Uraohjus

Opinnot voi rahoittaa myös lainalla

TEKSTI Juho Makkonen   KUVA Antti Virolainen

Opintolainan ottaminen mahdollistaa matkustamisen ja edes yrityksen inhimilliseen elämään opiskelujen aikana, toteaa Markus Berg. Neljättä vuotta TKK:lla opiskeleva Markus on ehtinyt kolmena ensimmäisenä vuotenaan nostaa lainaa yhteensä 20:lta kuukaudelta. Takaisinmaksu ei pelota.
— Luotan siihen, että kun käy ympärivuotisessa ansiotyössä, ei muutaman tuhannen euron velkataakka paljoa paina. Tavallaan lainaan itseltäni rahaa tulevaisuudesta, sillä sitä on uskoakseni tuolloin paljon enemmän.

Useimpien opiskelijoiden tavoin Markuskin on ollut kesät töissä. Opintojen ohella hän ei ole kuitenkaan toistaiseksi halunnut työskennellä.
— Lähinnä kyse on siitä, etten ole uskonut löytäväni riittävän mielekästä ja omaa alaa liippaavaa osa-aikatyötä, enkä ole siksi oikeastaan viitsinyt kovin innokkaasti sellaista hakeakaan. Johonkin kaupan kassalle olisin varmasti päässyt, jos olisin hakenut.

Kuluvana lukuvuonna Markus aikoo kokeilla myös osa-aikatöitä. Mieluiten tosin vain yhden työpäivän verran viikossa.
— Sen verran voi viikossa työskennellä opintojen kärsimättä. Hän ei usko, että opintojen edistymistä olisi juurikaan hidastanut, vaikka hän olisi työskennellyt opintojen ohella jokaisena opiskeluvuotenaan.
— Oma opintomenestykseni ei oikeastaan ole ikinä ollut niinkään käytettävissä olevasta ajasta riippuvainen, vaan siitä, että saisin käytettyä ajan hyödyllisesti ja oikeasti tehdyksi jotain. Toki jos useamman päivän viikossa tekee töitä, niin kyllähän se rupeaa jo vaikuttamaan.

Nopea valmistuminen vai työnteko opintojen ohella, kas siinä pulma.

Opintolainaa. Markus Berg opiskelee mieluummin velaksi kuin puurtaa kaupan kassalla.


Verovähennysoikeus ei vakuuta

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittamisen vuonna 2005 aloittaville tarjotaan mahdollisuutta vähentää osa opintolainasta verotuksessa, jos tutkinnon suorittaa määräaikaan mennessä. Uudistuksella pyritään nopeuttamaan opiskelijoiden valmistumista.

Pääsuunnittelija Ilpo Lahtinen Kansaneläkelaitokselta ei usko, että opintolainan ottajien määrä kasvaa juurikaan uudistuksen myötä.
— Koko uudistus kiemuroineen ja poikkeuksineen on toteutettu turhan monimutkaisesti. Todellisen edun määrä jää opiskelijalle helposti hämärän peittoon, ja aika jolloin etu konkretisoituu tuntuu monesta kaukaiselta. Esimerkiksi valmistumisstipendi olisi varmasti paljon parempi porkkana.

Tällä hetkellä yli puolet korkeakouluopiskelijoista ei turvaudu lainaan koko opiskeluaikanaan. Teekkarit ottavat Lahtisen mukaan lainaa vielä muita vähemmän, sillä teknillisillä aloilla opiskelijalle sopivia työpaikkoja on tarjolla muita aloja enemmän. Markus Bergin mielestä paras tapa nopeuttaa valmistumista olisi korottaa opintotuen maksimimäärää ja sitoa tuki tiukemmin opintomenestykseen.
— 20 opintoviikon suorittamisesta lukukaudessa voisi saada enemmän tukea kuin kymmenestä. Nykyinen minimiraja opintotuen saamiselle on hyvä, mutta sen jälkeen saatua tukea voisi vielä porrastaa opintoviikkomäärän mukaan.


Artikkeli pdf-muodossa