1985

1985

Koululaisten kiinnostusta tekniikkaan halutaan lisätä
Oma koululaiskilpailu ja mukaan EU:n Young Scientists -kilpailuun

STS käynnisti yhdessä Insinöörilehdet Oy:n ja lähijärjestöjen kanssa tekniikka-aiheisen Välkky-koululaiskilpailun. Vuonna 1990 eli ennen maamme EU-jäsenyyttä Suomi osallistui STS:n organisoimana ensimmäisen kerran  EY:n Young Scientists -kilpailuun kahden Välkky-kilpailun perusteella valitun nuoren voimin.

Välkky-kilpailun nimi vaihdettiin ensin Young Scientist -kilpailuksi, ja vuonna 1993 se yhdistettiin Koulun kerhokeskuksen Tutki-kokeile-kehitä-kilpailuun, jonka perusteella Suomen edustajat kansainvälisiin nuorten EU:n tiedekilpailuihin on valittu siitä eteenpäin.          

STS oli myös mukana Tiedekeskuksen teollisuusnäyttely Teknoraman suunnittelussa. Saman hankkeen pohjalta perustettiin sittemmin tiedekeskus Heureka.

suomi translation unavailable for Vuoden media 1.