2007

2007

Huippuyliopistoa rakentamassa
Säätiöyliopisto perustetaan

TEK vei vuosituhannen alkuvuosina aktiivisesti eteenpäin ajatusta uudesta suomalaisesta huippuyliopistosta, joka yltäisi kansainvälisissä vertailuissa parhaiden joukkoon. Hanke alkoi konkretisoitua, kun Teknillisen korkeakoulun, Helsingin kauppakorkeakoulun ja Taideteollisen korkeakoulun yhdistäminen innovaatioyliopistoksi kirjattiin opetusministeriön toimeksiannosta tehtyyn ns. Sailaksen raporttiin, joka valmistui alkuvuodesta 2007.   

Päätös uuden säätiömuotoisen perustamisesta tehtiin loppuvuodesta 2007, jolloin TEK myös lahjoitti miljoona euroa sen säätiöpääomaan. Vastaavia lahjoituksia tehtiin sittemmin muille tekniikan yliopistoille. Aalto-yliopistoksi nimetty innovaatioyliopisto aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa.

YLEMMÄT TOIMIHENKILÖT ENSIMMÄSTÄ KERTAA LAKOSSA

TEKin jäsenkuntaa oli ensimmäistä kertaa varsinaisessa lakossa, kun TEK osallistui suunnittelualan ylempien toimihenkilöiden 10 päivää kestäneeseen työtaisteluun. Tavoitteena oli korjaus palkkatasoon ja työasioissa matkustamiseen käytetyn ajan saaminen korvattavaksi. Molempiin asioihin saatiin parannusta. 

TEKin koulutuspoliittinen tavoite tekniikan yliopistojen sisäänottojen rajoittamiseksi 3500 opiskelijaan vuodessa toteutui. 

suomi translation unavailable for Vuoden media 1.