Uraohjus

Onnistunut harjoittelu on osa koulutuksen laatua

Koulutuksen laadusta on puhuttu paljon. Harjoittelun merkitystä ei ole tässä yhteydessä syytä unohtaa. Se on merkittävä osa opintoja ja silta teoreettisten korkeakouluopintojen ja käytännön toiminnan välillä. Teekkareille käytännön kokemuksen hankkiminen kotimaisen ja kansainvälisen harjoittelun sekä elinkeinoelämälle tehtävien diplomitöiden muodossa on parasta valmennusta työelämän vaateisiin. Todellisessa työympäristössä tapahtuva harjoittelu syventää opintoja, ja auttaa näkemään opiskelun ja sen vaatimukset suhteessa niihin tavoitteisiin, joita työyhteisössä tullaan sinulle asettamaan.

Ajankohtainen asia on tekniikan kandidaatin tutkinto. Uusi kaksiportainen tutkintojärjestelmä otettiin käyttöön 1.8.2005, ja pikku hiljaa sen merkitys alkaa näkyä. On ennakoitu, että kandin papereilla ei niinkään mennä työelämään, mutta varsinkin noususuhdanteessa niillä jäädään työelämään. Oli niin tai näin, harjoittelun merkitys osana opintoja on yhtä tärkeä kuin ennen uudistusta, myös tekniikan kandidaateille. Panostukset teekkareiden harjoitteluun tuottavat kyllä tulosta, sillä ilman harjoittelua opinnot jäävät teoreettisiksi, ja se näkyy varmasti vastavalmistuneiden valmiuksissa.

Teknillisen Korkeakoulun, teknillisten yliopistojen ja tiedekuntien sekä Tekniikan Akateemisten Liiton yhteistyönä tehtävä Teekkarin Työkirja on saanut erinomaista palautetta asiakkailtaan, teekkareilta ja teekkareita rekrytoivilta yrityksiltä. Työkirjaa tulee edelleenkin yhteistyössä kehittää palveluna, joka parantaa teekkareiden harjoittelumahdollisuuksia ja helpottaa oman työuran suunnittelua.

Helsingissä 12.9.2005
Teekkarin Työkirjan ohjausryhmä


Teekkarin Työkirjan 2006 ohjausryhmä

Vasemmalta: Jukka Mäkelä, Mia Sillman, Johanna Hirvisaari, Susanna Honko, Juho Makkonen, Santtu Kallionpää, Titta Tuulos-Vihriälä, Outi Simi ja Markku Harmaala. Kuvasta puuttuvat Anne Hopia, Arja Lindfors, Erkki Innola, Helena Puurunen ja Jesper Neovius.