Akava: Veroalen tulee näkyä myös koulutettujen ostovoimassa

|
Uutinen
Kuuntele

Neuvottelut yhteiskuntasopimuksesta pitää siirtää työllisyys- ja kasvusopimuksen jälkeiseen ajalle eli syksylle 2016, linjasi Akavan hallitus tänään maanantaina.

Akavan hallitus linjasi maanantaina olevansa valmis yhä neuvottelemaan työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkosta sekä yhteiskuntasopimuksesta. Akava edellyttää kuitenkin, että työttömyysturvaan ei kajota työllisyys- ja kasvusopimuksen ollessa voimassa ja mahdolliset työttömyysturvan muutokset neuvotellaan kolmikannassa.

Maan hallitus ilmoittikin tänään aamulla työmarkkinajärjestöille, että se siirtää päätöksiään ansiosidonnaisesta työttömyysturvasta vuodella eli vuoteen 2017.

Palkka-ale ei palauta menestyksen tielle

Akavan hallitus pitää välttämättömänä, että hallitus toteuttaa inflaatiotarkistukset ja saa kaikkien työntekijöiden tuloverotuksen kevenemään.

– Keskustan veromalli painottaa vahvasti pienpalkkaisia, korkeammilla palkkatasoilla tulee korkeintaan muutaman euron kevennyksiä. Tällaisella mallilla sekä kaikissa tuloluokissa tehtävillä inflaatiotarkistuksilla luodaan edellytyksiä sille, ettei vaativaa ja vastuullista työtä tekevienkään palkkojen ostovoima heikkene dramaattisesti, vaikka palkkalinja säilyy äärimaltillisena, sanoo puheenjohtaja Sture Fjäder.

Akava korostaa, että hallitusohjelmassa on jo valmiiksi useita elementtejä, jotka heikentävät erityisesti asiantuntijaperheiden taloutta. Näitä ovat muun muassa lapsilisien indeksijäädytykset, päivähoitomaksujen korotukset, asuntolainojen korkovähennyksen pienentäminen ja kiinteistöveron korotukset.

– Jo 3600 euron kuukausipalkasta alkaen lisäansioista menee puolet veroihin ja hyvinvointiyhteiskunnan rahoitukseen. On kohtuutonta vaatia, että ne, jotka tekevät vastuullista työtä useimmiten tunteja laskematta, eivät itse saisi työstään ja palkastaan lisäarvoa, Akava korostaa.

– Suomessa tuloerot eivät johdu suurista palkkaeroista, vaan siitä, että liian moni on eri syistä työelämän ulkopuolella. Palkka-alen ja veroruuvin kaltaiset konstit eivät palauta meitä menestyksen tielle, huomauttaa Akavan pääekonomisti Eugen Koev.

Yhteiskuntasopimusneuvotteluja siirrettävä vuodella

Akava on valmis neuvottelemaan myös yhteiskuntasopimuksesta, mutta se edellyttää neuvotteluilta tasapuolisuutta työnantajien ja työntekijöiden kesken. Työnantajien rahoitusvastuuta irtisanottavien muutosturvasta on laajennettava. Lisäksi koulutukseen kohdistavat leikkaukset on arvioitava uudelleen.

– Neuvottelut on syytä siirtää työllisyys- ja kasvusopimuksen jatkovuoden päättymisen jälkeiselle ajalle eli syksylle 2016. Koska yhteiskuntasopimuksen onnistuminen edellyttää laajaa työ- ja virkaehtosopimuspuolten sitoutumista, on neuvottelut loogisinta käydä sitten, kun työllisyys- ja kasvusopimukseen perustuvat alakohtaiset sopimukset ovat päättymässä, Fjäder sanoo.