| Takaisin | Etusivulle | ||||||||||
Omat Oikeutensa kannattaa tuntea työsopimusta kirjoitettaessa
|
|||||||||||
|
|||||||||||
Kuinkahan moni teekkariharjoittelija oikeasti tietää, että jo yhden määräaikaisen työsopimuksen tekeminen työnantajan aloitteesta ilman perusteltua syytä on työsopimuslain vastaista, puhumattakaan peräkkäisistä määräaikaisuuksista? Joskus työsopimus taas on luettu yhtä huolimattomasti läpi kuin leivänpaahtimen käyttöohje, ja seuraukset saattavat olla arvaamattomat.
Ystäväni oli isossa yrityksessä työskennellessään tehnyt hyvässä uskossa useita määräaikaisia sopimuksia peräkkäin. Hän oli ollut kiitollinen työnsä jatkumisesta. Samalla yritys oli kuitenkin tietäen tai tietämättään loukannut työntekijänsä oikeuksia.
- Tällainen johtuu usein pikemminkin tietämättömyydestä kuin tahallisuudesta, eikä tässä ole eroja isojen tai pienien yritysten välillä, toteaa Tekniikan Akateemisten Liiton (TEKin) lakimies Jarkko Kotamäki.
Työsopimuksen epäselvyyksiin pitää puuttua silloin, kun sopimus on katkolla tai kun mahdollista jatkoa ollaan kaavailemassa. Määräaikaisuuden jatkumiseen saatetaan tarjota syyksi vaikkapa työn projektiluonteisuutta. Tämä ei ole riittävä peruste määräaikaisuudelle, jos työntekijä jatkaa saman projektin parissa tai on kyse yritykselle tavanomaisesta toiminnasta. Projektiluonteisuus on kuitenkin perusteltu syy, mikäli kyseessä on selkeästi määritelty kertaluonteinen projekti.
Jos työsopimuksia on laadittu useita peräkkäin tai lyhyin väliajoin, ja vaikka niille on joka kerta ollut hyvät ja lailliset perusteet, voidaan nämä sopimukset laskea yhdenjaksoiseksi työsuhde-etuuksien määräytymisen kannalta. Toisin sanoen määräaikainen työntekijä saa näin samat etuudet kuin vakituinenkin työntekijä. Tämä koskee esimerkiksi lomia ja vuosilisiä. Eteen saattaa tulla tilanne, jossa työntekijä tai antaja miettii, kuuluuko hänen määräaikaiselle työntekijälleen samat etuudet kuin vakituisille.
Toinen hankalia kysymyksiä herättävä kohta työsopimuksissa on kilpailu- ja salassapitoehdot, jotka näyttävät välillä olevan kopioitu suoraan jenkkifirmoilta. Asiasta lisää edellisen aukeaman artikkelissa.
Epäselvyyksistä päästään yleensä saman tien sopuun, mutta voi käydä niinkin, että oikeuttaan joutuu vaatimaan pidemmän kautta. Silloin kannattaa ottaa yhteyttä TEKiin, joka tarjoaa opiskelijajäsenilleen ilmaista lakimiehen apua. On kuitenkin erittäin harvinaista, että tällainen tapaus johtaisi oikeuskäsittelyyn asti. Tavallisesti asia sovitaan ja työsopimus muutetaan oikeudenmukaiseksi.
- Jos asia tulee esille työsuhteen aikana, ja sopimus muutetaan toistaiseksi voimassaolevaksi, ei vahinkoa ole syntynyt. Eri asia on sitten, jos sopimusta ei synny, ja työ päättyy määräaikaisuuden perusteella. Silloin voidaan vaatia korvauksia laittoman työsuhteen päättämisen takia, toteaa Jarkko Kotamäki.
Eräs teekkari oli solminut työsopimuksen, jossa työajaksi oli kirjoitettu 0-20 tuntia viikossa. Kun yrityksellä alkoi mennä heikosti, se ei määrännyt enää töitä työntekijälleen, joka ihmetteli oliko hänet kenties irtisanottu. Hän oli kuitenkin edelleen työsuhteessa, mutta teki sopimuksen mukaisesti nolla tuntia viikossa. Tällaisen jälkeen työmoraali tuskin nousee huippuunsa. Tässä tapauksessa työsopimus oli allekirjoitustilanteessa luettu huolimattomasti.
Kuten mainittujen tapausten henkilöt, moni on enemmän huolissaan työpaikastaan kuin työsopimuksen erilaisista yksityiskohdista.
- Kannattaa kuitenkin asettaa tilanne toisinpäin: jos nyt pidän puoliani, työnantajani uskoo, että puolustan jatkossa myös yrityksen etuja, toteaa Jarkko Kotamäki.
- On tavallista, että työsopimus pyydetään kotiin, jotta sen voi lukea rauhassa ja tarkistaa tai käydä vaikka tarkistuttamassa lakimiehellä, jos on epäselvyyksiä, hän jatkaa.
Kun työsopimuksessa puhutaan koeajasta, tarkoittaa se sitä, että työnantajalla on oikeus testata alaistaan tiettyyn tehtävään. Koeaikana työntekijä voidaan irtisanoa ilman sen kummempia perusteluja. Tämä toimii tietenkin myös toisin päin, eli työntekijällä on oikeus lähteä työstään välittömästi. Tämä kannattaa pitää mielessä, jos tuntee esimerkiksi työpaikan ilmapiirin uhkaavaksi tai henkisesti raskaaksi jo alusta lähtien.
Lisätietoa: Tekniikan Akateemisten Liitto TEK
| Takaisin | ||||||
| Etusivulle | ||||||