YTN haluaa kaikille tasapuolisen työaikalain

|
Uutinen
Kuuntele

Ylemmät toimihenkilöt YTN edellyttää, että uudessa työaikalaissa työajaksi luetaan kaikki se työhön kuuluva aika, joka ollaan työnantajan käytettävissä riippumatta siitä, missä ja milloin työ tehdään.

– Tämä on ongelma etenkin asiantuntijatyössä ja johtaa todellisen viikkotyöajan kasvuun useilla tunneilla, YTN:n puheenjohtaja ja TEKin toiminnanjohtaja Heikki Kauppi sanoo.

Nykyiset tekniset ratkaisut mahdollistavat työajan seurannan työnteon paikasta ja ajankohdasta riippumatta. Tämä koskee kaikkia työn muotoja etätyöstä lähtien.

Kaupin mukaan uudessa työaikalaissa on korjattava asiantuntijoiden työaikaan liittyvät ongelmat.

– Työaikalaki on saatava vastamaan 2010-luvun työelämän tarpeita. Lain on oltava kaikille työntekijöille tasapuolinen ja otettava huomioon työn uudet muodot.

Asiantuntijatyössä matka-aika on yksi ongelma, joka on ratkaistava työaikalain uudistamisen yhteydessä. Kauppi painottaa, että matka-aika ei ole työntekijän vapaa-aikaa eikä sitä voi laskea vuorokautiseksi lepoajaksi tai viikoittaiseen vapaa-aikaan.

– Työajan ulkopuolella tapahtuva matkustaminen on etenkin ylempien toimihenkilöiden kohdalla merkittävä työhön liittyvä kuormitustekijä. Jokainen ymmärtää, että matkustaessa ei ole tosiasiallista mahdollisuutta lepoon.

YTN on valmis keskustelemaan työaikalain kokonaisuudistuksesta, mutta asiantuntijoiden työaikaan liittyviä ongelmia voidaan ratkaista myös nykyistä lakia muokkaamalla.

 Muoto on sivuseikka, pääasia että laki saadaan vastaamaan nykyaikaa, Kauppi sanoo.

Hänen mielestään 2010-luvun työelämään kuuluu myös työntekijöiden suurempi vastuu työajastaan ja sen sijoittelusta. Työnantajan vastuu on huolehtia työajan seurannasta. Jos työnantaja ei tuota velvoitetta hoida, on työntekijän oma kirjanpito katsottava lähtökohtaisesti oikeaksi.

– Työajan kunnollinen seuranta on myös työsuojelullinen kysymys. Se on sitä jo nyt ja se vain korostuu tulevaisuudessa. Asiantuntijat tekevät tutkitusti säännöllistä työaikaansa pidempää työaikaa ja työ tarttuu herkästi työpaikalta kotiin vapaa-ajalle. Työntekijän ylenmääräinen kuormittaminen ei ole kenenkään edun mukaista, Kauppi tähdentää.

 

Avainsanat: