Kulttuurinmuutos ratkaisuksi osaamispulaan

Kukaan tekniikan alaa seuraava ei ole voinut välttyä kuulemasta Suomea vaivaavasta osaamispulasta. Ilmiö ei ole eilisen uutisia, vaan on vaivannut suomalaisia työmarkkinoita jo pitkään. Ilman toimenpiteitä tilanne ei muutu, ja nyt pitää kiireesti löytää ratkaisuja.

Suurin piirtein näin todetaan viime viikolla ilmestyneessä tekniikan alan korkeakoulutuksen arvioinnissa. Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen (KARVI) tekemä arviointi on ensimmäinen laatuaan. Yleensä Suomessa on arvioitu korkeakouluja kokonaisuuksina, mutta nyt eri koulutusalojen tarkastelu avaa aivan uusia näkökulmia koulutusjärjestelmäämme.

Rinnakkain tekniikan alan kanssa arvioitiin kolme muutakin alaa, kauppatieteiden ja liiketalouden, yhteiskuntatieteellisen sekä humanistisen alan korkeakoulutukset.

Arvioinnin tekemiseen on osallistunut laaja joukko tekniikan alan toimijoita, mukaan lukien TEK ja sen koulutusvaliokunta. Pieteetillä laaditun raportin johtopäätöksillä ja suosituksilla on siis vankka selkänoja.

Mistä puuttuva osaaminen?

Raportin julkaisutilaisuudessa keskusteltiin yhdestä keskeisestä teemasta, joka liittyy vahvasti nykyiseen osaamispulaan. Miten turvataan insinöörityövoiman riittävyys tulevaisuudessa? Tilaisuudessa osallistettiin myös yleisöä, ja edellä olevaan kysymykseen annettiin neljä vastausvaihtoehtoa.

Ensimmäinen vaihtoehto oli koulutuksen aloituspaikkojen lisääminen. Arvioinnissa tähän keinoon suhtauduttiin nuivahkosti. Koulutusmääriä itse asiassa ollaan lisäämässä, joskin tarkat luvut selviävät vasta kevään mittaan. Keskeinen haaste on, miten laajentuva koulutus toteutetaan. Lisää resursseja ei liiemmin ole luvassa, ja rekrytointipohja on melkoisen ohut, mistä lisää jäljempänä.

Toisena ratkaisuna esitettiin läpäisyn parantamista. Tällä tarkoitetaan sitä, että entistä suurempi osuus korkeakouluun hyväksytyistä myös suorittaa tutkinnon. Alan läpäisyssä olisi kieltämättä parantamisen varaa, mutta aivan mutkatonta se ei ole. Opinnot ovat sisällöllisesti kuormittavia, minkä lisäksi työelämä saattaa imaista koulutusta vastaaviin tehtäviin jo ennen kuin tutkintopumaska on kädessä. Läpäisyä on vuosikymmenien varrella yritetty parantaa monin keinoin, kepillä ja porkkanalla, mutta edistys on ollut kovin hidasta.

Kolmas ratkaisu on niin ikään klassikko, nimittäin alan houkuttelevuuden parantaminen. Miten tehdä tekniikan alasta mielenkiintoisempaa? Tähän on kehitetty vastauksena monenlaisia ja erittäin tarpeellisia projekteja, vaikkapa TEKin Mahtavaa matematiikkaa tai Teknologiateollisuuden MyTech, pari mainitakseni. Yrityksen puutteeseen tämä tavoite ei kaadu, mutta suurta muutosta ei ole näkynyt.

Neljäs annettu ratkaisu oli, että lisätään naisten kiinnostusta alaa kohtaan. Ei uusi teema tämäkään, mutta jäin miettimään asiaa tarkemmin. Väitän, että tämä ratkaisu on ehdottomasti toimivin – ja itse asiassa toteuttaa samalla pari edellä mainituistakin. Alan kulttuurimuutos yhdeksi ratkaisuksi.

