Uraohjus

Tarjoilijana Ranskassa

Kansainvälistä kokemusta voi kartuttaa, vaikkei oman alan harjoittelupaikkaa löytyisikään. Tietotekniikkaa Oulun yliopistossa opiskeleva Marjukka Ylitolonen lähti puoleksi vuodeksi Ranskaan kielitaitoa hankkimaan


TEKSTI JA KUVA Marjukka Ylitolonen

"Ensi kesänä en kyllä palele!", ajattelin viime keväänä tehdessäni kesätyösuunnitelmia. Etelä-Ranskan ilmasto tuntui houkuttelevalta, ja niinpä päätin lähteä maailmalle parantamaan käytännön kielitaitoani, kun oman alan töitä ei kesälle 2005 löytynyt. Aikaisemmin olen ollut kesätöissä Ruotsissa ja Yhdysvalloissa, joten tiesin reissusta tulevan kokemusrikkaan.

Työpaikka järjestyi Allianssin Nuorisovaihdon kautta. He pitivat haastattelun sekä kielitestin, jolla arvioitiin ranskan kielen tasoni. Olen opiskellut ranskaa yläasteella ja lukiossa viiden vuoden ajan, mutta koska ylioppilaskirjoituksistakin on vierähtänyt monta vuotta, kielitaitoni ei ole parhaimmasta päästä. Vähintään alkeet pitäisi kuitenkin olla hallussa jotta työpaikan voi saada.

Käytannössä työpaikan välitti ranskalainen yhteystoimisto Europ´Horizon, joka on myös tukeni ja turvani täällä Ranskassa. He lähettävät minulle kuukausittain kirjekurssina ranskan tehtäviä ja oleskelun päätteeksi voin suorittaa TEF-kielitestin. Allianssin Nuorisovaihto peri palveluistaan 130 € ja Europ´Horizon n. 400 €. Matkat täytyi myös maksaa itse.

Marjukka Ylitolonen

Ei ihan oman alan hommia. Marjukka Ylitolonen vietti kesän tarjoilijana Ranskassa.


Tarjoilijan työssä kielitaito karttuu

Työpaikkani on hotelli Kyriad turistien suosimassa n. 50 000 asukkaan kaupungissa nimeltä Albi. Kyriad Albi on kahden tähden hotelli, jossa on 40 huonetta. Hotellin yhteydessä on ravintola, jossa työskentelen tarjoilijana. Aluksi viihdyin enemmän keittiön puolella, koska en saanut ollenkaan selvää asiakkaiden puheesta, mutta vähitellen rohkaistuin kuitenkin ohjaamaan asiakkaita pöytiin ja tarjoilemaan. Kielen oppimisen kannalta tarjoilijan työ onkin ihanteellinen, koska halutessaan voi jutella enemmänkin asiakkaiden kanssa. Toisaalta työ sujuu huonommallakin kielitaidolla, ja paikalla on aina myös ranskankielistä henkilökuntaa. Työ on fyysistä ja välillä myös likaista, joten turhan nirsoilun työtehtävien suhteen voi unohtaa. Työajat ovat sellaiset, etta työpäivinä on vapaata iltapäivisin kattausten välillä. Viikossa on kaksi vapaapäivää ja työtunteja kertyy n. 40.

Asun yhdessä hotellin huoneista, jonka jaan muiden ulkomaisten harjoittelijoiden kanssa tarpeen mukaan. Majoitus on maksuton ja työnantaja tarjoaa päivittäiset ateriat myös vapaapäivinä, joten ruokaan ei rahaa kulu. Palkka on 215 € kuussa eikä siitä mene veroja Ranskaan.

Vapaapäivinä olen matkustellut aika paljon seka lähiseudulla etta kauempana. Auringonkukkapellot vilisevät silmissä ja kaupungit ovat toinen toistaan kauniimpia. Suosittelen lämpimästi!