Vapaaehtoistyö Afrikassa oli jotain sellaista, mitä olin ajatellut tehdä teini-ikäisestä asti. Kun sitten muutama ystäväni oli palannut moiselta reissulta, vaihtoehto alkoi tuntua todellisemmalta. Halusin nähdä millaista on arkipäivän elämä kehitysmaassa, ja miten suurin osa maailman ihmisistä oikeasti elää. Motiivini siis olivat ennemminkin elämänkatsomuksellisia kuin opiskeluun liittyviä.
TEKSTI JA KUVA Maija Haapala
Afrikassa oli hienoa huomata, kuinka kaunista ja toimivaa arkkitehtuuria tehdään ilman arkkitehtejä ja erityisempää suunnitelmia perinteiden ja käytettävissä olevien, usein todella rajallisten mahdollisuuksien varassa. Oli myös hienoa olla mukana rakentamassa taloja omin käsin alusta loppuun saakka yksinkertaisin menetelmin - ilman minkäänlaisia koneita. Perustuksille kaivettiin kuoppa lapioilla, vanhat naulat hakattiin suoriksi ja käytettiin uudestaan; joka ikinen tiili kannettiin käsin paikasta toiseen ja betoni sekoitettiin käsin ilman mitään suojavarusteita.
Afrikkalainen työnteko oli myös upeaa katseltavaa; siihen verrattuna Suomessa työmaaharjoittelussa näkemäni rakennustyömaa tuntui lähinnä ompeluseuralta. Vähemmän hienoa oli huomata että suurin osa arkkitehtien suunnittelemista rakennuksista oli ulkomaalaisten arkkitehtien suunnittelemia ja ulkomaalaisten omistamia loistohotelleja valkoisille turisteille.
Koulun penkillä. Maijan työskenteli Tansaniassa myös SAWA-järjestön ylläpitämässä koulussa.
Kokemus muutti monia käsityksiä, opetti suvaitsevuutta ja auttoi laittamaan asiat tärkeys-järjestykseen. Täysin erilaisessa kulttuurissa eläminen avarsi maailmankuvaa ja lisäsi kiinnostusta muita kulttuureita kohtaan. Afrikkalainen elämäntyyli asenteineen, väreineen ja musiikkeineen teki vaikutuksen, mutta samalla huomasi kuinka paljon ongelmia Afrikassa on.
Afrikassa huomasi millainen norsunluutorni Eurooppa on, ja kuinka paljon enemmän valinnanvaraa ja mahdollisuuksia minulla on vain sen takia, että olen sattunut syntymään oikeaan maanosaan. Toisaalta minulla on mielestäni velvollisuus käyttää saamani mahdollisuudet. Afrikassa myös oppii pakostakin paljon itsestään ja omasta kulttuuristaan. On pakko tehdä asiat niinkuin parhaaksi näkee, koska ympärillä on vieras kulttuuri, jossa opitut käyttäytymiskoodit eivät päde.
Afrikassa oppimaani voin toivottavasti käyttää myös konkreettisemmin joskus tulevaisuudessa muissa töissä Afrikassa tai muissa kehitysmaissa. En haluaisi olla töissä arkkitehtina Afrikassa. Mielestäni paljon parempi vaihtoehto olisi, että paikallisia koulutettaisiin ja palkattaisiin töihin. Kokemus ei muutanut käsityksiäni opintojeni merkityksestä kovinkaan paljoa, vaan ennemminkin opetti arvostamaan mahdollisuutta koulutukseen.