Yleensä pitkän matematiikan oppimäärän suorittamista on pidetty, jos ei nyt vaatimuksena, niin aivan keskeisenä lähtökohtana tekniikan alan yliopisto-opintoihin. Pitkän matikan suorittaneita miehiä ja naisia on melko tarkalleen saman verran. Sen sijaan ensisijaisesti tekniikan alalla hakeutuvissa naisia on enää 25 %. Tekniikan alan sisällä hajonta on suurta: yhdellä alalla hakijoista enemmistö on naisia, parilla alalla naisten osuus on reippaasti alle 10 %. (TEKiltä on muuten piakkoin tulossa julki tutkimusta alalla hakeutumisesta, joten jos se puoli kiinnostaa, stay tuned.)

Näyttäisi siis siltä, että tekniikan alalle hakeutuminen ei naisilla ole kiinni osaamisesta, vaan kiinnostuksesta. Lääketiede, oikeustiede, kauppatieteet ja muut hakukohteet vievät voiton tekniikasta.

Yliopistossa se kuuluisa läpäisy on toki naisilla miehiä parempaa, mikä tosin pätee koko yliopistokoulutukseen kokonaisuutenakin. Akateemiselle uralle näyttää moni nainen lähtevän, mutta huipulle päätyy harva: opetus- ja tutkimushenkilöstöstä muuten on vielä runsas neljännes naisia, mutta professoreista ja tutkimusjohtajista enää 10%.

Sama ilmiö on nähtävissä työelämässä muutenkin. TEKin tekemien tutkimusten mukaan naisten on selvästi vaikeampaa edetä johtotehtäviin tekniikan alalla. Paitsi että naisten urakehitys on miehiä heikompaa, myös palkkaus jää jälkeen. Yli kolmannes naisista kokee tulevansa kohdelluksi eri tavoin sukupuolensa takia.

Suurin syy näihin epäkohtiin ovat tiedostamattomat asenteet ja miehiä suosiva kulttuuri. Voi vain kuvitella, miten tämä vaikuttaa naisten kiinnostukseen alaa kohtaan. Menestys uralla kun on kaikille yhtä tärkeää.

TEKin taannoisessa kyselyssä sekä miesten että naisten tärkein seuraava askel työuralla oli nykyisessä tehtävässä kehittyminen. Seuraavaksi useimmin miehet suunnittelivat johtotehtäviin siirtymistä, naiset puolestaan alan vaihtamista. Vaikuttaa siltä, että meillä on käsissämme ihan todellinen kulttuurinen ongelma.

Monilla työpaikoilla onkin ryhdytty konkreettisiin toimiin tasa-arvon edistämiseksi, mikä myös näkyy positiivisina tuloksina. Samanlaisia toimia tarvitaan meillä joka paikassa, perusasteen opinto-ohjauksesta yritysten johtoryhmiin. Oman toiminnan kriittinen tarkastelu menee harvoin hukkaan, oli kyse sitten yksilöstä tai instituutiosta. Minkään tai kenenkään ei pitäisi pystyä ohittamaan ongelmaa ainoastaan toteamalla, että ”meillä naiset ja miehet ovat tasa-arvoisia”.

Hitaasti mutta varmasti

Meillä on siis valtavasti osaamispotentiaalia, joka kuitenkin suuntautuu pitkälti aivan toisaalle. Samaan aikaan tiedetään, että alan kulttuuri ja rakenteet eivät kohtele miehiä ja naisia samalla tavalla.

Yritykset kaipaavat kipeästi osaamista, mutta alan vetovoima on edelleen naisten kannalta heikko. Tilanne kuitenkin paranee, kun se analysoidaan ja ryhdytään toimenpiteisiin.

Kysymys kuuluu: otammeko nykytilan annettuna, eräänlaisena luonnontilana jonka ei pidäkään muuttua, vai haluammeko tehdä asialle jotain? Tekemättä jättäminen on sekin valinta, ja siihen ei Suomella välttämättä ole varaa.

31.01.2020
Aihealue: Osaaminen
Avainsanat: osaaminen