Kikyn työajan pidennys teoriassa ja käytännössä

Ilman kikyäkin ylempi toimihenkilö tekee varovaisestikin arvioiden keskimäärin kaksi tuntia viikossa ”taksvärkkiä”. Vuodessa siitä tulee sata tuntia.

Helsingin Sanomissa 5.10. oli artikkeli kilpailukykysopimuksen mukaisen työajan pidennyksen toteutumisesta Tilastokeskuksen kyselyn valossa ja toisaalta EK:n näkemyksen mukaan. Artikkelissa jäi kokonaan huomiotta sopimuksen vaikutus yksityisen sektorin ylempiin toimihenkilöihin.

Ylempiä toimihenkilöitä on noin 250 000 eli noin kuudesosa yksityisen sektorin työntekijöistä. Suurimmalla osalla heistä todellinen työaika ei pidentynyt kikyn myötä sen takia, että he tekivät jo valmiiksi ilman erillistä korvausta pidempää päivää kuin työsopimuksessa lukee. Työaikalain mukaiset ylityökorvaukset maksetaan vain joka neljännelle ylemmälle toimihenkilölle.

Työmarkkinatutkimuksemme perusteella näyttää siltä, että ylempi toimihenkilö tekee varovaisestikin arvioiden keskimäärin kaksi tuntia viikossa ”taksvärkkiä”. Vuodessa siitä tulee sata tuntia.

Mielestäni ylempien toimihenkilöiden todellisen työajan ei edes pitäisi kikyn takia pidentyä, koska ylemmät tekevät jo ennestään lisätyötä neljän kikyn edestä. Jos he alkaisivat tehdä vain yhden, työnantaja jäisi tappion puolelle.

"Mielestäni ylempien toimihenkilöiden todellisen työajan ei edes pitäisi kikyn takia pidentyä, koska ylemmät tekevät jo ennestään lisätyötä neljän kikyn edestä."

Osalla yksityistä sektoria taas työaika ei pidentynyt sen takia, että kiky pannaan toimeen työehtosopimuksilla. Jos työehtosopimusta ei ole, ei työajankaan pitäisi pidentyä.

En osaa arvioida, kuinka paljon yksityisen sektorin palkansaajia on kaikkiaan työehtosopimusten ulkopuolella, mutta luulisin, että sadoissa tuhansissa liikutaan, kun taas julkinen sektori on kattavasti sopimusten piirissä, joten siellä kiky myös vaikutti kattavasti.

Oma lukunsa asiassa on metsäteollisuus. Metsäteollisuudessa työskentelee ylempiä toimihenkilöitä sellaisissa tehtävissä, joissa he pääsevät osallisiksi niin kutsutuista työajan lyhennysvapaista. Heillä ei kuitenkaan ole työehtosopimusta, mutta siitä huolimatta muutamat alan työnantajat ovat pidentäneet ylempien toimihenkilöiden työaikaa yksipuolisesti leikkaamalla lyhennysvapaita – mielestämme laittomasti. Neuvottelujärjestömme Ylemmät Toimihenkilöt YTN onkin haastamassa näitä yrityksiä oikeuteen, jotta nähdään, saako näin tosiaan tehdä.

"Osalla yksityistä sektoria taas työaika ei pidentynyt sen takia, että kiky pannaan toimeen työehtosopimuksilla."

 

 
 

 

06.10.2017
Aihealue: Työelämä
Avainsanat: työehtosopimus työaika