Henkilö kirjoittaa kannettavalla tietokoneella toimistopöydällä. Henkilöstä näkyvät kädet.

Julkisen sektorin työntekijät – papereiden vai hyvinvoinnin pyörittäjiä?

25.10.2021
|
Blogimerkintä

Valtiolla huolehditaan muun muassa infrasta, elinkeinoelämän perusteista ja työllisyydestä. Korona on lisännyt entisestään työtaakkaa ja paineita monessa virastossa.

Usein kuulee kommentteja, että Suomen julkinen sektori on liian suuri, julkiset menot ovat kovin suuri osa Suomen bruttokansantuotteesta, ja ihmetellään, mihin ihmeeseen tarvitaan niin paljon virkamiehiä papereita pinosta toiseen siirtelemään.

Mutta kuinka moni muistaa, että julkista sektoria ovat muun muassa koulutus, terveydenhoito, sosiaaliturva, yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpito, tutkimus ja inframme varmistaminen? Suuri osa näistä julkisen sektorin tehtävistä tehdään kuntasektorilla sekä tulevilla hyvinvointialueilla, ja pienemmästä osasta vastaavat valtion virkamiehet ja työntekijät.

Virastoittain tarkasteltuna selvästi suurin valtion sektori on turvallisuustoiminta. Seuraavina ovat elinkeinotoiminnan palvelut, valtiovarainhoito sekä vakuutus- ja rahoituspalvelut, oikeustoimi, ministeriöiden toiminta, sosiaali-, työnvälitys- ja terveyspalvelut, hallinto-, rekisteri- ja ICT-palvelut ja tutkimustoiminta. Pienimpinä opetus- ja koulutuspalvelut ja kulttuuripalvelut.  

Yleisimpiä ammattinimikkeitä ovat muun muassa asiantuntija, konstaapeli, ylitarkastaja, verosihteeri, rajavartija, tutkija, vartija, tullitarkastaja ja käräjäsihteeri.

Virkamiehen kapea leipä murenee

Valtion budjettitalouden virastoissa työskenteli vuoden 2020 joulukuussa 77 151 henkilöä, mikä on noin 3,1 prosenttia Suomen koko työllisestä työvoimasta. Vuoden 1988 huipusta runsaasta 215 000 valtion palkollisesta henkilöstömäärä on vähentynyt vuoden 2019 loppuun mennessä 64 prosenttia. Valtaosa vähennyksestä on seurausta virastojen ja laitosten liikelaitostamisesta, yhtiöittämisestä ja kunnallistamisesta. Myös erilaiset säästö- ja tehostamistoimenpiteet ovat vaikuttaneet merkittävästi henkilöstömäärään.

Valtion virkamiehet ja työntekijät ovat työtaakkansa alla kovilla. Henkilöstöä on vähennetty tehostamisen nimissä, jopa yt-neuvottelujen seurauksena. Tuntuu kuin valtion kapea leipä olisi lyhentynyt tai jopa katkennut. Kun virkamies jää eläkkeelle tai vaihtaa työpaikkaa, ei välttämättä palkata seuraajaa, vaan työt jaetaan jäljelle jääville. Onpa myös tilanteita, että virastolle tulee lisää lakisääteisiä tehtäviä, mutta ei ole rahoitusta palkata virkamiehiä tekemään näitä uusia tehtäviä.

Tulosten mittaaminen valtiosektorilla ei ole yksinkertaista, sillä tärkeimpiä mittareita ovat kansalaisten palveluiden taso ja hyvinvointi.

Julkinen sektori mahdollistaa yksityisen sektorin toiminnan

Korona on entisestään lisännyt töitä ja paineita monessa valtion virastossa. THL ja STM ovat tulleet tutuiksi lyhenteiksi valtion virastoista, jotka koronan myötä ovat nousseet ”parrasvaloihin”. Koronatukia käsiteltiin ja maksettiin ELY-keskusten ja Innovaatiorahoituskeskus Business Finlandin toimesta. Koronan myötä työttömyysturva-asiat työllistivät valtavasti Kelaa ja TE-toimistoja. Ja nämä vain muutamia nostoja.

Tulosten mittaaminen valtiosektorilla ei ole yksinkertaista, sillä tärkeimpiä mittareita ovat kansalaisten palveluiden taso ja hyvinvointi. Valtiolla huolehditaan muun muassa infrasta, elinkeinoelämän perusteista ja työllisyydestä. Lisäksi toiminta on onnistunutta, kun yksityinen sektori saa toimintansa tukemiseksi viranomaispalveluja. Yksinkertaistaen voidaan todeta, että valtiosektori toimii osaltaan yksityisen sektorin mahdollistajana.