Yhdenvertaisuus helpottaa osaajapulaa

Yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta ei kuitenkaan kannata tavoitella vain siksi, että se on hyvää bisnestä vaan myös siksi, että se on oikein ihmisiä kohtaan.

Työelämässä tiimit, joissa on erilaisia ajattelutapoja, tuottavat parempaa tulosta. Monimuotoisuudesta saadaan kaikki hyöty irti, jos kaikki saavat kertoa näkemyksiään ja ideoitaan.

Teknologiayrityksiä Piilaaksossa tutkineen Jonna Louvrierin mukaan suvaitsevaisuus, monimuotoisuus ja menestys ovat työelämässä saman asian eri puolia. Monimuotoisuus tarkoittaa eroja esimerkiksi sukupuolessa, etnisessä taustassa, iässä, seksuaalisessa suuntautumisessa tai vaikkapa uskonnossa.

Suomalaisen työelämän diversiteetin puutteesta kertoo se, että vaikka kaikista asiantuntijatehtävissä työskentelevistä TEKin jäsenistä 31 prosenttia on naisia, erittäin vaativissa tehtävissä heitä on enää 17 prosenttia. Keskijohdossa naisia on vielä noin viidennes, mutta ylimmässä johdossa enää 11 prosenttia.

Myös ulkomaalaiset vastavalmistuneet diplomi-insinöörit työllistyvät Suomessa huomattavasti heikommin kuin suomalaiset. Lisäksi peräti kolmannes ulkomaalaistaustaisista tekniikan yliopistokoulutetuista oli kokenut työelämässä syrjintää.

Monimuotoisuuden kasvattaminen helpottaa myös tekniikan alan yritysten osaajapulaa. Yliopistoistamme valmistuu vuosittain satoja muista maista tulleita tekniikan korkeakoulutettuja, jotka eivät saa oman alansa töitä. Yritykset voisivat laajentaa rekrytointimahdollisuuksiaan, sillä monimuotoinen työporukka houkuttelee laajempaa osaajajoukkoa.

Monimuotoisuus vaatii määrätietoista ja systemaattista johtamista ja ennakkoluuloista luopumista. Esimiesten on tärkeää tunnistaa, millaiset piilevät asenteet vaikuttavat päätöksiin, erityisesti rekrytoinnissa.

Yhdenvertaisuutta ja monimuotoisuutta ei kuitenkaan kannata tavoitella vain siksi, että se on hyvää bisnestä vaan myös siksi, että se on oikein ihmisiä kohtaan. Siksi nostammekin TEKissä yhdenvertaisuuden keskusteluteemaksi erityisesti tänä vuonna. 

06.02.2020
Aihealue: Työelämä
Avainsanat: tasa-arvo tekniikka TEK