Puhe Tampereen teekkareille

Jari Jokisen juhlapuhe Tampereen teknillisen yliopiston viimeisessä vuosijuhlassa 28.10.

Arvoisa ylioppilaskunnan hallituksen puheenjohtaja,
Rakkaat Tampereen teekkarit,
​Hyvä vuosijuhlaväki,

On upeaa saada olla puhumassa vuosijuhlassanne. Tästä vuosijuhlasta tekee aivan erityisen se, että se on Suomen viimeisen teekkariylioppilaskunnan viimeinen vuosijuhla. 

Minulla oli kunnia olla juhlapuhujana myös yhdeksän vuotta sitten, syksyllä 2009, viimeistä edellisen teekkariylioppilaskunnan, TKY:n, vuosijuhlassa. Vaikka tässä mielessä onkin erityisen huono enne, että olen vuosijuhlapuhuja, toivon kuitenkin, että saan myös jatkossakin tulla mukaan juhlimaan. Nimittäin kun jotain loppuu, jotain uutta alkaa.

"Teekkariutta on, että jokainen saa tulla mukaan sellaisena kuin on."

Olen aina katsonut TTYY:tä ja Tampereen teekkareita ylöspäin. Opiskeluaikana se oli luonnollista, koska olin pienemmän ylioppilaskunnan kasvatti. Jo tuolloin 80-90 -lukujen vaihteessa TTYY:ssä oli kova tekemisen meininki.

Vuosien tauon jälkeen, kun reilut kolme vuotta sitten siirryin Aalto-yliopiston palveluksesta TEKiin, minulle avautui useita uusia mahdollisuuksia ryhtyä tekemään tiiviimpää yhteistyötä TTYY:n aktiivien kanssa. Te, Tampereen teekkarit, olette tehneet minuun suuren vaikutuksen. Teissä on hyvin paljon sitä, mitä teekkarius ainakin minulle merkitsee. 

Teekkariutta on, että jokainen saa tulla mukaan sellaisena kuin on.

TEKin tuore opiskelijatutkimus kertoo, että Tampere loistaa tässä: kiltoihin ja kerhoihin on helppo tulla mukaan riippumatta siitä mitä sukupuolta olet tai mistä olet kotoisin.

Hyvä vuosijuhlaväki,

Olemme myös TEKissä tutkineet teekkareiden arvoja. Teekkareiden kovimpia arvoja ovat hyväntahtoisuus, universalismi ja työn arvostus. Ne ovat arvoja, joilla välitetään ja rakennetaan.

Teekkariuteen kuuluu se, että kaveria ei jätetä. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että se Mikontalon solun hiljaisinkin tyyppi raahataan mukaan porukoihin, excuille ja tapahtumiin.

Teekkarius on tekemistä, paremman maailman rakentamista, pilkettä silmäkulmassa, ajankohtaisuutta ja uuden keksimistä. Teekkarius on sitä, että tehdään historiaa. Toiset saavat sitten sen kirjoittaa. 

Jos mikä on teekkarikulttuuria, niin Hervannan henki. 

Hervannan henki on taottu kiltahuoneissa ja kyykän MM-kisoissa. Se on karaistu hyisessä Tammerkoskessa. Teekkarikaste ja Suomen neidon lakitus ovat sitä kaikkein näkyvintä ja vetovoimaisinta teekkarikulttuuria.

Hervannan henkeä on myös sellainen vankkumaton optimismi, että aina konkurssin jälkeen uskotaan yo-kunnan seuraavan baarin olevan menestys ­– etenkin jos juodaan itse tarpeeksi olutta. Niin, ja nykyään vaikuttaa siltä, että tuo oluen juontikin on vähentynyt, mikä luonnollisesti on hyvä asia. 

Hervannan henkeä ovat tänä päivänä muun muassa animaatioseura HeNTAi, Nääspartio, Hervannan hauiskääntö, NMKSV eli Urheilujoukkue Nuoret Miehet KivesSyöpää Vastaan ja Teekkarien ulkoilu ja ratsastusseura TEURAS.

Rakkaat ystävät,

Tänä iltana, tässä salissa, Hervannan henki on plaseerattu juuri sinun pöytääsi. Sinun viereesi ja sinua vastapäätä. Se ei ole koskaan näyttänyt paremmalta.

Hervannan henkeä on se, että Tampereen teekkarit ovat rakentaneet uutta yliopistoa esimerkillisesti, ratkaisukeskeisesti ja hyvässä hengessä.

Edessä oleva yhteisö ei ole lopulta niin uusi ja tuntematon. Yhteinen historia keskustan kampusten opiskelijoiden kanssa on pitkä.

Te olette tehneet Tampereesta Suomen opiskelijaystävällisimmän kaupungin yhdessä tamylaisten kanssa. Opiskelija-alennukset busseihin saitte aikaan yhdessä. Yhdessä yrititte irrottaa Turkua mantereesta ja yhdessä olette puolustaneet ylipistojen resursseja. Nyt on aika uusiin poikkitieteellisiin seikkailuihin – yhdessä.

Teekkarikulttuuri on vaalimisen arvoinen asia. Vaaliminen ei tarkoita museoimista. Se ei tarkoita, että mikään ei saa muuttua. Se tarkoittaa, että noita teekkariuden tärkeimpiä arvoja pitää ajaa jokaiseen aikaan sopivalla tavalla.

Minulla olisi vielä puheeni lopuksi yksi ilmoitusluontoinen asia.

Tampereen teekkarit perustivat vähän aikaa sitten yhdistyksen, jonka tavoitteena on teekkarikulttuurin vaaliminen myös tulevaisuudessa. Me tekkiläiset haluamme tukea yhdistyksen hyviä päämääriä ja TEKin hallitus päätti osallistua yhdistyksen toiminnan tukemiseen. Päätimme laajemminkin tukea teekkarikulttuuria kaikkialla Suomessa ja lahjoitamme 100 000 euroa teekkarikulttuurin vaalimiseen. Noin kolmanneksen tuosta summasta lahjoitamme Tampereen teekkarit ry:lle. Olkoon tämä lahjoitus insinöörimäinen rakkaudentunnustus Tampereen teekkareille ja teekkarikulttuurille.                     

Rakkaat Tampereen teekkarit, onnea matkaan!
Nostakaamme malja Tampereen teekkareille.

30.10.2018
Aihealue: Tekniikka ja yhteiskunta
Avainsanat: opiskelija yliopisto