tervetuloa tutkimus kirjallisuus eettiset säännöt
  case-materiaali työkalupakki vapaa sana linkit
 

 

Yksilön moraalin synty

 

Tunnetuimman viimeaikaisista teorioista yksilön moraalin synnystä on esittänyt Lawrence Kohlberg. Kohlberg näkee yksilön psykologisen ja moraalisen kehityksen kulkevan jollakin tapaa käsi kädessä. Kohlberg jakaa moraalisen kehityksen kolmeen tasoon, joissa kussakin on kaksi vaihetta.

Alkulähtökohta Kohlbergin teoriassa on psykologinen egoismi. Jokainen yksilö siis on ennen sosiaalistumistaan kiinnostunut vain ja ainoastaan itsestään. Ensimmäisellä, esikonventionaalisella tasolla yksilölle opetetaan yhteisön tavat. Ensimmäinen vaihe on rankaisemisen ja tottelemisen vaihe. Yksilö toimii välttääkseen rangaistusta. Toisessa vaiheessa yksilö oppii käyttämään sääntöjä välineinä ajaessaan omaa etuaan.

Toinen taso on konventionaalinen taso. Sen ensimmäisessä vaiheessa yksilö on oppinut odottamaan tapojen noudattamista henkilösuhteissaan myös muilta. Yksilö pystyy näin asettamaan itsensä toisen asemaan. Tason toisessa vaiheessa yksilö on oppinut kunnioittamaan sosiaalista järjestelmää ja tuntee vastuunsa sen osana.

Kolmas taso on jälkikonventionaalinen taso. Sen ensimmäisessä vaiheessa yksilö on oppinut ymmärtämään tapojen ja moraalisääntöjen noudattamisen rationaalisuuden ja ymmärtää, että ilman sääntöjen noudattamista yhteiskunta ei pysyisi pystyssä. Toisessa vaiheessa yksilö tunnistaa yleisiä moraalisia periaatteita, joiden mukaan on toimittava niiden itsensä vuoksi.

Kohlbergin mukaan kaikki eivät suinkaan kehity moraalisesti samaa vauhtia - jotkut eivät koskaan saavuta viimeisiä vaiheita. Kohlbergin kantaa voidaan toki myös kritisoida, mutta tällä hetkellä se on tunnetuin malli yksilön moraalisesta kehityksestä. Asian voi tiivistetysti esittää taulukon avulla:

 

Taso I: Esikonventionaalinen

Vaihe 1: Rankaisemisen ja tottelemisen vaihe.

Vaihe 2: Sääntöjen välineellisen noudattamisen vaihe.

Taso II: Konventionaalinen

Vaihe 3: Henkilösuhteiden ja molemminpuolisten odotusten vaihe.

Vaihe 4: Sosiaalisen järjestelmän vaihe

Taso III: Jälkikonventionaalinen

Vaihe 5: Yhteiskuntasopimuksen vaihe

Vaihe 6: Yleisten eettisten periaatteiden vaihe.

 

Kirjallisuutta:

Kohlberg, L.: The Philosophy of Moral Development, vol. 1, Harper and Row, New York, 1981.

Thomas, L.: 'Morality and Psychological Development' teoksessa Singer, P. (toim.): A Companion to Ethics, Blackwell Publishers, Cornwall, 1991.

 

 

 

 
tervetuloa tutkimus kirjallisuus eettiset säännöt
  case-materiaali työkalupakki vapaa sana linkit