Hinnoittelu

Muista, että käytät laskutettavan työn lisäksi aikaa myös muuhun.

TEKin työmarkkinatutkimuksen mukaan tekkiläiset yrittäjät laskuttavat keskimäärin hieman alle 800 euroa/päivä. On syytä muistaa, että yrittäjä käyttää laskutettavan työn lisäksi aikaa myös muun muassa myyntiin, markkinointiin ja hallinnolliseen työhön. Tämä tulee ottaa huomioon oman työn hinnoittelussa.

Ihan suoraan ei siis voi verrata omaa hintaansa vastaavasta työstä maksettavaan kuukausipalkkaan. Hyvä nyrkkisääntö on kertoa toivottu kuukausipalkka kahdella ja käyttää näin saatua summaa päivä- tai tuntihinnan laskemiseen.

Kustannuksia syntyy myös esimerkiksi kirjanpidosta, eläke-, työttömyysturva- ja muista vakuutusmaksuista, palkan sivukuluista, puhelimesta, laitteista ja verkkoyhteydestä. Nämä kulut ja loma-ajan palkka pitää saada katettua laskutetusta työstä saaduilla tuloilla.

 

Asiasanat: