Tutkintoja osaamisen kustannuksella

Korkeakouluvisio 2030-työryhmä esittää uudessa korkeakoulutuksen rahoitusmallissaan, että tavoitteelliseen opiskeluun kannustettaisiin opintopistekertymän sijasta seuraamalla tavoiteajassa valmistuvien määriä. Tämän seurauksena yllättäen työmarkkinoille tuotetaan vähemmän osaavia diplomi-insinöörejä.

Suomen korkeakoulujärjestelmä on yksi ylpeydenaiheistamme, ja olen suurella mielenkiinnolla seurannut opetus- ja kulttuuriministeriön Korkeakouluvisio 2030-työryhmän työtä paremman koulutuksen puolesta. Nyt julkaistussa esityksessä rahoitusmalliksi on kuitenkin pahoja puutteita. Vaikka tekniikan alan opinnot huomioidaankin entistä suuremmalla painotuksella, on valmistumisen kannusteissa otettu askel väärään suuntaan. Kun ennen yliopistot saivat rahoitusta perustuen siihen, kuinka moni opiskelija suoritti 55 op/vuosi, nyt esitetyssä mallissa seurattaisiinkin sitä, kuinka moni valmistuu tavoiteajassa. Tahti siis kiristyy: tulevaisuudessa yliopiston tulee kannustaa opiskelijoita suorittamaan esimerkiksi 180 opintopisteen tekniikan kandidaatin kolmen vuoden tavoiteajassa eli tahdilla 60 op/vuosi. Teoriassa tämä kuulostaakin hyvältä järjestelmältä. Käytännössä se kannustaa yliopistoja luomaan putkitutkintoja ilman akateemista vapautta eikä anna mitään arvoa jo opiskelun aikana hankituille työelämätaidoille.

TEKin julkaiseman Opiskelijatutkimuksen mukaan 50% teekkareista on työskennellyt viime lukuvuoden aikana. Työnteosta on jo opiskellessa monenlaista hyötyä. Työn kautta pääsee kehittämään alansa substanssiosaamista sekä oppii yleisiä työelämätaitoja, kuten aikatauluttamista, priorisointia ja yrityksessä toimimista. Työssä pääsee myös kokeilemaan erilaisia tehtäviä erilaisissa organisaatioissa omalla alallaan ja sen ympärillä. Tällä on valtava merkitys opiskelijalle, joka on vielä epävarma omasta tulevaisuudestaan. Samalla pääsee luomaan verkostoja alalleen, joiden kautta työllistyminen valmistumisen jälkeen on mahdollisimman jouhevaa. Puhumattakaan siitä, että työnteosta saa myös tuloja, joita opiskelijat kipeästi kaipaavat erityisesti opintotukileikkausten jälkeen.

On selvää, että työntekoon käytetty aika on poissa opinnoista, mutta ei oppimisesta. Kun yliopistot tulevaisuudessa joutuvat kiristämään edelleen tahtia, jolla tutkintomakkaraa tuotetaan, jääkö opiskelijalle enää aikaa oppia työssä?

Työelämän kaltaista oppimista tarjoavat myös erilaiset vapaaehtoistehtävät ainejärjestöissä, ylioppilaskunnissa ja yhdistyksistä. Näihin on TEKin vastavalmistuneiden kyselyn perusteella osallistunut valtakunnallisesti 39% opiskelijoista jossain vaiheessa opintojaan. Vapaaehtoistehtävät ovat kenties parhaita paikkoja työelämän ulkopuolella ja joissain tapauksissa ylipäätään opetella esimerkiksi projektinhallintataitoja ja tapahtumien järjestämistä. Samalla opiskelijoiden edunvalvontaan osallistuu laaja joukko aktiivisia ja taitavia nuoria. Valtion ja sitä myötä yliopistojen kautta kiristyvä ruuvi opiskelijoiden päässä ajaa yhä useammat ohittamaan vapaaehtoistoiminnan takaamat mahdollisuudet.

Paras tapa kannustaa rahoituksella oppimaan olisi järjestelmä, jossa yliopisto saisi rahoitusta jokaista suoritettua opintopistettä kohti. Jokainen suoritettu kurssi tuottaisi täten yliopistolle rahaa ja olisi täten kannattavampaa. Kyseinen malli mahdollistaisi joustavan opiskelun rakentamisen sekä monimuotoiset, poikkitieteelliset opinnot, joita tulevaisuuden pirstaloituneessa työelämässä tarvitaan.

Ehkä tulevaisuudessa voimme sanoa hyvästit putkitutkinnoille. Nyt tulossa on kuitenkin äärimmäiseen tuotantotehokkuutteen viritettyjä korkeakouluja, joissa ei ole aikaa katsoa ympärilleen. Ei aikaa hankkia muunlaista kokemusta kuin sellaista, jota voidaan tutkinnoilla mitata.

18.12.2018
Aihealue: Osaaminen
Avainsanat: opiskelija osaaminen yliopisto koulutus