Tästä tulikin kestävyyslaji

Takana on kuukausia kestänyt poikkeustila. Kriisissä on edetty shokkivaiheesta sopeutumiseen. Koronasta ei tullutkaan spurttia vaan maraton, ja se edellyttää uudenlaista suhtautumista.

Ihan tavallisenakin keväänä vaativan asiantuntijatyön tekijällä olisivat tässä vaiheessa vuotta voimat vähissä. Nyt pitää etsiä itsestään supervoimia.

Tarvitsemme muita ihmisiä. Korona-aika on osoittanut, että useimpien asiantuntijatyötä tekevien työ onnistuu etänä yhtä hyvin tai jopa paremmin kuin toimistolla. Palavereissa pysytään agendalla, asiat tulevat hoidetuiksi ja tuloksiakin syntyy. Mutta työelämä on paljon muutakin kuin agendoja ja tuloksia. Aidosti uutta luova ideointi sujuu parhaiten kasvokkain. Kevyet höpöttelyt lounailla ja muissa ohimenevissä kohtaamisissa liimaavat ihmiset yhteisöksi. Tällaiset tilanteet meiltä nyt puuttuvat, ja se on iso puute. Työt sujuvat, mutta yhteisöt ovat rampautuneet. Vaikka olemme erilaisia – yksi nauttii kollegoista ympärillä, toinen kuormittuu – harva meistä haluaisi koronakaranteenin jatkuvan ikuisesti. Ihmisellä on ikävä toisen luo. 

Jokakesäisen työleirin sijaan voisi olla fiksumpaa keskittyä omaan ja perheen palautumiseen. Ottaa iisisti ja nauttia elämästä niin paljon kuin mahdollista.

Menetetty sukupolvi? Tyttäreni valmistuu tänä keväänä ylioppilaaksi ja hakee jatko-opiskelupaikkaa. Korona on tuonut nuorille muutenkin stressaavaan elämäntilanteeseen kohtuuttomalta tuntuvia lisäpaineita. Sanotaan, että kaikki ovat koronan vuoksi samassa veneessä. Eivät ole. Ei kaikilla yo-kirjoittajilla ja jatko-opiskelupaikan hakijoilla ole kotona kunnollisia digivälineitä, toimivaa ruokahuoltoa, henkistä tukea tai työrauhaa. Kaikista pahinta nuorelle on näköalattomuus. Toivottavasti syksyllä mahdollisimman monella olisi edes jonkinlainen näkymä tulevaisuuteen.

Armeliaisuutta itselle ja muille. Me suomalaiset olemme aikamoisia suorittajia. Moni ajattelee, että oman työn laadun tulisi pysyä samana vaikka maailma murenee ympärillä. Kodeissa perheen ja työn pyörittäminen saman katon alla on vaatinut yli-inhimillisiä ponnistuksia. Nyt edessä on kesä, toivottavasti myös loma. Viimeistään nyt on aika laskea henkilökohtaista kunnianhimotasoa. Jokakesäisen työleirin sijaan voisi olla fiksumpaa keskittyä omaan ja perheen palautumiseen. Ottaa iisisti ja nauttia elämästä niin paljon kuin mahdollista. Voisi tähdätä vaikka sellaiseen olotilaan, että päässä ei ole yhtään ideaa.

03.06.2020
Aihealue: Tekniikka ja yhteiskunta
Avainsanat: etätyö