|
Tervetulosanat
Tekniikan
etiikassa eli pyrkimyksessä tekniikan
mahdollisimman hyvään soveltamiseen
voidaan erottaa sekä vanhempia että
uudempia kerrostumia.
Vanhastaan
kaikki insinööritieteet ovat pitäneet
luovuttamattomina perusarvoina pyrkimyksiä
1.
turvallisuuteen
2.
taloudellisuuteen ja tehokkuuteen
3.
tasapuolisuuteen hyödykkeiden jakelussa
ja käyttöönotossa.
Viimeksi
kuluneina vuosikymmeninä 1970-luvulta
alkaen ovat lisäksi nousseet esille
useat erityispainotukset, kuten
4.
terveellisyys
5.
kestävyys pitkällä tähtäyksellä
6.
luonnonmyötäisyys ja ympäristöystävällisyys
7.
myönteisen yhteisöllisyyden edistäminen
ja
8.
ihmisarvon ja yksilöllisyyden turvaaminen.
Ilkka
Niiniluoto puolestaan kiteyttää
tekniikan arvioinnin muotoon "6 e +
s": efektiivisyys, ekonomisuus, esteettisyys,
ergonomisuus, ekologisuus ja eettisyys sekä
teknologisten projektien sosiaaliset vaikutukset.
Aivan
uusimpia suuria kysymyksiä ovat teknologian
jatkuvan tehostamisen mukanaan tuoma työttömyys,
järjestelmien mutkistuminen ja ihmisten
vieraantuminen koneistosta. Myös genetiikka
ja tietoyhteiskunnan ennalta arvaamattomat
ilmiöt askarruttavat insinöörejä.
Tekniikan
Akateemisten Liitto osallistuu oman alansa
eettiseen punnintaan mm. järjestämällä
teemapäiviä, organisoimalla projekteja
ja nyt myös ylläpitämällä
ajantasaista tietopankkia.
Toivon
sinulle antoisia ja mielenkiintoisia hetkiä
tekniikan eettisten kysymysten parissa.
Pekka
Rytilä
TEK:n
Kunnialautakunnan puheenjohtaja
|