Kokonaisvaltainen Slush-kokemus opiskelijavinkkelistä

Esittelyssä TEKin someagentit, joiden kautta voit seurata Slushin meininkiä eri kanavissa. Agentti Tytti kertoo valmistautumisestaan Slushiin.

Slush tuntuu olevan jokaisen geneerisimmän teknologiapöhisijän märin päiväuni. Vaasan Entrepreneurship Society eli VES on täällä länsirannikolla lyönyt vielä pökköä pesään ja järjestänyt jopa oman mikro-Slushinsa. Kyseinen Harvest Event ei aivan vielä kerännyt 15 000 kävijää, mutta puheet olivat täälläkin suuria. Pieni pröystäily on ihan paikallaan, tuleehan 30 prosenttia Suomen energiateknologiaviennistä täältä Pohjanmaan ytimestä. Yrittäjyyden juhlistamisesta ei siis liene ainakaan haittaa, sitä tarvitaan alueen kuin alueen elinvoimaisuuden säilyttämiseen.

Vaasan yliopistossa opiskelevana olen itsekin kasvanut energiaklusteri-mindsettiin ja sitä aihetta aion seurata myös Slushissa TEKin someagenttina. Melkein 20:stä Slushin trackista ainakin Cleantech & Energy on polku, jota ajattelin astella.

"Olen kiinnostunut Slushissa eritoten teemasta Survival Plan for Planet Earth""

Tämä on ensimmäinen Slushini. En vielä ole pystynyt luomaan epämääräistä hahmotelmaa kummempaa prosessia viiden lavan, viiden teeman ja edellä mainittujen polkujen priorisointiin ja parhaiden esiintyjien bongaamiseen. Vinkkejä otetaan vastaan! Kunnianarvoisassa someagentin roolissani en halua tuhlata ensimmäistä päivää häkeltymiseen. Suunnitelmallisena ihmisenä etsin vielä Slush-boostia ajanhallintataitoihini. Tavoitteenani on valmis sotasuunnitelma start-up-viidakossa selviytymiseen marraskuun viimeisen päivän koittaessa.

Skandinaavisen mytologian inspiroimassa Slushissa seikkailee siis tänä vuonna taruolentojen lisäksi neljä TEKin someagenttia. Voit saada kokonaisvaltaisen Slush-kokemuksen opiskelijavinkkelistä taltioituna seuraamalla TEKin somekanavia, kuten upouutta Teekkarit-snapchattia (lisää kaveriksi "teekkarit"), Teekkarit-instagramia tai teekkareita Facebookissa.

Someninjailuharrastus joka innoitti minut TEKin opiskelijavaikuttamista eri kanavissa kokeilleena hakeutumaan myös TEKin Slush-edustukseen. On ehkä kliseistä, mutta kasvuyritystapahtuman konseptiin sopivaa hypettää, että meillä on valiojoukko somettajia ja hyviä tyyppejä mukana. Odotan innolla erityisesti tiimissämme työskentelyä. Tapahtumalta odotan visuaalista ilmettä ja tunnelmaa vähintään yhtä paljon kuin sisältöä. Parhaani mukaan pyrin myös välittämään sen teille, hyvät kanssapöhisijät!

Nähdään Slushissa, tai vähintään somessa!

TEKin someagentit - profiilit



Hanna

Sijainti: Tampere
Opiskeluala: Konetekniikka / TTY
Snapchat: hannaix
Instagram: hannaiix
Erikoistaidot: kauniit kuvaajat Excelissä, esiintymistaidot sekä puuterilumessa pyöriminen alamäkeen

No morooo! Tämä agentti on länsirannikon likka, joka päätyi opiskelujen perässä Tampereen Hervantaan. Niin Slushissa kuin työelämässäkin kiinnostuskiikarit on suunnattu erityisesti robotteihin, teolliseen internetiin, tekoälyyn sekä lisättyyn todellisuuteen. Tehtaita rakastavaa teekkaria luonnollisesti kiinnostaa näiden soveltaminen etenkin raskaassa teollisessa ympäristössä. Odotan siis innolla Slushin antia etenkin näiden teemojen osalta!

Kim

Opiskeluala: tuotantotalous
Sijainti: Lappeenranta, LUT (asuu Helsingissä)
Snapchat: kuivakana
Instagram: kimbokoira
Twitter: @KoivulaKim
Erikoistaidot: Lyhyet videot, erityisesti Istagramiin

Meikäläisen suurimmat kiinnostuksen kohteet somessa ovat tällä hetkellä n. minuutin mittaisten videoiden tekeminen, joita julkaisen lähinnä Instagramissa. Älypuhelimille löytyy jo nyt mielettömän kovia editointi-appeja, joita käytän harrastusmielessä todella säännöllisesti. Slush on tunnetusti todella kuvauksellinen tapahtuma, enkä malta odottaa pääseväni vangitsemaan videolle maagista Slush-fiilistä! Tapahtumassa aion kiinnittää erityistä huomiota rahoitusta hakevien startup-firmojen esittelyihin.



Lydia

Opiskeluala: matematiikka
Sijainti: Tampere
Snapchat: lydisok
Instagram: lydiaisokallio
Erikoistaidot: Purkkapallojen puhaltelu ja 50 Centin lipsyncaaminen.

Yo! Minä olen Lydia, kolmannen vuoden opiskelija Tampereen yliopistosta. Slushissa minua kiinnostaa erityisesti suunnittelu (as in design), niin visuaalinen kuin käytettävyyteenkin liittyvä. Toinen kiinnostava aihepiiri on terveys, ja vapaa-aikani vietänkin yleensä kuntosalilla (tai siipiä syöden kuin kunnon manselainen ikään). 

Tytti

Opiskeluala: sähkö- ja energiatekniikka
Sijainti: Vaasa
Snapchat ja Instagram: @tyype
Twitter: @tyttisofia
Erikoistaidot: All over the place ja joka somessa.

Olen kiinnostunut Slushissa eritoten teemasta "Survival Plan for Planet Earth" sekä polusta "Cleantech and Energy". Toki mieli saattaa vielä muuttua! Energiaklusterin ytimestä tarkasteltuna nuo kuitenkin kolahtivat eniten. Yritän tarkkailla ainakin omaa hiilijalanjälkeäni, joten tulevaisuudenvisioita ja innovaatioita sillä osa-alueella odotan eniten. 

 

23.11.2016
Aihealue: Osaaminen
Avainsanat: yrittäjä opiskelija