Akava: Osaamisen kehittäminen vahvaan asemaan yhteiskuntasopimuksessa

|
Uutinen
Kuuntele

Akava pitää ehdottomana, että työuran aikainen koulutus on vahvassa asemassa yhteiskuntasopimuksessa. Sopimuksen tärkein tavoite on uuden työn luominen, ja työmarkkinoiden muutosvoima ja -potentiaali syntyvät vain osaamisesta.

Akava pitää ehdottomana, että työuran aikainen koulutus on vahvassa asemassa yhteiskuntasopimuksessa. Sopimuksen tärkein tavoite on uuden työn luominen, ja työmarkkinoiden muutosvoima ja -potentiaali syntyvät vain osaamisesta.

– Suomen Pisa-menestyksen keskeiseksi perustaksi on mielletty kaikille tasa-arvoisesti tarjottu laadukas peruskoulu. Korkeaan osaamiseen perustuva yhteiskunta ei menesty, jos meillä ei ole yhtä kattavaa oppimispolkua koko työuralle työntekijöiden sekä työpaikkojen kehittämiseksi, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder SuomiAreenalla Porissa.

Akava perää jatkuvan kouluttautumisen vastuuta valtiolta, työnantajilta sekä työntekijöiltä itseltään.

– Jotta voimme menestyä globaalissa puristuksessa, on jo nykyisten työntekijöiden sekä opittava uutta että oltava valmiita tekemään asioita eri tavoin kuin ennen. Valtiolla ja työnantajilla on vastuu huolehtia työntekijöiden koulutustarpeista, mutta työntekijöiden on oltava motivoituneita kehittämään sekä itseään että työpaikkaansa, Fjäder toteaa.

Akavalla on yhteiskuntasopimusneuvotteluissa kolme vaatimusta työuran aikaisesta koulutuksesta:

  1. Hallituksen esitys aikuiskoulutustuen valtionosuuden muuttamisesta lainaksi on peruttava. -> Samaan aikaan kun kokonaisia toimialoja ja ammatteja katoaa, ei voida vaatia, että ruuhkavuosiaan elävät työntekijät pystyisivät ottamaan vähintään 10 000 euron lisälainan opiskellakseen itselleen uuden ammatin tai täydentääkseen osaamistaan muutoin.
     
  2. Suuriin irtisanomisaaltoihin on varauduttava jatkuvan työssä oppimisen lisäksi muutosturvaa parantamalla. -> Irtisanovien, voitollisten yritysten vastuuta työntekijöiden uudelleentyöllistymisessä ja/tai -kouluttamisessa on lisättävä.
     
  3. Hallituksen on kohtuullistettava esittämiään leikkauksia korkeakoulujen sekä Tekesin määrärahoihin ja kannustettava yrittäjyyteen. -> Kasvua ei synny ilman laadukasta ja tarkoituksenmukaista koulutusta. Yhä useampi uusi työpaikka syntyy uusiin, pieniin ja keskisuuriin kasvuyrityksiin. Uudet yrittäjät tarvitsevat koulutusta, verkostoja, neuvoja ja innovaatiorahoitusta.

Talouskasvun varmistamiseksi Akava on edellyttänyt maan hallitukselta koko koulutusketjuun sekä korkeakoulututkimukseen tehtyjen sopeutusleikkausten kohtuullistamista sekä hallituksen kärkihankerahoituksen kohdentamista koulutukseen.

– Yhteiskuntasopimus ei synny siten, että yritysten kilpailukykyä parannetaan lyhytjänteisesti työntekijöiden turvaa heikentämällä ja laiminlyödään samalla kilpailukyvyn toteutuminen pitkällä aikavälillä. Vakaa talouskasvu ja kilpailukyky edellyttävät kaukokatseista panostamista koulutukseen ja osaamiseen.