Teknologiahypessä kriittinen ajattelu on tärkeää

Tekoälyssä on paljon potentiaalia. Mutta meidän pitää pystyä tunnistamaan, milloin tekoälyn potentiaali on todellista, korostaa tutkija ja yrittäjä Harri Ketamo Headai Oy:stä videoblogissaan.

 

 

Olemme kiertäneet maailmalla firman kanssa erilaisissa teknologiatapahtumissa. On ollut jännä huomata, millaista hypeä on tekoälyn ja ennen kaikkea blockchainin eli lohkoketjuteknologian ympärillä.

Kun mietitään blockchainiä teknologiana – hajautettu tietokanta versus keskitetty tietokanta – päädymme äkkiä tilanteisiin, joissa pitää miettiä, onko keskitetty tietokantaratkaisu järkevämpää tehdä hajautettuna. Ei ole. Silti blockhain-ratkaisuista suuri osa on vain siksi, koska se on hype.

Tarvitsemme tekoälyaikana ennen kaikkea kriittistä ajattelua. Meidän pitää tiedostaa, että tieteen perinteet ovat aika hyvät, ja tilastotieteen menetelmät ovat edelleen aika vahvoja. Se kaikki, mitä meillä on ollut tieteessä viisi vuotta tai 50 vuotta sitten, on edelleen validia. Meidän pitää uskaltaa sanoa, että blockchain-ratkaisu, joka yrittää väittää, että hajauttamalla keskitetyn tietokannan ratkaisu saattaisiin hyötyä, on tarpeeton. Siihen me tarvitaan kriittistä ajattelua.

Sama koskee myös tekoälyä. Tekoälyssä on paljon potentiaalia, aivan hirveästi. Mutta meidän pitää pystyä tunnistamaan, milloin tekoälyn potentiaali on todellista ja milloin vain tekoälyä tekoälyn vuoksi.

Katso koko videoblogi yllä olevasta linkistä.

17.09.2018
Aihealue: Tekniikka ja yhteiskunta
Avainsanat: tekniikka koulutus