Netti pursuaa laadukkaita kursseja

Mahdollisen talouskriisin seuraukset talouteen ovat aiheuttaneet lomautuksia ja irtisanomisia. Talouden myllerryksen vaikutukset voivat olla tekniikan akateemisten kannalta vasta alkamassa.

Voimme pian olla tilanteessa, jossa ikävien työllisyysuutisten myötä meillä on enemmän ihmisiä, joilla on yhtäkkiä huomattavasti enemmän vapaa-aikaa.

Hyvä keino vapautuvan ajan hyödyntämiseen on uusien taitojen ja tietojen oppiminen sekä vanhan osaamisen päivittäminen. Miten se tapahtuu nyt, kun yliopistot ja erilaiset oppilaitokset ovat siirtäneet toimintaansa etäopiskeluksi, eli käytännössä verkkoon?

Vinkkejä tekniikan alan kursseista

Verkko on täynnä korkealaatuisia verkkokursseja. Jos tietotekniikka tai tietojenkäsittely herättää kiinnostusta, on luonnollinen paikka lähteä liikkeelle FITech ICT:n kurssit. FITech on suomalaisten tekniikan alan yliopistojen muodostama verkostoyliopisto, joka tarjoaa muun muassa kaikentasoisia ICT-opintoja. FITechin ICT-kurssit ovat muuten avoimia kaikille ja suunnattu erityisesti työelämässä oleville. Kursseja alkaa koko ajan, joten mukaan vain, kun sopiva kurssi löytyy!

Jos ICT-opinnot kiinnostavat, kannattaa katsastaa myös Helsingin yliopiston tarjoamat tietojenkäsittely-moocit. MOOC, eli Massive Open Online Course, on kokonaan verkossa tehtävä kurssi, jonka osallistujamäärää ei ole rajattu. Moocit voivat olla yliopisto-opintoja tai ihan omia kokonaisuuksiaan.

Yksi moocien iso etu on se, että kurssin voi suorittaa samanaikaisesti valtava määrä ihmisiä. Kurssi siis ikään kuin skaalautuu ylöspäin: osallistujan kokemus on periaatteessa sama, oli kurssilla samaan aikaan kymmenen tai miljoona ihmistä.

Tunnetuin mooc on varmasti Helsingin yliopiston Elements of AI -kurssi, joka on perehdyttänyt jo sadat tuhannet ihmiset tekoälyn perusteisiin. Tällä hetkellä mooceja ollaan rakentamassa erityisesti FITech-verkostoyliopiston puitteissa, jossa mooccien avulla pyritään nostamaan suomalaisten digitaalisen osaamisen tasoa.

Verkkokurssien maailma aukeaa mahdottoman laajaksi, kun lähdetään tarkastelemaan Suomen ulkopuolella olevaa tarjontaa. Eri näköisiä, tasoisia ja laatuisia kursseja on vaikka millä mitalla.

Eri yliopistojen moocit on yleensä rakennettu jollekin alustalle, ja nämä alustat sitten toimivat ikään kuin koulutuksen tarjoajina. Suurimmat ja tunnetuimmat mooc-alustat ovat varmaankin Coursera ja EdX. Verkosta löytyy runsaasti kattavia listauksia ja arvosteluja. Muutenkin ystävämme Google on paras työkalu jyvien erottamiseen akanoista, kun etsii itselleen sopivaa kurssia.

Kesällä laajaa kurssitarjontaa

Kurssitarjonta ei pysähdy kesään, vaan avoimien yliopistojen kursseja löytyy monilta aloilta myös keväälle ja kesälle. Tarjonta on laajaa ja mukaan on helppo päästä. Suomen avoimet yliopistot järjestävät jopa maksuttomia etäopintoja, jotka ovat kaikille avoimia. Kurssilista päivittyy koko ajan, mutta ilmoittautuminen kannattaa tehdä ajoissa, jossa saa paikan suosituilta kursseilta.

Yksi hyvä vaihtoehto on myös kaikkien avoimien yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen opinnot, joita voi ainakin alkukesästä suorittaa verkossa. Näistä löytyy lisätietoja avoimien yliopistojen ja avoimien ammattikorkeakoulujen sivuilta.

Mitä täytyy tietää verkkokursseista?

Verkkokurssi on nimensä mukaisesti verkossa toteutettu ja suoritettava oppimiskokonaisuus. Usein sen toteuttaa joku koulutuksen järjestäjä, kuten yliopisto, mutta vaikkapa erilaisilla järjestöillä ja muilla tahoilla voi olla laajojakin oppimispaketteja saatavilla.

Verkkokurssien toteuttamistapoja on monenlaisia. Yleensä kuitenkin kurssin suorittamiseen liittyy jonkinlainen verkossa oleva oppimisympäristö. Saatetaan puhua myös alustasta, jolle kurssi on ”rakennettu”. Moodle on Suomessa yleisesti käytetty ratkaisu. Yksinkertaistaen, kyseessä on jonkinlainen verkkosivu, johon kirjautumalla pääsee käsiksi verkkokurssin materiaaleihin sekä tekemään kurssisuorituksia.

Suoritustavat ja materiaalit vaihtelevat kurssien mukaan. Yksinkertaisimmillaan suoritus myötäilee perinteistä tuhatvuotista kaavaa: katsotaan videolta luentoja ja sitten tehdään tentti tai essee. Onneksi usein kursseihin on panostettu hieman enemmän, ja nykyisistä kursseista voi löytää esimerkiksi osallistavia verkkoluentoja, välitestejä, seminaarimuotoista pienryhmätyöskentelyä ja vaikka mitä muuta. Todellisissa avantgarde-kursseissa voidaan hyödyntää jopa sisäänrakennettua oppimisanalytiikkaa tai vaikka lisättyä todellisuutta!

Jos oppimisympäristöt ovat uusi juttu, voi tuntua aluksi hukkuvansa eri vaihtoehtoihin ja valikoihin. Hitaasti käyttöön kuitenkin tottuu, varsinkin kun alustat kehittyvät koko ajan selkeämmiksi ja fiksummiksi. Tässäkin voi olla itselle hyvä uuden oppimisen paikka.

22.05.2020
Aihealue: Osaaminen
Avainsanat: osaaminen osaamisen kehittäminen