Opiskelijatutkimus paljastaa palkkaeroja koulutusalojen ja sukupuolten välillä

TEKin opiskelijatutkimuksen perusteella tietojenkäsittelytieteen opiskelijat tienaavat parhaiten. Mitä muuta löytyy, kun opiskelijoiden palkkoja tarkastellaan vuoden 2020 datasta tehdystä visualisoinnista?

TEK on kerännyt vuosikausia tietoja opiskelijoiden kesätöistä, opiskelun aikaisesta työssäkäynnistä ja palkoista. Syksyllä 2020 kerätystä datasta teimme interaktiivisen visualisoinnin, joka mahdollistaa vertailut esimerkiksi koulutusalan, yliopiston, aloitusvuoden ja sukupuolen mukaan.

Kertyneiden opintopisteiden määrä vaikuttaa odotetusti opiskelijoiden mediaanipalkkaan [1]. Esimerkiksi 121–160 opintopistettä suorittaneilla mediaanipalkka oli viime vuonna 2 100 €/kk. Yli 200 opintopistettä suorittaneiden kuukausipalkka oli puolestaan jo 2 460 euroa. On hyvä kuitenkin huomata, että opiskelijat tekevät parin ensimmäisen vuoden aikana usein muita kuin oman alan töitä. Mediaanipalkka alle 120 opintopistettä suorittaneilla ei kuvaakaan kovin hyvin tekniikan alan palkkoja (katso esimerkiksi kuvakaappaus visualisoinnista alla).

Yllätyin, kun vertailin koulutusaloja: tietojenkäsittelytieteen opiskelijoilla on korkeimmat mediaanipalkat. Emme ole aikaisemmin vertailleet opiskelijoiden palkkoja tällä tavalla, mutta esimerkiksi TEKin palkkatilastoissa tietojenkäsittelytieteilijöiden palkat eivät pistä silmään. 

Kerron esimerkin: 121–160 opintopistettä suorittaneilla tietojenkäsittelyn opiskelijoilla mediaanipalkka viime vuonna oli 2 300 €/kk ja yli 200 opintopistettä suorittaneilla 2 635 €/kk. Palkka oli korkeampi kuin DI-tutkintoa opiskelevilla tietotekniikan ja tietoliikenteen opiskelijoilla, joiden vastaavat luvut olivat 2 140 €/kk ja 2 595 €/kk. Lähimmäs pääsevät rakennustekniikan DI-opiskelijat, joiden vastaavat palkat olivat 2 265 €/kk ja 2 600 €/kk.

Tietojenkäsittelytieteen opiskelijat, kuvakaappaus TEKin opiskelijatutkimuksen 2020 visualisoinnista

Löysin toisenkin yllätyksen palkoista: naisopiskelijoiden palkat ovat miesten palkkoja alempia. Kun tarkastellaan kaikkia koulutusaloja, naisten mediaanipalkka oli 2 000 €/kk (121–160 opintopistettä) ja 2 300 €/kk (201+ opintopistettä). Miehillä vastaavat luvut olivat 2 150 €/kk ja 2 500 €/kk. Valmistumista lähestyvän naisen euro tekniikan alalla on siis 92 senttiä.

Onko naisten ja miesten palkkaero sittenkään yllätys? Siinä mielessä kyllä, että naisten ja miesten palkkaerojen merkittävin selitys on horisontaalinen segregaatio eli sijoittuminen eri aloille – naiset hoivaan ja koulutukseen, miehet tekniikan aloille. Nyt kuitenkin puhutaan samoja tekniikan aloja opiskelevista naisista ja miehistä. Myöskään muut palkkaeroon vaikuttavat tekijät, kuten naisten perhevapaat, tuskin vaikuttavat kaksikymppisten palkkoihin. Tulos on kuitenkin, valitettavasti, linjassa työmarkkinatutkimuksen tulosten kanssa.

Selittäisikö palkkaeroja tekniikan alojen sisäisen segregaatio – naiset arkkitehtuurin ja prosessitekniikan opiskelijoita, miehet kone- ja tietotekniikan? Tarkastellaanpa parhaiten palkattuja eli aikaisemmin mainittuja tietojenkäsittelytieteen opiskelijoita. Heistä yli 200 opintopistettä suorittaneilla naisilla (n = 53) mediaanipalkka oli 2 450 €/kk, miehillä (n = 120) peräti 2 900 €/kk. Palkkaero naisten ja miesten välillä onkin koulutusaloista suurin - naisen euro on vain 84 senttiä. Vastaajien määrä ei ole tässä ryhmässä suuri, mutta silti moinen ero ihmetyttää.

Palkkoihin vaikuttavat objektiivisten seikkojen (kuten tehtävien vaativuuden ja työkokemuksen määrän) lisäksi myös käsitykset ja uskomukset, jotka voivat olla stereotyyppisiä ja vinoutuneita. Monien tutkimusten mukaan naisen voi olla vaikeaa olla uskottava miehiseksi koetuilla tekniikan aloilla. TEK onkin mukana hankkeessa, jossa etsitään keinoja tukea naisia ja edistää inklusiivisempaa kulttuuria.

[1] Mediaania (=keskimmäinen luku) käytetään usein palkkoja arvioitaessa, koska erityisen matalat tai korkeat arvot vaikuttavat siihen vähemmän kuin keskiarvoon.

15.02.2021
Aihealue: Tekniikka ja yhteiskunta
Avainsanat: opiskelija palkka tutkimus