Koulu ja Kalevala, onko mitään tylsempää?

Kalevalan lukemisessa tiivistyy se, miksi koulutuksesta, osaamisesta ja sivistyksestä on niin hankalaa keskustella.

Kalevalanpäivä kolkuttelee ovella, ja rakas kansalliseepoksemme herättää edelleen keskustelua! Twitterissä ihmeteltiin, miksi koulussa yhä luetaan Kalevalaa, kun ei siitä ole mitään hyötyä. Nyttemmin alkuperäinen twiitti on poistettu. Keskustelu oli tietenkin vilkasta, mutta asia on paljon yksittäistä somemähinää tärkeämpi.

Kalevalan lukemisessa nimittäin tiivistyy se, miksi koulutuksesta, osaamisesta ja sivistyksestä on niin hankalaa keskustella.

Käytännössä koulutusjärjestelmä on eri tahojen ristivedon tuloksena syntynyt läjä kompromisseja. Se syntyy oman ympäristönsä, yhteiskunnan kontekstissa. Samalla koulutusjärjestelmästä heijastuu yhteiskunta, sen kulttuuri ja arvot.

Kyseessä ei siis ole vain mekaaninen, tietoa siirtävä järjestelmä, jonka voi virittää ja optimoida tiettyyn tarkoitukseen. Varsinkin kun niitä tarkoituksia, siis koulutuksen tavoitteita, on useita.

Koulun tarkoitus ei ole tehdä kansalaisista innovatiivisia ja tehokkaita yrittäjiä. Myöskään ei ole tarkoitus tuottaa Trivial Pursuit -mestareita, jotka huvikseen opettelevat sanskritia koska voivat. Molempia on kuitenkin Suomeen todistetusti siunaantunut, ja hyvä niin!

Koulutusjärjestelmä ei siis ole yksinkertainen juttu, mutta sama pätee myös sen synnyttämään osaamiseen. Vaikkapa perusopetuksen opetussuunnitelmassa, jonka ovat valmistelleet alojensa ammattilaiset, on tavallaan eri tasoja. Kaikki opetuksen tavoitteet eivät välttämättä ole suoraan luettavissa rihvelitaululta tai padilta.

Hyvänä esimerkkinä ovat niin kutsutut metakognitiiviset taidot. Vaikkapa minäkäsityksen ja minäpystyvyyden kehittyminen ovat ihan olennaisen tärkeitä tekijöitä matematiikan oppimisessa. Niitä ei silti välttämättä opeteta lainkaan sellaisenaan. Vaikka kirjoittaisi taululle 100 kertaa ”yes we can”, minäpystyvyys ei sillä juuri kehity.

Tarvitaan siis jotain apuvälineitä, eräänlaisia instrumentteja, joiden avulla näitä abstrakteja kykyjä voi harjoittaa ja kehittää.

Syvemmälle kasvatustieteisiin menemättä heitän lonkalta kolme asiaa, joita Kalevalan tankkaaminen voi opettaa.

1. Kulttuurintuntemus. Kalevala on osa suomalaista kulttuuria, ja sen tunteminen auttaa ymmärtämään viimeisen 150 vuoden tapahtumia. Oman kulttuurin tunteminen helpottaa muiden kulttuurien tuntemaan opettelua. Pidemmälle ehtineille voi heittää kierrepalloja:

2. Medialukutaito. Kansalliseepoksemme on ruotsinkielisen nationalistilääkärin summittaisesti kokoama potpuri rikkaan karjalaisen runoperinteen jäänteitä, johon on läntätty päälle SUOMI FINLAND -tarra. Keskustelkaa.

3. Taiteenlukutaito. Eeppisessä kirjallisuudessa ei tarvitse metaforia ja analogioita haeskella. Mitä Sammon ryöstö voisi symboloida? Miksi Väinämöinen häippäisi Kalevalasta? Ja mikä tämä puolukkajuttu oikein on? Metaforien metsästyksellä on epäsuoria hyötyjä, mutta ihan suoraan se laajentaa omaa ajattelua. Ihminen monesti fiksautuu tiettyihin ajattelutapoihin, joista irti pääsemisessä vertauskuvat voivat olla erittäin hyödyllisiä työkaluja.

Hyödyllistä, eikö vain? Hyvää Kalevalan päivää kaikille, ja jos on sunnuntaina luppoaikaa, niin lukaisepa joutessasi runo tai pari.

26.02.2021
Aihealue: Osaaminen
Avainsanat: koulutus