Työaika

Mikä kaikki luetaan työajaksi? Missä tapauksissa esimerkiksi matkaan käytetty aika on työaikaa?

Sisältöä muutettu 1.8.2011

Työajaksi luetaan työhön käytetty aika sekä aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Tämä työajaksi luettavan ajan yleissääntö on varsin selkeä. Ensiksikin työaikaa on se aika, jonka työntekijä käyttää työsopimuksen mukaisten työtehtäviensä suorittamiseen. Työajaksi luetaan tällöin luonnollisesti myös säännöllisen työajan lisäksi tehtävä lisä- ja ylityö. Työskentelypaikalla ei ole ratkaisevaa merkitystä. Toiseksi työaikaan luetaan mukaan se aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työpaikalla työnantajan käytettävissä. Tässä yhteydessä työpaikalla tarkoitetaan myös paikkaa, jossa työnantaja on työnjohto-oikeutensa perusteella määrännyt työntekijän olemaan työn tekemistä varten. Päivittäisiä lepoaikoja, kuten lounas- ja kahvitaukoja, ei lueta työaikaan, jos työntekijä saa näinä aikoina esteettömästi poistua työpaikalta. Terveystarkastuksiin käytettyä aikaa ei myöskään yleensä lueta työaikaan.

Työnantaja ja työntekijä voivat sopia, että työntekijän on oltava asunnossaan tai muualla tavoitettavissa (esimerkiksi matkapuhelimella) niin, että hänet voidaan tarvittaessa kutsua työhön. Tällaista varallaoloaikaa ei lasketa työajaksi. Mikäli työntekijä kuitenkin kutsutaan työhön varallaoloaikana, ei kysymys enää ole varallaolosta vaan työnteosta.

Koulutustilaisuudet luetaan työaikaan silloin, kun koulutus on työnantajan määräämää tai sellaista, ettei työntekijä voi jäädä pois koulutuksesta (esimerkiksi uuden atk-järjestelmän käyttöönotto). Vapaaehtoiseen koulutukseen osallistumista ei lueta työajaksi, jos se tapahtuu säännöllisen työajan ulkopuolella. Vastaavaa periaatetta sovelletaan myös ns. edustustilaisuuteen. Jos työnantaja määrää työntekijän edustustilaisuuteen, on edustusaika työaikaa. Jos osallistuminen on vapaaehtoista, se tapahtuu työntekijän omalla ajalla.

Matkaan käytettyä aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä ole samalla pidettävä työsuorituksena. Työajaksi ei siis lueta matkaa työn suorituspaikalle ja sieltä takaisin. Merkitystä ei ole sillä tapahtuuko matka työnantajan nimenomaisesta määräyksestä vai ei. Myöskään matkustustavalla tai matkustamisen määrällä ei ole merkitystä. Matka-aikaa ei lueta työaikaan edes siinä tapauksessa, että työntekijälle maksetaan korvaus matkaan käytetystä ajasta. Työajaksi ei lueta myöskään esimerkiksi juna- tai lentomatkaan käytettyä aikaa, vaikka työntekijä perehtyisikin matkan aikana tulevassa kokouksessa käsiteltäviin asioihin ja asiakirjoihin.

Matkaan käytetty aika on luettava työaikaan, jos sitä samalla on pidettävä työsuorituksena. Kysymyksessä on poikkeus pääsäännöstä ja tämän vuoksi sitä on tulkittava suppeasti. Matkustamisen on siis oltava samalla työsuoritusta tai kiinteä osa siitä. Käytännössä kysymys milloin matka muuttuu työsuoritukseksi, on ratkaistava tapauskohtaisesti. Työaikaan luetaan kuitenkin aina kulkeminen työnantajan määräämästä pakollisesta lähtöpaikasta varsinaiseen työn suorituspaikkaan. Matkustaminen voi muodostua työsuoritukseksi myös silloin, kun työntekijä määrätään kuljettamaan mukanaan ihmisiä ja tavaroita, mikäli tämä kuljetustehtävä on niin merkittävä, että se matkan aikana muodostaa työntekijän pääasiallisen tehtävän.

Koska matka-aika ei pääsääntöisesti ole työaikaa, työntekijä ei siitä yleensä saa muuta korvausta työsopimuksen mukaisen palkkansa lisäksi kuin päivärahan. Säännöllisen työajan ulkopuolelle sijoittuvalta matka-ajalta voidaan kuitenkin sopia maksettavaksi palkkaa. Mikäli työ käsittää huomattavan paljon matkustamista, on tällaisesta korvauksesta hyvä sopia erikseen työsopimuksessa. Todettakoon myös, että monessa työehtosopimuksessa on sovittu matka-ajan korvaamisesta, esimerkiksi Suunnittelu- ja konsulttialan ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksessa.

Lainkohdat: Työaikalaki 4§ ja 5§

Asiasanat: