpäin.

Mitä haluaisit saada aikaan tekniikan alan ammattilaisena?
Ruoantuotannon vallankumous. Tuoda järkeä, suuntaa ja visiota maailmaan. To-do-lista: (1) Korjaa rikkoutunut ruoantuotantojärjestelmä kestävän hyönteistuotannon ja liiketoiminnan kautta. (2) Sovella kestävä ruoantuotantojärjestelmä Marsiin ja asuta se yhteistyössä SpaceX:n kanssa. (3) Inspiroi. Olemme matkalla kaikilla osa-alueilla – tekniikka, liiketoiminta ja yhteistyö NASA:n kanssa. Pienin harkituin askelin.

Lempiharrastukset?
Salibandy, elokuvissakäynti, musiikki, loputon oppiminen ja itsensäkehittäminen.

Suosikkileikkikalu?
Sateenvarjo. Rakastan sadetta.

Motto?
Everything happens for a reason.