1990-luvun alkuvuosina lama oli Suomessa pahimmillaan. Harjoittelupaikat olivat kiven alla myös teknisillä aloilla, ja tilanteeseen haluttiin parannusta. Ratkaisuja puitiin myös eräässä opinto- ja harjoittelusihteerien vuosittaisessa seminaarissa, ja syntyi idea.
Vuonna 1993 ilmestyi ensimmäinen Teekkarin Työkirja. Sen ytimenä oli yritystieto-osuus, jossa yritykset kertoivat itsestään ja harjoittelijatarpeistaan. Oli syntynyt väline, jonka kautta yritykset ja opiskelijat saattoivat lähestyä toisiaan tavalla, joka ei ollut ollut aiemmin mahdollista.
Pitelet kädessäsi järjestyksessä 13.:tta Työkirjaa. Vuosien saatossa moni asia on muuttunut. Silloinen 36-sivuinen läpyskä on vaihtunut yli satasivuiseksi kiiltäväkantiseksi tietopaketiksi. Yritystiedon osuus on edelleen merkittävä, mutta suuri osa nykyisen Työkirjan sisällöstä koostuu kuitenkin artikkeleista, joiden tarkoituksena on nivoa yhteen kaikki ne asiat, joita teekkari tarvitsee ohjenuorakseen tiellä työelämään.
Työkirjassa annetaan tietoa harjoittelupaikoista ja työnhausta, ohjeistetaan työhakemuksen ja cv:n teossa, valmistetaan työhaastatteluun ja neuvotaan työsopimuksen laadinnassa. Opintojen loppuvaiheita ja oman uran suunnitteluakaan ei ole unohdettu. Tämän vuoden Työkirjassa kerrotaan muun muassa siitä, mitä diplomityön tekijältä vaaditaan, miten julkisella sektorilla työskentely eroaa yksityisestä ja millaista on olla jatko-opiskelija.
Opiskelumaailma on tutkintorakenteen uudistuksen myötä muutosten kourissa. Vaikutukset ulottuvat myös työharjoitteluun, jonka asema DI-tutkinnossa on monessa koulussa heikentynyt merkittävästi. Osassa tutkinnoista pakollista harjoittelua ei ole enää lainkaan. Samaan aikaan työelämässä painotetaan yhä enemmän, että valmistuneella diplomi-insinöörillä tulee jo olla reilusti työkokemusta. Tätä ristiriitaa pohdittiin tämänvuotisessa opinto- ja harjoittelusihteerien seminaarissa. Ideoita syntyi jälleen. Myös niistä voit lukea lisää tästä Työkirjasta.
Lamasta on selvitty ja it-kuplan jälkeinen taantumakin alkaa olla ohi. Silti harjoittelupaikan saaminen ei edelleenkään ole lasten leikkiä. Sähköisen hakemisen myötä hakijoita on yhteen harjoittelupaikkaan yhä enemmän ja samaan aikaan hakijoille asetetaan yhä kovempia vaatimuksia. Ei kuitenkaan kannata lannistua. Noudattamalla tämän Työkirjan ohjeita, tekemällä kovasti työtä ja kulkemalla avoimin silmin ja mielin juuri sinulla saattaa olla ensi kesänä unelmiesi kesätyöpaikka.
Onnea ja menestystä työnhakuun, opintoihin, oloon ja eloon.
Juho Makkonen
Päätoimittaja
Teekkari