Yli-insinööri palasi Edinburghiin

|
Uutinen
Kuuntele

Kun Markku Väätänen työskenteli kaksi vuotta Saksassa, hän alkoi jo kaivata takaisin Skotlantiin – sen luonnon ja meren ääreen, mukavien skottien seuraan.

Mitä yhteistä on Suomella ja Skotlannilla? Ainakin kaurapuuro, tietää Edinburghissa asuva DI Markku Väätänen. Puuroperinteen lisäksi molemmissa myös kunnioitetaan henkilökohtaista tilaa.

– Täällä jätetään selkeä hajurako. Bussissa ei istuta toisen viereen ennen kuin on pakko, Väätänen kuvailee.

Hän on asunut yhteensä 12 vuotta Edinburghissa.

– Asun mieluummin täällä kuin Englannissa. Skottien asenne on lähempänä pohjoismaalaista, osin varmaan siksi että täältä on tehty yhteistyötä etenkin Norjan kanssa.

Väätäsen mielestä skotit ovat mukavaa porukkaa. Suomalaisiin verrattuna he ovat välittömiä ja ystävällisempiä. Heitä uskaltaa lähestyä ja he juttelevat – tosin aina ei ota selvää mikä on aiheena.

– Korva kyllä tottuu skottimurteeseen, mutta varsinkin aluksi jännitti mennä esimerkiksi Glasgow'hun! 

Vanhoissa taloissa on charmia, mutta aluksi kauhistuin 17 asteen sisälämpötilaa.

Väätänen asuu vaimonsa kanssa viktoriaanisessa, yli 130-vuotiaassa kivisessä kerrostalossa. Olohuoneessa on takka, katossa alkuperäisiä ornamentteja ja huonekorkeus huikeat 3,5 metriä.

– Vanhoissa taloissa on charmia, mutta kyllähän sitä aluksi kauhistui 17 asteen sisälämpötilaa. Täkäläisille se on ihan normi! Toki siihen tottuu. Pidämme villasukkia sisällä.

Väätäsen mukaan monissa taloissa on yksinkertaiset ikkunat. Viemäreitä ja vesiputkia ei juurikaan eristetä, joten kylmällä säällä ne saattavat jäätyä.

– Nämä on niitä asioita, joita suomalaisena ei arvosta.

Matkustelua ja mikropiirejä

Dialog Semiconductorin Edinburghin toimistossa työskentelee Markku Väätäsen lisäksi toinenkin suomalainen. – Kun muutama vuosi sitten Tampereelta valmistunut DI kyseli Skotlanti-aiheisessa Facebook-ryhmässä työpaikkaa, tarjosin apua.

Väätänen työskentelee elektroniikka- ja puolijohdeyritys Dialog Semiconductorissa. Yritys keskittyy kannettavaan elektroniikkaan, IoT-ratkaisuihin ja kannettavien laitteiden virransaantiin. Yritys myy mikropiirejä muun muassa Applelle.

Väätäsen titteli on Principal Applications Engineer – vapaasti suomennettuna yli-insinööri.

– Olen tehnyt enimmäkseen audiota kännyköiden lisäksi mp3-soittimiin ja älykelloihin.

Väätäsen työssä mikropiirin kehittäminen on aina uusi projekti. Tiimin koko riippuu projektista. Pari vuotta sitten Väätänen oli yksi teknisistä vetäjistä yli sadan hengen projektissa. Hän vastasi sovellusinsinööripuolesta ja testauksesta sekä toimi tulkkina suunnittelijoiden ja asiakkaan välillä.

– Saan olla monenlaisten ihmisten kanssa tekemisissä. Projektista riippuen teen yhteistyötä suunnittelijoiden, testaajien sekä markkinointi- ja laatutiimin kanssa. Toimin myös asiakasrajapinnassa.

Yrityksen pääkonttori on Lontoossa, mutta sillä on toimistoja Iso-Britannian lisäksi Euroopassa, Yhdysvalloissa ja Aasiassa.

– Pidän siitä, että pääsen reissaamaan sisäisten ja asiakasprojektien myötä muihin konttoreihimme.

Edinburghin toimisto sijaitsee kaupungin keskustassa. Kerran viikossa työporukka suuntaa paikallispubiin after-
workeille.

– On mukavaa, kun voi jutella työkavereiden kanssa ilman sen ihmeempää ohjelmaa.

Työmatkansa Väätänen taittaa kesäisin pyörällä, talvisin bussilla. Matka ei ole pitkä, vajaat 5 kilometriä, mutta mäkisyyden vuoksi siihen kuluu noin 20–30 minuuttia.

– Tämä on kaunis kaupunki, mutta sitä ei ole rakennettu autoille. Helpompaa on kulkea pyörällä tai kävellen. Reittini toimistolle on upea, kuljen joka päivä Edinburghin linnan ohi!

Puolison perässä Skotlantiin

Väätänen valmistui diplomi-insinööriksi syksyllä 2000 silloisesta Tampereen teknillisestä korkeakoulusta pääaineenaan elektroniikka. Hän pääsi heti töihin teknologiayhtiö Elektrobitiin (nykyinen Bittium), joten joensuulainen jäi Tampereelle.

