Sopimalla eteenpäin -kampanja jatkuu - tavoitteena työehtosopimus metsäalalle

|
Uutinen
Kuuntele

YTN Metsäteollisuuden Sopimalla eteenpäin -kampanja jatkuu. Tavoitteena on käynnistää uudelleen työehtosopimusneuvottelut Metsäteollisuus ry:n kanssa ja saada metsäteollisuuden ylemmille toimihenkilöille työehtosopimus.

Keskusjärjestöjen on määrä sopia kesäkuuhun 2015 mennessä, jatketaanko työllisyys- ja kasvusopimusta kolmannella vuodella. Sitä ennen olisi syytä saada metsäteollisuuden ylempien toimihenkilöiden sopimustilanne muiden vientialojen tasolle.

YTN:n sopimustavoitteet jätettiin Metsäteollisuus ry:lle keväällä 2014. Ne vastaavat vientialoilla työskentelevien ylempien toimihenkilöiden työehtosopimuksissa sovittuja asioita, mallia on otettu erityisesti kemian alasta:

Tutustu kampanjavideoihin ja -sivuihin

Työ valuu vapaa-ajalle, stressi jäytää takaraivossa ja yhteiset pelisäännöt puuttuvat työpaikoilta. Voisiko asiat tehdä toisella tavalla? Katso Sopimalla eteenpäin -kampanjavideot ja ota epäkohdat puheeksi myös työpaikallasi.

Tutustu myös kampanjasivuihin. Siellä kerrotaan muun muassa työaikapankin eduista ja miksi työehtosopimus on pelkkää lakia parempi.

Yrityskierros alkaa maaliskuussa

YTN:n tämän kevään yrityskierros alkaa maaliskuussa. Kenttäkierroksen tilaisuuksissa YTN:n asiantuntijat kertovat, miksi työehtosopimus on parempi kuin pelkkä työsopimuslaki, mikä on työaikapankki ja miten ylempien toimihenkilöiden työehtosopimukset toimivat muilla vientialoilla?

Kenttäkierroksen aikataulu julkaistaan maaliskuussa YTN metsäalan kotisivuilla ja Facebook-sivuilla. Tilaisuuksista lähetetään myös kutsu paikkakunnan metsäalan ylemmille toimihenkilöille.

Allekirjoittamalla adressin annat tukesi

Allekirjoittamalla Sopimalla eteenpäin -adressin metsäalalla toimivat ylemmät toimihenkilöt voivat antaa tukensa YTN:n sopimustavoitteille ja neuvottelijoille.

Adressin tuella voimme konkreettisesti osoittaa Metsäteollisuus ry:lle, että alalla työskentelevät ylemmät toimihenkilöt haluavat työehtosopimuksen turvaamat reilut pelisäännöt.

Avainsanat: