Anna Granskog

120 osaajaa / 
Yrittäjä
94
/
120

Anna Granskog

Isojen muutosten viitoittaja

Teksti: 
Pekka Leiviskä
 • 
Kuvaaja: 
Pentti Hokkanen

Anna Granskog huomaa työssään jatkuvasti, kuinka hienoa ja monimutkaista tekniikkaa suomalaisissa yrityksissä kehitetään. Konsulttiyhtiö McKinseyn Suomen johtajana hän auttaa yrityksiä kehittämään organisaatioitaan ja johtamistaan sekä etsimään uusia mahdollisuuksia markkinoilta.

"Vuonna 1996 ei ollut työpaikkoja tarjottimella. Konsulttiyhtiöt rekrytoivat kaikkein aktiivisimmin. Kysyntä kohtasi tarjonnan, ja siitä minun urani McKinseyllä lähti. Aluksi työ oli asioiden analysointia, tuotantoihin tutustumista ja excelin pyörittämistä Ruotsin teollisuuden parissa. Kun vuosien saatossa opin lisää, sain vetää projekteja ja lopulta kymmenen vuotta sitten pääsin osakkaaksi.

Loppujen lopuksi hyvin vähän asioita menee teknisesti pieleen. Organisaatio on se, joka onnistuu välillä saamaan asioita solmuun. Siksi olen erityisen kiinnostunut ihmisten toimimisesta ryhmässä ja ryhmän yhteistoiminnan parantamisesta.

Minusta on kiehtovaa, miten uskomattoman monimutkaisia teknologisia asioita yritykset tekevät ja kuinka hyvin teollinen ketju toimii. Loppujen lopuksi hyvin vähän asioita menee teknisesti pieleen. Organisaatio on se, joka onnistuu välillä saamaan asioita solmuun. Siksi olen erityisen kiinnostunut ihmisten toimimisesta ryhmässä ja ryhmän yhteistoiminnan parantamisesta.

Lokakuussa 2008 aloin johtaa MacKinseyn Suomen yksikköä. Maailmantalous oli juuri romahtanut. Ensin tuli jääkausi: kukaan ei tiennyt mitä tapahtuu, joten kukaan ei tehnyt mitään. Sitten alkoivat hyvin erilaiset reaktiot. Osa alkoi tehdä isoja asioita, osa hengitti vain sisäänpäin, eikä tehnyt mitään.

Ehkä vihdoin ollaan pääsemässä ulos siitä, mikä jäi silloin päälle. Siitä pienentämisestä, kutistamisesta ja sopeuttamisesta. Varsinainen supistaminen ei ehkä kestänyt niin kauan, mutta moni päättävissä rooleissa ollut ihminen oli viisi vuotta keskittynyt vain sopeuttamiseen. Tämän asenteen kääntäminen ei onnistu vain sillä, että yhtenä aamuna päätetään, että asiat ovat toisin. Yksilöiden ja organisaation pitää käydä läpi iso henkinen muutosprosessi.

Vuoden 2015 alussa perustimme kasvuohjelman isoille yrityksille. Ideana on, että yritys valitsee jonkin kasvuhankkeen ja osoittaa tiimin, joka on siitä vastuussa. Tuemme tätä tiimiä vuoden ajan. Tarjoamme paitsi rohkaisua ja tukea ajatteluun, myös työkaluja, joita kasvun johtamisessa tarvitaan. Ne ovat erilaisia kuin ne toimintamallit, joita yrityksissä on käytetty viimeiset vuodet."

Julkaistu 18.10.2016

Kuka?

Anna Granskog

s. 1974 DI, tuotantotalous Teknillinen korkeakoulu Työpaikka: McKinsey&Company Ammatti: konsultti, osakas

Miten kiinnostuit tekniikan alasta?
Minulla oli näkemys, että tekniikan avulla tehdään mielenkiintoisia asioita, jotka mahdollistavat bisnestä. Kaikki alkaa tekniikasta. Siksi opiskelin tuotantotaloutta. Lisäksi minulla oli jo lapsena tarve ymmärtää, miten asiat toimivat.

Saavutus, josta olet ylpeä?
Mitään vastaavaa kuin McKinseyn isojen yritysten kasvuohjelma ei ole ollut ennen olemassa. Se on saanut erittäin hyvää palautetta. Uskon vankasti, että sillä tulee olemaan laajempaakin vaikutusta.

Mitä haluaisit vielä saavuttaa?
Olisi hienoa, että suomalaiset yritykset olisivat maailman huipulla paitsi teknologisessa osaamisessa myös menestyvinä yrityksinä. Sen saavuttamiseksi pitää saada johtaminen, ihmisten välinen yhteistyö ja kaikki muu korkealle tasolle. Sen eteen haluan tehdä töitä.

Lempiharrastukset?
Pianonsoitto, lenkkeily, kaunokirjallisuus

Suosikkileikkikalu?
Analogis-digitaalinen flyygeli

Motto?
Joka tilanteesta on pääsy eteenpäin.