Insinöörityöpalkinto radioaktiivisten nesteiden puhdistustajalle

Insinöörityöpalkinto radioaktiivisten nesteiden puhdistustajalle

DI Esko Tusalle myönnettiin TEKin ja TFiF:n Suomalainen insinöörityöpalkinto 2015 radioaktiivisten nesteiden puhdistusmenetelmän kehittämisestä.


CsTreat ®-, SrTreat ®- ja CoTreat®-purkit nököttävät Fortumin neuvotteluhuoneen pöydällä. Ruskea muruseos näyttää jauhetulta kahvilta, valkoiset pesupulvereilta. 

Seokset ovat pitkän kehitystyön tuloksena syntyneitä ioninvaihtimissa käytettäviä materiaaleja, jotka sitovat itseensä radionuklideja: CsTreat käy cesiumin kimppuun, SrTreat nappaa strontiumin ja CoTreat koboltin. 

Nämä Nures®-materiaalit ovat siis tehopuhdistajia, jotka keräävät säteilevästä vedestä pahat aineet, sitovat ne lujasti itseensä ja vaihtavat tilalle vaarattomat suola- ja vetyionit. 

Nures-prosessin läpi kulkeneessa vedessä ei ole enää mitään haitallisia aineita, näin pesty vesi voidaan haluttaessa laskea takaisin vesistöön. 

Ja kun puhdistusmateriaalia tarvitaan vain pieni määrä, myös loppusijoitusta vaativaa säteilevää jätettä syntyy vähän. Esimerkiksi cesiumin puhdistuksessa kilpailevaa tuotetta, zeoliittia, tarvitaan saman vesimassan puhdistuksessa tuhat kertaa enemmän kuin CsTreat-ioninvaihtajaa. 

Nures-menetelmän kehittäjä DI Esko Tusa pyörittelee purkkia käsissään ja myhäilee. Resepti on salainen.

– Purkissa on seitsemää alkuainetta, muun muassa hiiltä, Tusa paljastaa. 

"Vaativin sovellus Nureksesta on toimitettu Fukushiman ydinvoimaonnettomuudessa vaurioituneelle Dai-ichi-voimalaitokselle"

Esko Tusa

Mahdottomasta mahdollista

Nures-menetelmää ei luotu yhdessä yössä. Sen suunnittelu- ja tutkimustyö aloitettiin jo 1980-luvun alussa. Tuolloin Loviisan ydin-voima-laitoksella valmisteltiin radioaktiivisten vesien kiinteytyslaitoksen rakentamista. 

 –  Lähtökohtana oli jätteen betonointi, mutta minä esitin vaihtoehdoksi nuklidien erottamista, Tusa kertoo.  

Ajatukseen, että radioaktiivisuus poistettaisiin jo vedestä, suhtauduttiin skeptisesti: heh-heh, jos se olisi mahdollista, joku olisi sen jo tehnyt -tyyliin. 

Saman vuoden syksynä IVOssa ydinjätehuollon tutkimusohjelman koordinaattorina aloittanut Tusa uskalsi kuitenkin ajatella asiaa ”laatikon ulkopuolella”.

– Tiesin, että maailmalla tutkittiin radioaktiivisten vesien puhdistukseen sopivaa selektiivistä ioninvaihtoa, mutta tehokasta menetelmää ei ollut vielä keksitty. 
Tusan idean kustannustehokkuus oli sitä luokkaa, että kehitystyö päätettiin aloittaa. 

 

Asiasanat: