2017

2017


DI Ilkka Jutila, DI Pirjo Sallinen, farmaseutti Juha Lehtinen, FT Manja Ahola ja TkL Taina Tjäder.
Hormonikierukka – lahja maailman naisille
Terveysala on yksi maailman nopeimmin kasvavia toimialoja. Vuonna 2016 suomalaisen lääkeviennin arvo oli yli 840 miljoonaa euroa.
Kuvassa: Työryhmä Ilkka Jutila, Pirjo Sallinen, Juha Lehtinen, Taina Tjäder ja Manja Ahola
Hormonikierukka – lahja maailman naisille

Hormonikierukka on yksi tehokkaimmista saatavilla olevista ehkäisykeinoista. Se kohentaa miljoonien naisten päivittäistä elämää ja itsemääräämisen oikeutta. Kierukan kehitystyön juuret Turussa ulottuvat yli neljänkymmenen vuoden taakse, ja vuodesta 2001 se on ollut Suomen lääketeollisuuden suurin yksittäinen vientituote; vuosittaisen myynnin raja on ylittänyt miljardi euroa.

Ehkäisykierukan periaate on tunnettu joissakin kulttuureissa jo hyvinkin pitkään. Kun naisen kohdussa on vieras esine, raskaaksi tulemisen riski pienenee. Hormonikierukassa tämä mekaaninen ehkäisy yhtyy pillereistä ja ehkäisykapseleista tuttuun hormonivaikutukseen, mutta kierukan hormoni vaikuttaa pääasiassa paikallisesti ja verenkierrossa havaitut hormonipitoisuudet ovat alempia kuin esimerkiksi pillereillä.

Palkittu insinöörityö on hormonikierukan ympärille rakennettu, maailmanmarkkinat valloittanut tuoteperhe. Tuoteperheen kehittämisen aikajänne on ollut erityisen pitkä, ja kehitystyössä on vaadittu poikkitieteellisyyttä ja systemaattisuutta. Oman lisänsä tuo lääketieteellisten tutkimusten, kokeiden ja hyväksymisprosessien laajuus – jo maakohtaiset viranomaisvaatimusten eroavuudet lisäävät oheistyön määrää moninkertaisesti.

Kehitystyössä on monta materiaaliteknistä osa-aluetta. Kierukka koostuu kohtuun jäävästä rungosta, siihen liittyvästä hormonia annostelevasta ytimestä pintakalvoineen sekä poistamiseen tarkoitetusta ulosvetolangasta. Lisäksi kierukan asettamiseen tarvitaan asetin. Kaikkien näiden materiaalien on sovittava yhteen sekä toistensa että ihmiselimistön kanssa. Sopivien polymeerimateriaalien kehittäminen ja valinta ovat oleellinen osa palkittua työtä.

Laboratoriosta massatuotantoon

Aluksi kierukoiden valmistus tapahtui lähes käsityönä, mutta maailmanlaajuiseen kysyntään vastaamiseksi valmis tusprosessi piti automatisoida. Turvallisuus- ja tarkkuusvaatimusten takia tehtävä oli haasteellinen, mutta mahdollinen. Miljardin liikevaihto ei olisi syntynyt ilman hallittua valmistusautomaatiota. Tuotannon skaalaaminen ylöspäin on oleellinen osa palkitsemisen perusteita.

Maailman valloitus liittyy myös siihen, että alun perin kansallinen Leiras on yritysostojen kautta päätynyt osaksi maailmanlaajuista Bayer-konsernia. Suomalaisen huippuosaamisen tuote on voinut edetä kansainvälisen suuryrityksen massiivisia markkinointikanavia pitkin.

Tähän mennessä hormonikierukoille on löytynyt vain yksi varteenotettava kansainvälinen kilpailija, joka osoittaa, että tuotekokonaisuus on vaikea kopioitavaksi. Suomalaista monipuolista osaamista korostaa myös se, ettei Bayer ole siirtänyt tutkimusta tai valmistusta esimerkiksi Saksaan.

Tutustu palkittuihin henkilöihin ja heidän innovaatioihinsa.Jatka valitsemalla vuosi.