Kati Johansson TEKin töissä

HR-johtaja

Kati Johansson pitää huolen TEKin henkilöstöasioista ja auttaa organisaatiota uudistumaan.

HR-johtajana toimiva Kati Johansson on ollut TEKissä töissä vuodesta 2000, ensin urapalveluissa ja sitten henkilöstöasioiden parissa.

Mitä työsi HR-johtajana pitää sisällään?

Tällaisessa noin 70 hengen organisaatiossa henkilöstöihmisen työnkuva on aika moninainen. Vastaan työssäni henkilöstöprosesseista sekä siitä, että meillä opitaan, kehitytään ja voidaan hyvin.

Työhöni kuuluvat rekrytoinnit, työsopimukset, palkkaus ja palkitseminen, työaika-asiat, hyvinvoinnin edistäminen, yhteistoiminta sekä erilaisten arjen tilanteiden ratkominen. Henkilöstötyö on toki myös jatkuvaa kehittämistä, suunnittelua ja raportointia. Varmistan yhdessä esihenkilöiden kanssa, että meiltä löytyy riittävä osaaminen. Tuen niin esihenkilöitä, hallitusta kuin puheenjohtajistoakin työssään. Coachaan myös mielelläni meidän henkilöstöä aina, jos joku kokee sen itselleen hyödylliseksi.

Tavoitteenamme on kehittää organisaatiota itseohjautuvampaan suuntaan. Se asettaa enemmän vaatimuksia yhteisten pelisääntöjen luomiseen, työstämme niitä yhdessä. Kulttuurimuutos vaikuttaa myös esihenkilöiden työhön ja rooliin – kannustamme coachaavaan esihenkilötyöhön. 

Hyvinvoinnin merkitys kasvaa koko ajan. Itse en halua erotella työ- ja muuta hyvinvointia, vaan lähestyn asiaa kokonaisvaltaisesti. Haluan, että TEK on terveyttä edistävä työpaikka. Se on asia, jonka saavuttaminen onnistuu yhteisellä tekemisellä. Hyviä esimerkkejä ovat vaikkapa henkilöstön yhteiset aamukahvit maanantaiaamuisin tai Taidan-pilotti, jossa työhyvinvointia luodattiin mobiilisovelluksen avulla. 

Tiivistettynä minulle tärkeintä on vaikuttaa siihen, että organisaatio kehittyy ja että tänne on hyvä tulla töihin. Yritän jatkuvasti havainnoida ja löytää, millaisista asioista työpaikan hyvä arki syntyy.

Miten työsi näkyy jäsenillemme?

Työni näkyy varmaankin eniten onnistuneiden rekrytointiemme ja osaavan henkilöstömme kautta. Jäsenille kyllä välittyy, jos meidän ihmiset voivat hyvin ja edistävät innolla asioita.

Mikä motivoi sinua? ​

Henkilöstöasioiden moninaisuus. Tehtäväkuvan pirstaleisuus ei juurikaan haittaa minua, vaan tekee päivistä vaihtelevia. HR on todella opettavaista työtä. Ikinä ei ole täysin valmista, vaan aina tulee jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin kohdannut tai minkä voi ajatella ihan uusiksi.

Minua motivoi myös se, kun asiat selvästi etenevät ja syntyy hyvää jälkeä, oli sitten kyse pienemmästä ratkottavasta asiasta tai pitkäjänteisemmästä tekemisestä. Parasta on, kun porukalla työstetään jotain ja se lähtee etenemään ja samalla onnistutaan saavuttamaan yhteinen flow, se on tosi hyvä fiilis.

Hyvää fiilistä synnyttää myös se, kun näkee miten meidän ihmiset kasvavat omissa rooleissaan tai onnistuvat huikeasti jossain tilanteessa. Siinä herää ylpeys omasta porukasta!

Mikä on TEKissä parasta?

Saa tehdä fiksujen ihmisten kanssa töitä. Asioita tehdään hyvällä otteella ja toimeenpanokyvyllä mutta huumoria unohtamatta. On hyvä merkki, kun kahvihuoneesta tai käytäviltä kuuluu naurua. Meillä myös välittämisen kulttuuri on vahvaa. 

Meidän jäsenkuntamme ylipäätään on aivan huikeaa; tuntuu että heille mikään ei ole mahdotonta, vaan kaikkeen etsitään ratkaisu. Jäsenemme tekevät jatkuvaa kehitystä, jotta maailma menisi parempaan suuntaan – me puolestaan teemme heidän eteensä töitä.

Tällä hetkellä varsinkin tuntuu, että meillä on hyvä vauhti päällä. Opimme koko ajan enemmän kokeilukulttuuria, saamme tehdä, oppia ja haastaa itseämme monenlaisissa jutuissa. 

Avainsanat: