Matematiikka ja minä

Luin lukiossa pitkän matikan ja fysiikan, koska olin aiemmin pärjännyt näissä aineissa kohtalaisesti ja hahmottanut myös, että tämä olisi jotenkin yleisesti ottaen järkevää. En oikein silloin vielä tiennyt miten. Muistan ajatelleeni, että minusta lienee tuleva jonkin sortin perusinsinööri, koska olen mies ja matikan lukija. Yliopistojen ajattelin olevan muille kuin itseni kaltaisille perustaviksille. Kuinka väärässä olin.

Minulla oli tuuri saada hyvä ja vaativa matikan opettaja. Päätin, että teen kaikki matikan läksyt mitkä osaan, mutta muutoin lukio meni ns. letkeästi. Huomasin oppivani ja pärjääväni edelleen kohtalaisesti, ja matemaattinen ongelmanratkaisu oli välillä jopa hauskaa.

Ylioppilaskirjoituksissa hieman ylisuoritin odotuksiini nähden ja kirjoitin pitkästä matikasta eximian. Samoihin aikoihin tuli väkisinkin ajankohtaiseksi pohtia opintoja ja elämää lukion jälkeen. Selasin ammattikorkeakoulujen yhteishakuoppaita, ja huomasin hukkuvani eri insinöörialojen hetteikköön. Mikä ero on sähkö- ja automaatioinsinöörillä? Työskenteleekö radioinsinööri ehkä musiikin parissa? En oikein löytänyt perusteita valintaan, joten aikalisä oli tarpeen. Mitähän muuta olisi?

Laajensin näkökulmaa, ja tartuin yliopistojen valintaoppaisiin ja esitteisiin. Yhtä ja toista jännää alkoi löytyä, kuten vaikka puheviestintä, tilastotieteet ja yhteiskuntatieteet. Muistin, että lukiossa tilastotieteen kurssi tuntui helpolta. Samalla heräsi hinku lähteä pääkaupunkiseudulta jonnekin muualle opiskelemaan opiskelijaelämää. Ja kas, hakuoppaista kävikin ilmi, että moniin yliopistoihin toivotetaan tervetulleeksi ilman pääsykokeita tiettyihin pääaineisiin, jos kirjoitukset ovat menneet riittävän hyvin.

Matikan eximia avaisi ovet mm. Joensuun yliopiston tilastotieteeseen ja Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteeseen. Peli alkoi hahmottua, ja enää pitäisi vain valita yliopisto.

Voiton vei Jyväskylän yliopisto, joka tuolloin tarjosi Humboldtin hengessä vapaan sivuaineoikeuden, eli mahdollisuuden poimia lähes rajoituksetta kursseja koko yliopiston tarjonnasta. Ja laaja-alaisen sivistysyliopiston tavoin Jyväskylässä onkin mahdollista opiskella lähes kaikkea musiikkitieteestä slaavilaisiin kieliin, kasvatustieteestä biologiaan, tietotekniikasta taloustieteeseen. Kunnollista! Onko parempaa diiliä tarjolla omaa opinpolkua hakevalle nuorelle? Liikuntapsykologia, sosiologia ja viestintä, täältä tullaan!

Erittäin antoisan ja poikkitieteellisen kypsyttelyvuoden jälkeen tieni vei kuitenkin Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian pääaineopiskelijaksi. Erotuin joukosta kahdella tavalla; olin mies enkä vihannut tilastollisia tutkimusmenetelmiä.

Kvanti koettiin opiskelijoiden kesken yleisesti ”vaikeaksi” ja ”pinnalliseksi”, kun taas laadulliset menetelmät haastatteluineen tuottavat ”syvällistä” tietoa.

Tämän hetken työssäni matematiikka on yksinkertaista, lähinnä prosenttilaskuja. Sofistikoituneita tilastollisia tutkimusmenetelmiäkin tarvitsen turhan harvoin. Sen sijaan loogis-rationaalisen ajattelun taitoja käytän joka päivä.

Uskon, että lukion matikan pakertaminen paitsi avasi yllättäen ovet yliopistomaailmaan, kehitti itselleni ison osan näistä loogisen ajattelun ja ongelmanratkaisun taidoistani ja samalla antoi pohjan omaksua paljon vaikkapa derivointia hankalampia asioita.

Näillä taidoilla ja kyvyillä ajattelin pärjätä maailmassa. Onko edes muuta? Tarinan opetus: Kannattaa tehdä aina matematiikan läksyt. Kannattaa myös aina pohtia, mitä oikeasti haluaa. Ovia avautuu. MOT.

14.03.2020
Aihealue: Työelämä
Avainsanat: osaaminen