Oman elämäni #isähaaste

Lähes vuosi sitten toukokuun lopulla neljän isän idea Isähaaste sai Tasa-arvoasiainneuvottelukunnan Miehen työ 2019 -palkinnon. TEK oli aktiivisesti mukana haasteessa, onhan meidän jäsenistössämme suuri määrä isiä.

Nopeasti palkinnon julkistuksen jälkeen kolmihenkinen perheemme sai täydennystä, kun pieni Mauno löysi tiensä maailmaan. Oli selvää, että haluan käyttää aikaa uuden tulokkaan kanssa. Alussa tämä onnistuikin hyvin, kun pääsin saman tien kesälomalle ja pidensin sitä normaalista neljästä viikosta.

Pikkuvauva-aika oli upeaa. Kesällä ei muutenkaan tule ajatelleeksi töitä, joten en kokenut poissaolosta huonoa omaatuntoa.

Nyt todellisuus on edessä. Siirryn maanantaina työmaalta hiekkalaatikon ääreen, pitämään huolta Maunon tulevista kuukausista elokuulle saakka. Elämä lapsen kanssa ei isosti jännitä ja luottamus omiin lapsenhoitotaitoihin on kunnossa. Se sen sijaan jännittää, että miten työpaikalla pärjätään, kun en olekaan huolehtimassa, että asiat hoituvat.

Kun perheessäni ryhdyttiin miettimään vanhempainvapaan käyttöä, olimme molemmat sitä mieltä, että vapaata on syytä jakaa, vaikka se heikentääkin hieman perheemme taloudellista tilannetta. (Heikennys ei ole niin suuri kuin usein ajatellaan, koska verotus tasaa tilannetta). Samalla oli selvää, että käytän koko isävapaan, tulimme siihen tulokseen, että yhdessä tulevan kesäloman kanssa voin ”jäädä” kotiin lähes puoleksi vuodeksi.

Kun aloin miettimään tätä puolta vuotta, iski luterilainen työetiikka ja velvollisuus työnantajalle päälle. Miten työni sijaistaminen hoidetaan? Jäävätkö tärkeät asiat rempalleen? Miten projektit etenevät?

Pienen pohdinnan jälkeen huoli sai oikeat mittasuhteet. Kysymys, pärjätäänkö ilman minua, sai vastauksen, kun työyhteisössä ratkaistiin käytännön asiat. Puoli vuotta ei kuitenkaan ole kovin pitkä aika ja suoraa sijaista ei talon ulkopuolelta kannata hakea. Siinä ajassa pääsisi vasta asioihin sisälle. Tällöin ratkaisuksi nousi se, että jaetaan tehtäviäni tiimin sisällä ja tutkimuspäällikkömme ottaa vastuulleen tiimin vetämisen. Tietäen kaikkien täydet työpöydät ei tämäkään ollut helppo ratkaisu.

Edelleen päässäni tykyttää pieni jännitys siitä, pärjätäänkö ilman minua. Tämä lieneekin yksi isoimmista haasteista, kun mietitään, miten isejä saadaan käyttämään enemmän perhevapaita. Toisaalta kun asiaa on käyty toimistolla läpi, niin tunne on paljon levollisempi. Olen jopa peruuttanut yhden palaverin, jossa puolen vuoden poissaoloa piti pohtia.

Lopuksi haluan tuoda esiin asian, joka painaa perhevapaan pitämisessä itselleni eniten. Päätöksessäni ei ole kyse kotiin ”jäämisestä” ja työn hylkäämisestä vaan siitä, että nyt on hetki aikaa ottaa vastuuta ja priorisoida perhettä selkeästi. Tästä syystä olenkin sanonut kaikille, että en ole jäämässä kotiin, vaan siirtymässä hiekkalaatikon laidalle.

Jos saamme tätä viestiä laajemmin läpi, niin varmasti entistä suurempi osa isistä uskaltaa käyttää nykyistä enemmän perhevapaita ja saamme työelämästä hieman tasa-arvoisemman.

14.02.2020
Aihealue: Työelämä
Avainsanat: isyysvapaa