TuKoKe 2010 palkinnot jaettiin 23.4. Kumpulassa

TuKoKe 2010 -kilpailun lopputapahtuma järjestettiin
perjantaina 23.4. Physicumissa, Kumpulassa.
Kilpailun lukiolaissarjan voitti karstulalainen Joona Pohjonen kehittämällään järjestelmällä, jossa robotin ohjaus perustuu konenäköön (
lue lisää LUOVA-verkkolehdestä). Hän edustaa Suomea syyskuussa Lissabonissa järjestettävässä
EU:n Young Scientist-kilpailussa.
Kilpailussa palkitut työt ovat esillä
Tekniikan museossa toukokuun puolesta välistä lähtien.
Tule mukaan! Aihe on vapaa!
Työn aiheen voit päättää itse. Se voi olla tutkimus, keksintö tai suunnitelma. Voit tehdä sen harrastuksena tai osana tavallista koulutyötä, yksin tai kavereisen kanssa.
TuKoKe -kilpailuun voit osallistua vaikkapa mielestäsi onnistuneella koulutyöllä. Onnistuitko hyvin esimerkiksi fysiikan työkurssilla, kirjoititko mielenkiintoisen raportin vai epäiletkö tehneesi keksinnön? Lähetä työsi mukaan kilpailuun, sillä vain osallistumalla voit voittaa.
Keksi aiheesi itse ja hyödynnä harrastuksiasi. Suunnittele, toteuta ja kirjoita raportti. Esimerkkejä viime vuosien töistä löydät arkistosta ja esimerkkitöistä!
TuKoKe 2009 -voittajat palkittiin LUMA-keskuksessa
Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun palkinnot jaettiin LUMA-keskuksessa, Helsingin yliopiston kampuksella Kumpulassa. perjantaina 24.4.2009.
TuKoKe 2008 -voittajat palkittiin Heurekassa
Tutki-Kokeile-Kehitä -kilpailun palkinnot jaettiin Tiedekeskus Heurekassa perjantaina 18.4.2008.
Vuoden 2007 voittajat palkittiin Tiedekeskus Heurekassa
Tutki-Kokeile-Kehitä –kilpailun palkinnot jaettiin Tiedekeskus Heurekassa torstaina 3.5.2007. Palkittujen töiden aiheet vaihtelivat kuraveden suodatuksesta tupakoinnin vaikutuksiin ja itseoppivan algoritmin kehittämiseen.
Tutustu palkittuihin töihin.