– Teimme paljon tutkimusta ja tuotekehitystä Nokialle. Melkein viisi vuotta työni pyöri Nokian kännyköiden ympärillä. Olin kahdessa tuoteprojektissa mukana alusta loppuun ja oli aika hauska tunne, kun valmiin kännykän näki kaupan hyllyllä!

Kun Väätäsen tyttöystävä pääsi opiskelemaan Edinburghin yliopistoon, pariskunta teki päätöksen muuttaa Skotlantiin. Tyttöystävä muutti ensin, Väätäsellä meni tovi ennen kuin sopiva työpaikka löytyi Wolfson Microelectronicsilta vuonna 2005. Suunnittelupuolen töitä tehnyt Väätänen alkoi opetella sovellusinsinöörin töitä.

– Ratkoin asiakkaiden teknisiä kysymyksiä ja aloin toimia yhä enemmän asiakkaiden, markkinoinnin ja myynnin kanssa.

Vuonna 2009 Wolfsonilla alkoi olla taloudellisesti hankalaa ja Väätänen vaihtoi nykyiseen työhönsä.

– Kohta tulee 10 vuotta täyteen. Matkan varrella vastuuni ovat kasvaneet.

Matkan varrella on myös vietetty häitä, kun Väätänen vei tyttöystävänsä vihille Skotlannissa vuonna 2011.

Saksa ei natsannut

Vaikka Väätänen viihtyy Skotlannissa, hän tietää, ettei ulkomailla työskentely ole aina herkkua. Vuonna 2012 Väätänen muutti vaimonsa kanssa Edinburghista pariksi vuodeksi Saksaan. Kyseessä oli yrityksen sisäinen siirto, kun Stuttgartin lähellä olevassa toimistossa oli pulaa sovellus-
insinööreistä.

– Lähdimme katsomaan, viihtyisimmekö Saksassa, mutta se kuvio ei oikein natsannut.

Skotlannissa virheistä saa oppia ja esimiehen kommentteja kyseenalaistaa.

Kieli tuotti aluksi hankaluuksia, Väätäsen vaimo ei löytänyt sopivia töitä ja Dialog Semiconductorin toimiston sijainti oli hankala.

– Olimme tottuneet Edinburghiin, jossa on festivaaleja, turisteja ja kansainvälistä meininkiä. Saksassa työpaikkani sijaitsi maaseudulla, 40 kilometriä Stuttgartista.

Myös työkulttuuri poikkesi Skotlannista. Väätänen koki, että virheen sattuessa saksalaiset menivät paniikkiin ja vasta kun syyllinen löytyi voitiin jatkaa eteenpäin.

– Skotlannissa virheistä saa oppia, ketään ei ristiinnaulita. Täällä esimiehenkin kommentteja saa kyseenalaistaa, Saksassa meininki tuntui samalta kuin Suomen armeijassa.

Väätänen huomasi ikävöivänsä Skotlannin luontoa, ihmisiä, laadukasta viskiä ja merta. Koska vaimokin kaipasi Skotlantiin, pariskunta palasi Edinburghiin. He ovat olleet päätökseensä todella tyytyväisiä.

– Olemme molemmat ulkoilmaihmisiä. Koska täällä porukkaa ei ole yhtä paljon kuin Saksassa, liikkumaan pääsee jonottamatta tuntikausia moottoritiellä – vähän niin kuin Suomessa.

Markku Väätänen harrastaa maastopyöräilyä ja kiipeilyä. Skotlannissa harrastamiselle on hyvät olosuhteet. Kuva: Getty Images

Brexit sotkee kuvioita

Markku Väätäsen ääni vakavoituu, kun puheeksi nousee vääjäämättä brexit.

– Olen brexitiä vastaan, kuten varmaan kaikki täällä asuvat EU-kansalaiset.

Hän kiittelee, että Skotlanti on osoittanut tilanteessa reiluutta. Enemmistö skoteista halusi brexit-kansanäänestyksen mukaan jäädä osaksi EU:ta. Skotlannin pääministeri Nicola Sturgeon on tehnyt selväksi, että Skotlanti on myös jatkossa EU:n kansalaisten koti.

– Haluaisimme vaimoni kanssa asua täällä, mutta jos asiat menevät oikein ikävästi niin olemme valmiita vaihtamaan maata.

Tilanne brexitin toteutuksen suhteen on pitkään ollut epäselvä ja vääntöä on tiedossa loppumetreille asti.

– Sotku mikä sotku! Olen Scottish-Finnish Societyn hallituksessa ja olemme saaneet brexitiin liittyen aika paljon kyselyitä.

Lehden mennessä painoon maaliskuun lopussa brexit on edelleen täydessä umpisolmussa.

Harkitsetko ulkomaille töihin lähtemistä?

Olemme tukenasi työurasi kansainvälistymisessä. Tutustu palveluihimme.

Avainsanat: