Vaasan Teknillinen Seura lahjoitti 10.001 euroa Vaasan yliopistolle

|
Uutinen
Kuuntele

Vaasan Teknillinen Seura VTS on lahjoittanut 10.001 euroa Vaasan yliopistolle, kohdennettuna erityisesti tekniikan koulutusalalle.

Vaasan Teknillinen Seura VTS on lahjoittanut 10.001 euroa Vaasan yliopistolle, kohdennettuna erityisesti tekniikan koulutusalalle. Lahjoituksen luovuttivat Vaasan Teknillisen Seuran puheenjohtaja Johanna Ahopelto, ilmoittautumisvastaava Ilkka Raatikainen, isäntä Maarit Vesapuisto ja rahastonhoitaja Jussi Sievänen perjantaina 18.12.2015. Lahjoitus myönnettiin VTS:n hallinnoimasta Tehtaanjohtaja, DI Reino Ignatiuksen stipendirahastosta.
 
– Vaasan Teknillinen Seura on perustamisestaan, vuodesta 1919, saakka pitänyt tärkeänä tekniikan alan koulutuksen kehitystä ja vahvistamista Vaasassa. Yhdistyksemme toimi alkuaikoinaan aktiivisesti teollisuuskoulun suomenkielisen opetuksen säilyttämisen ja sittemmin teknillisen oppilaitoksen puolesta ja erityisen painokkaasti teknillisen yliopistokoulutuksen Vaasaan saamisen puolesta, kertoi VTS:n puheenjohtaja Johanna Ahopelto.
 
– Perinteitä kunnioittaen VTS vaikutti tekniikan tutkinnonanto-oikeuden saamiseksi Vaasan yliopistoon niin 1960-luvulla kuin 2000-luvun alussa, jolloin teknillinen tiedekunta vihdoin yliopistoomme perustettiin. Vaasan Teknillinen Seura pitää Vaasan yliopistoa ja sen tekniikan alan koulutuksen kehittämistä tärkeänä paitsi Vaasalle, myös koko alueelle ja sen liike-elämälle, Ahopelto jatkoi.
 
– Vaasan Teknillinen Seura lahjoittaa jälleen Vaasan yliopistolle. Tällä kertaa lahjoitus on niin suuri, että toive kohdennuksesta tekniikan alalle voidaan toteuttaa. Olemme lahjoituksesta nöyrän kiitollisia, sanoi yliopiston yhteyspäällikkö Mika Palosaari.
 
Vaasan yliopiston edellisessä varainhankintakampanjassa Vaasan Teknillinen Seura lahjoitti yliopiston peruspääomaan 7 500 euroa.
 
Valtio tukee yliopistojen varainhankintaa myöntämällä kolminkertaisen vastinrahan yliopiston keräämää yksityistä pääomaa vastaan. Vaasan yliopiston varainhankinta on käynnistynyt marraskuussa 2014 ja päättyy 30.6.2017.