Uraohjus

Työkirja tavoittaa tulevat työntekijät

Teekkarin Työkirja on koko maan tekniikan ylioppilaille suunnattu työharjoitteluopas, joka tehdään vuosittain Tekniikan Akateemisten Liiton sekä teknillisten korkeakoulujen, yliopistojen ja tiedekuntien yhteistyönä. Julkaisun merkitys teknillisen alan korkeakouluopiskelijoiden ja yritysten välisenä linkkinä on kasvanut vuosi vuodelta ja sen tunnettuus opiskelijoiden piirissä on huippuluokkaa. Työkirja on vakiinnuttanut asemansa koulujen ja opiskelijoiden keskuudessa harjoittelupaikkojen ja -tietoisuuden välittäjänä ja sen ilmestyminen onkin joka vuosi merkkitapaus.

Tekniikan Akateemisten Liiton sekä maamme teknillisten korkeakoulujen, yliopistojen ja tiedekuntien yhteistyön tuloksena luodaan julkaisu, joka palvelee sekä teekkareita että teollisuutta parhaalla mahdollisella tavalla. Teekkarin Työkirjan kohdeyleisönä ovat seitsemällä eri paikkakunnalla opiskelevat 20 000 tuorein tiedoin varustettua tekniikan taitajaa ja tulevaisuuden osaajaa. Lisäksi Työkirjaa jaetaan pieni määrä yhteistyökumppaneille.

Teekkarin Työkirja koostuu artikkeliosasta ja yritystieto-osasta. Artikkeliosa sisältää opiskelijoille kullanarvoista tietoa yrityksistä sekä työelämän pelisäännöistä ja antaa samalla neuvoja harjoittelupaikkojen hakemiseen. Yritystieto-osassa valikoidut yritykset ilmoittavat, kuinka paljon ja minkä alan teekkareita he suunnittelevat lähiaikoina palkkaavansa työharjoitteluun tai diplomityön tekoon. Yhdessä artikkeli- ja yritystieto-osa muodostavat käytännönläheisen tietopaketin, josta on hyötyä niin opintojensa alkuvaiheilla olevalle kuin diplomityötään tekevälle tai vastavalmistuneelle, työtä hakevalle teekkarille. Työkirja sisältää tietoa, jota opiskelijat tarvitsevat kerta toisensa jälkeen, opiskelujen vaiheesta riippumatta. Tämä takaa Työkirjalle laajan lukijayleisön kaikilta vuosikursseilta.

Teekkarin Työkirja on saanut lukijoiltaan erittäin positiivista palautetta, jonka mukaan jopa 78% lukijoista on kokenut Työkirjasta olevan paljon apua harjoittelupaikan haussa. Teekkarin Työkirja lienee luetuin yksittäinen julkaisu teekkarimaailmassa — 11 000 kappaleen painos loppuu yleensä kesken, mutta kaikki halukkaat pääsevät siihen käsiksi korkeakoulujen lukusaleissa ja internetissä.

Ottakaa viipymättä yhteyttä, jos haluatte olla mukana tulevissa Teekkarin Työkirjoissa!